Kurkijoen pitäjäjuhlat Loimaalla 10.8.2025
Hyvät kurkijokelaiset ja juhlanne kutsuvieraat,
Minulla on kunnia olla tänään kanssanne 77. pitäjäjuhlissanne. Samalla haluan tuoda juhlaanne Karjalan Liiton tervehdyksen. Kurkijoki-säätiö on vanhin karjalaisista pitäjäsäätiöistä. Säätiön perustava kokous pidettiin 78 vuotta sitten ja säätiö on vastannut Kurkijoen pitäjäjuhlien järjestämisestä vuodesta 1947 alkaen.
Pitäjäsäätiöt syntyivät vastareaktiona Karjalan Liiton tavoitteelle koota pakkoluovutetun alueen kuntien, yhteisöllisten toimintojen ja yhdistysten jakamaton pääoma yhteen säätiöön, Karjalan Säätiöön. Karjalan Säätiö oli perustettu jo helmikuussa 1941. Luovutetun alueen kuntapäättäjät eivät lähteneet mukaan jatkosodan jälkeenkään, vaan pitivät Karjalan Säätiötä Liiton kyljessä liian poliitikkovetoisena ja toiminnaltaan arvaamattomana.
Kunnat halusivat itsenäisesti päättää säästyneiden yhteisöllisten varojen käytön kuntien entisten asukkaiden kulttuuristen pyrkimysten hyväksi. Kaiken kaikkiaan syntyi vuoteen 1950 mennessä vajaa 30 kuntasäätiötä. Tällä hetkellä Liiton ja säätiöiden yhteistyö on mutkatonta ja toinen toistaan kunnioittavaa. Kerran vuodessa järjestetään säätiöseminaari säätiölainsäädännön muutosten, säästämisen ja ajankohtaisten asioiden ympärillä. Pitäjäsäätiöt ovat olleet ja ovat jatkossakin tärkeä tuki vanhan karjalaisen kulttuurin tallentamisessa.
Karjalaista elämänmuotoa tallentavia muistelmia, pitäjä- ja kyläkirjoja sekä muita julkaisuja on lähes 500 teoksen verran. Tämän hetken polttava ongelma on, miten tämä kaikki tieto saadaan siirrettyä nuortemme tavoitettavaksi tekoälyä hyödyntävillä hakuohjelmilla. Jokaisella nuorella on oikeus saada tietoa esivanhempiensa juurista myös sähköisesti. Sähköinen tiedonhallinta tulee, halusimme tai emme. Kiinnostus juuriin lisää halua liittyä mukaan karjalaisiin järjestöihin, jotka ovat tärkein entisen kunnan alueen perinteistä kulttuuria ylläpitävä taho. Sähköinen tiedonhallinta ei korvaa kuitenkaan henkilökohtaista yhteydenpitoa.
Meillä vanhemmilla ja isovanhemmilla on keskeinen rooli karjalaisen kulttuurin siirtämisessä perheidemme nuoremmille. Roolimme ei ole pitää luentoja, vaan puhua ja tuoda esille arkielämässä karjalaista taustaamme. Itselläni on tapana tavatessani itsensä karjalaiseksi ilmoittavan, mistä kunnasta, kylästä, kadulta ja talosta sukusi on? Harva pystyy vastaamaan tähän, mutta olen herättänyt toivottavasti kiinnostuksen selvittää juuret. Omat vanhempani molemmat ovat Vuoksenrannan Kaskiselän kylän Korpelan ja Pekkolan taloista.
Ellemme onnistu kulttuurimme siirtämisessä nykynuoria kiinnostavaan ja digisukupolvelle tavoitettavaan muotoon, uhkaa monipuolinen karjalainen kulttuurimme näivettyä. Tässä haastankin pitäjäsäätiöt ja pitäjäseurat yhdessä Karjalan Liiton kanssa toteuttamaan kulttuurimme siirtoa digitaaliselle alustalle, jonka lopputulos olkoon Karjala-portaali. Liitossa työ on aloitettu verkkosivujen uudistamisen sisällön ja rakenteen määrittelytyöllä tavoitteena Liiton ja jäsenyhteisöjen verkkosivujen kokonaisuudistus. Uudistetut sivut nopeuttavat tiedon etsintää hakuominaisuudella ja tiedon pitkäaikainen tallentaminen toteutetaan kokonaisedullisemmalla tietovarastojärjestelmällä. Karjalan Liiton rooli on tukea jäsenseurojaan karjalaisen kulttuurimme säilyttämisessä, tallentamisessa ja uudistamisessa ajassa.
