Isäni Eino syntyi jouluaattoaamuna vuonna 1928 Karjalankannaksella Muolaassa. Äitinsä Hilma oli aamulypsyllä kotinavetassa. Lehmät lypsettyään ja vasikat juotettuaan hän nousi vintille pudottamaan alas lehmien eteen heinää. Siinä hän tunsi, että lapsi on syntymässä. Hilma kävi heinille ja synnytti poikavauvan. Hetken levättyään hän kääri lapsen esiliinaan, ja nyytti kainalossaan laskeutui alas raput hevostallin kujaan, otti orrelta lampaankeritsimet ja napsaisi napanuoran poikki. Hilma oli hyvä työihminen.

Kului viisitoista vuotta. Elettiin Muolaassa jatkosodan kesää 1944 ja jylinää – vihollisen suurhyökkäys oli alkanut. Hälytys oli jo tullut, evakkoon lähtö oli kiireesti jo toisen kerran edessä. Eino oli reipas ja toimelias 15-vuotias. Hänen kymmenen vuotta vanhempi veljensä Aarne oli taistelemassa rintamalla. Einon pikkuserkku ja lapsuutensa toveri oli naapurin poika Lennart.

Kesällä 2010 sukujuhlissamme Ypäjällä sain haastatella Lennartia. Hän kertoi:

”Eino kans myö oltii siin mei pihal. Evakkoolähtökäsky ol tult ja suur hätä ja touhu ol käynnis. Aikaihmiset hääriit tavaroita kassaa, viholaine ol tulos. Tykkii pauketta kuulu. Joku sano, jot ryssä kone ol puont johokii sinne mei pello taa. Myöhä lähettii kassomaa. Siel ol poruhkaa ihmettelemäs. Laskuvarjo ol jäänt puuhu kii, venäläine lentäjä roikku siin pää allaappäi – kuolt ol, ammuttu vissii. Ko oltii se nähty, ni siit myö sit mäntii Vilppolaisil ja Eino leikkas miu hiukset, hää ko osas. A sen jälkee lähettii kylätie varteen, mis jo muitakii ol. Kaik yhes alotettii evakko, kuka kärrilöil, kuka kävel. Mäntii Perkjärve asemal, sielt junal Viipurii ja pakkoo.”

Teksti: Jouko Paija

Eino ja Lennart rattailla kesällä 1937 enne sottii. Kuva: Paijan perheen kotiarkisto.

Jouko Paija. Kuva: Pasi Junttanen.

 

Tämä teksti liittyy seuraaviin Turun Karjalatalon vertaiskirjoittajapiirin kirjoituksiin:

Ilona Tanskanen, Kirjoitettu Karjala – vertaiskirjoittajapiiri Turun Karjalatalolla

Helena Marttinen, Karjalan ja karjalaisuuden tutkimisen merkitys minulle

Salme Rekola, Säilyviä muistoja