Hyvät kurkijokelaiset,
Kurkijoki oli elinvoimainen 10 000 asukkaan pitäjä Laatokan rannalla. Kurkijoen väestö pakkoluovutuksen jälkeen asutettiin tänne Loimaan seudulle. Kurkijokelaisia riitti suurena emäpitäjänä myös suuriin asutuskeskuksiin Helsinkiin, Tampereelle ja Lappeenrantaan. Vuonna 1966 perustettiin Kurkijoki-seura pitämään yhteyttä näillä paikkakunnilla asuvien kurkijokelaisten kesken ja toimimaan yhdyssiteenä Kurkijoki- säätiöön. Seura on mukana näidenkin juhlien järjestämisessä.
Olette kehittäneet toimintaanne hienosti. Erityinen voimainponnistus on Kurkijokimuseonne. Muistitiedon säilymistä edistää sen niveltyminen esineisiin. Kurkijokelainen-lehti on tärkeä yhdyssiteenne vuodesta 1949. Onnittelen teitä, että olette onnistuneet tuomaan tänne Loimaalle erinomaisesti kotiseutunne muistoa – onhan täällä Kurkijoenpuisto, Kurkijoensilta sekä Kurkijoen evakkojen muistokivi.
Kurkijoen historia on ikivanha. Tämä näkyi myös entisen maanviljelyopiston johtajan talossa, nykyisin venäläisten ylläpitämästä museosta vieraillessani siellä. Ulkoseinällä oli kurkijokelaisen Veikko Hakulisen muistokuva. Museon toinen puoli esitteli paikkakunnan ikivanhaa historiaa esinelöytöjen valossa. Toinen puoli oli omistettu venäläiselle II maailmansodan historialle. Monet kurkijokelaiset ovat vaikuttaneet keskeisillä paikoilla maamme historiaan – olihan toinen presidenttimme Lauri Kristian Relander syntyjään kurkijokelainen. Musiikissa urkuri Tauno Äikää oli eturivin taitaja, Juho Lallukan liikekumppani Viipurissa. Jaakko Häkli oli myös kurkijokelainen.
Ensimmäiset asukkaat asettuivat Kurkijoen alueelle jo varhain kivikaudella. Kuuppalan Kalmistomäellä oli pysyvä asutuskeskittymä. Viikinkiajan alussa Kurkijoelle saapui asutusta läntisestä Suomesta. Vesireitit olivat tärkeitä väestön siirtymisessä tai kauppasuhteissa. Tästä kertoo viikinkiaikainen tappikoristeinen hevosenkenkäsolki, joka löydettiin Uukuniemen Matrin kylästä. Tyypillistä länsisuomalaista koriste-esinettä tavataan myös kaikissa Pohjoismaissa.
Ristiretkiaika oli omaleimaisen karjalaisen kulttuurin kukoistusaikaa ja runsaista arkeologisista löydöistä päätellen oli Kurkijoen seutu jo tuolloin tiheästi asuttua ja vaurasta.
Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolinen Karjala kuului Novgorodin valtion ja itäisen kirkon valtapiiriin, niin myös Kurkijoen ortodoksinen pogosta l. suurpitäjä, joka käsitti vielä 1600-luvulle asti myöhemmät Hiitolan, Jaakkiman, Lumivaaran, Uukuniemen, Parikkalan, Saaren ja Simpeleen kunnat.
Käkisalmen lääni mukaan lukien Kurkijoki liitettiin Ruotsin valtakuntaan Stobovan rauhassa vuonna 1617. Uuden esivallan luterilaistamispolitiikan vuoksi alkoi ortodoksisten asukkaiden laaja muuttoliike Venäjän puolelle. Muutto muuttui maanpaoksi etenkin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1656–1658 käydyn Ruptuurisodan seurauksena. Sota päättyi Ruotsin voittoon ja sai uskontokuntien välisen sodan piirteitä alueen ortodoksiväestön liittouduttua novgorodilaisten kanssa. Käkisalmen läänistä muutti pakkokäännytystä pakoon yhteensä noin 30 000 henkeä mm. Tverin alueelle. Tilalle muutti vähitellen luterilaista asutusta Viipurin Karjalasta ja Savosta.
Karjalaiset-nimitys on kaksimerkityksellinen, karjalaiset ovat suomalainen heimo, mutta toisaalta oma itämerensuomalainen kansa, joka joutui väistymään Ruotsin valtapolitiikan tieltä. Nykypäivänä Lönnrotin patsaan töhrijä Ruskiemustu-kollektiivi on syyttänyt suomalaisia Kalevalan varastamisesta karjalaisilta, karjalaisilta kansana ja kolonialismista. Kolonialismia, jos mikä oli ruotsalaisten valloittajien toteuttama kirkkopolitiikka.
Hyvät karjalaiset kuulijat,
Sankarihautojemme ja muiden muistomerkkiemme tuho on saanut jatkoa joulukuussa 2022 Koiviston muistomerkin poiston jälkeen. Yhteensä yhdeksään seurakuntien sankarihautausmaa- tai kirkolliseen muistomerkkiin on kajottu. Viimeiset tuhot olivat heinäkuun lopulla tapahtuneet Räisälän sankarihautausmaamuistomerkin nimikilven poisto ja Antrean kirkon muistokiven katoaminen. Karjalan Liitto on ollut aktiivinen tuomaan esille meidän evakkojen kohtaloa ja pakkoluovutetulla alueella vainajiemme kunnioittamiseksi tehtyä työtä. Helsingin Sanomien mielipidepalsta julkaisi välittömästi toiminnanjohtajamme kanssa yhdessä valmistelemamme kirjoituksen hautausmaidemme tuhosta. MTV-uutiskavana huomioi myös tapahtuneen vahingonteon kotisivuilla ja uutisissa.
Olen useasti seissyt molempien viimeksi häpäistyjen muistomerkkien edessä. Antrean kirkko oli esivanhempieni kotikirkko. Jatkosodan alussa palaneen kirkon porraskivellä sijainnut muistokivi oli professori Armas Hutrin suunnittelema. Teksti oli todennäköisesti opetusneuvos Antti Henttosen ja kuuluu: "On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet… Tässä seisoi Antrean kirkko vuosina 1894–1941. Matkamies, hiljenny tällä Pyhällä paikalla! Muistomerkin pystyttivät 2.8.1992 Vuoksen Säätiö, Antrea-Seura ja Kamennogorskin kaupunki." Pietarilainen LenTV24 -kanava moittii paikallisia viranomaisiakin ymmärtämättömyydestä muistomerkin pystyttämisessä ja löytää perusteluita kiven poistamiselle myös marsalkka Mannerheimin antamasta Miekkavala-käskystä, jonka tämä luki Antrean asemalla 23. helmikuuta 1918 Suomen sisällissodan aikana. Päiväkäskyssään valkoisten ylipäällikkö lupasi, ettei pane miekkaansa tuppeen ”ennen kuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin viimeinenkin Leninin soturi ja huligaani on karkoitettu niin hyvin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin”. Tästä on aikaa ja teksti on ymmärrettävä aikasidonnaisesti. Tosin Mannerheim toisti käskynsä jatkosodan alussa perusteena Itä-Karjalaan etenemiselle.
Kotiseutumatkailun mahdollistuttua 1990-luvun alussa sukujemme entisille asuinsijoille, lähtivät luovutetun alueen kuntien entisten asukkaiden perustamat pitäjäseurat ja -säätiöt heti selvittämään paikallisviranomaisten kanssa mahdollisuuksia pystyttää sodissa kaatuneiden sotilaiden ja siviilivainajien muistoksi muistomerkkejä, niin myös Kurkijoella.
Olette kunnostaneet toistuvasti kaadetun sisällissodan 37 sankarivainajan muistopaaden. Kurkisäätiön toimesta pystytitte talvi- ja jatkosodan 148 sankarivanajalle muistomerkin vuonna 1994. Muistomerkkiä täydennettiin viittä vuotta myöhemmin kaatuneiden henkilötiedoilla. Kirkkonne tuhoutui vuonna 1991 ennen kunnostuksen alkua.
Luovutetuilla alueilla on seitsemän valtion perustaman kenttähautausmaan ohella 48 seurakuntien perustamaa sankarihautausmaata. Seurakuntien sankarihautausmaissa lepää 7000 isänmaan puolustajaa. Siviilihautausmaita tai kalmistoja on noin 250. Pitäjäseurat ja -säätiöt yhdessä paikallisten kanssa ovat vastanneet muistomerkkien ja hautausmaiden kunnon ylläpidosta. Muistomerkeillä on järjestetty monta juhlatapahtumaa yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa.
Sotilashautausmaiden molemminpuolinen vaaliminen pohjautuu Venäjän Federaation hallituksen ja Suomen Tasavallan hallituksen väliseen Helsingissä 11. päivänä heinäkuuta 1992 tehtyyn valtiosopimukseen (92/1992). Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys vastaa suomalaisena tahona valtiosopimuksen käytännön tulkinnasta. Vastaavasti venäläisenä yhteistyötahona on Vojennyje Memorialy (Kansainvälisen sotilas- ja muistoyhteistyön liitto). Yhteydenpito on ollut molemminpuolista Ukrainan sodasta huolimatta. Suomalaisten sankarivainajien jäänteitä on edelleen luovutettu säännöllisesti, vaikka suomalaiset eivät osallistu enää etsintöihin. Vojennyje korostaa sopimuksen tulkinnassa tässä hetkessä valtiosopimuksen 2. artiklaa: ”Toteutettaessa tämän sopimuksen mukaisia toimenpiteitä, otetaan huomioon sen sopimuspuolen, jonka alueella hautapaikka sijaitsee, lainsäädännön erityispiirteet sekä kansalliset, uskonnolliset ja muut perinteet.” Venäjän lainsäädäntö on muuttunut ja etenkin sen tulkinta sopimuksen teon jälkeen.
Ensinnäkin Vojennyje ei tunnusta paikallisviranomaisten kanssa tehtyjä sopimuksia päteviksi. Heidän mukaansa sopimukset olisi tullut tehdä alun alkaen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen kautta. Toiseksi Vojennyjen tulkinnan mukaan valtiosopimuksessa puhutaan kaatuneista suomalaista sotilaista, ei sankarivainajista kuten muistomerkkien teksteissä usein mainitaan. Sankari-sanan käyttö on tätä nykyä kiellettyä Venäjällä muiden kuin omien sotilaiden osalta. Yhtä hyvin kotiseudun puolustamisessa kaatuneet – termi on kielletty ilmaisu. Kolmanneksi Venäjän lainsäädäntö ja perinteet kieltävät nykyisin myös natsismin ihannoinnin ja siitä syystä esim. Vapaudenristit muistomerkeissä on kielletty. Suomalaiset isänmaan puolustajat rinnastetaan natseihin.
Pitäjäseurat ja -säätiöt ovat tehneet Vojennyje:n ohjeiden mukaisesti seurakuntien sotilashautausmaista uudet lupa-anomukset Moskovaan. Uusiin anomuksiin ei ole saatu yhtään vastausta. Tuhoamistyötä on yritetty sotavainajien ja ulkoministeriön kautta neuvotteluteitse saada loppumaan. Tuhoaminen jatkuu edellä kuvatusti ja koskee myös kansallisen tason taistelumuistomerkkejä. Ihantalan muistomerkin ” Kunnia Isänmaalle” -teksti on poistettu ja Tienhaaran JR 61:n muistomerkki on poistettu. Viimeisimmäksi Kokkosalmen taistelujen muistomerkkiin lähellä Kiestinkiä maalattiin Z- symboli. Kyseessä oli Suomen valtion pystyttämä muistomerkki, joten hävitystyö saa uusia mittasuhteita.
Karjalan Liiton, sen pitäjäyhteisöjen ja sotavainajien yhteistyönä on tehty kattava www.karjalansankarihautausmaat- sivusto. Vastaavasti siviilihautausmaista on oma www.karjalanhautausmaat.fi -sivusto. Näiden avulla kehotan teitä tekemään kotiseutumatkoja.
Hautausmaat ovat meille suomalaisille kansallinen ja eurooppalainen kulttuuriperintökysymys. Suomi toimii humanismin periaatteiden ja sodan uhrien suojelemisen osalta Genevessä 12. päivänä elokuuta 1949 solmittua yleissopimusta kunnioittaen. Sopijaosapuolet vakuuttavat, että ”Suomen tasavallan hallitus turvaa Suomen alueella olevien venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden hautapaikkojen ja muistomerkkien ja Venäjän federaation hallitus vastaavasti Venäjän alueella olevien suomalaisten sotilaiden hautapaikkojen ja muistomerkkien suojelun ja oikeuden niiden säilyttämiseksi määräämättömäksi ajaksi”.
Haudattujen vainajiemme kunnioittaminen kuuluu sivistyneen yhteiskunnan ytimeen. Me karjalaiset evakot emme enää etsi paluuta menetettyihin koteihimme — mutta me toivomme, että rakkaita vainajiamme kunnioitettaisiin. Matkat entisille kotiseuduille ovat olleet Suomen sotien jälkeisen jälleenrakentamisen viimeinen katselmus evakkosukupolvelle ja heidän jälkeläisilleen. Ne ovat olleet olennainen osa tapahtuneen menetyksen käsittelyä. Menetystä emme kuitenkaan voi koskaan hyväksyä. Alue on riistetty meiltä vääryydellä.
Lopuksi haluan toivottaa teille kurkijokelaiset aktiivista keskinäistä vuorovaikutusta ja hyvää jatkoa karjalaisen kulttuurin tallentamis-, siirtämis- ja uudistamistyössänne.
Martti Talja
Karjalan Liiton puheenjohtaja
Karjalan Liiton puheenjohtaja Martti Talja pitämässä puhetta Kurkijoen pitäjäjuhlassa 10.8.2025.