Karjalaiset kesäjuhlat Kouvolassa 15.-17.6.2018

 

Juhlapuhe Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 17.6.2018
Päätoimittaja Jouni Kemppainen, Maaseudun Tulevaisuus

 

Hyvät karjalaiset ystävät


Näin tohdin teitä tervehtiä. Samalla kun kiitän mahdollisuudesta puhua täällä Kouvolassa karjalaisilla kesäjuhlilla. Täällä on mukava olla, samoin kuin karjalaisessa porukassa aina.

Me osaamme jotain sellaista, mitä kaikkialla muualla ei niin vain hallita. Osaamme iloita ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on. Kuten kaikki tiedämme, aina ei ole onni eikä oikeuskaan ollut myötä, mutta suremalla ja murehtimalla harva asia paranee. Jotkut ehkä, mutta myönteisellä tekemisellä on aina mahdollisuus saada muutosta aikaan.

Pysyvääkin.

Omat ja perheemme juuret ovat vahvasti Karjalassa. Äitini Irma Kemppainen, omaa sukua Kaasalainen, syntyi evakkomatkalla jouluaattona vuonna 39 kyläkoululla Alavudella, isoäitini Helmi oli kahden poikansa ja lehmien kanssa matkassa, kun äiti syntyi. Melkoinen tuokiokuva tämäkin. Kuvastaa tilannetta, joka on monelle meille täällä tuttu, elävästi ja kouriintuntuvasti.

Nykyiseen hyvinvoinnin ja poliittisen vakauden Suomeen, tämä tuokiokuva luo melkoisen kontrastin. Monet ongelmat tuntuvat tämän rinnalla kovin kohtuullisilta, tai sanalla sanoen mitättömiltä. Silti tästä ajasta ei ole kuin 80 vuotta. Monet tässäkin salissa ovat sen kokeneet.

Toisaalta siitä on onneksi paljon aikaa, mutta historian kulussa kovin vähän.

Toistuuko historian kulku tällä hetkellä jossain päin maailmaa. Pelkään, että näin on. Toisaalta historiasta on myös mahdollista oppia. Sen takia sitä on hyvä aina säännöllisesti käydä läpi. Niin tänään täälläkin.

Isoäitini Helmi ja isoisäni Albert Kaasalainen olivat talollisia. Ensin Pyhäjärvellä, sitten evakkomatkan päätteeksi Huittisissa Korkeakoskella. Aitoja karjalaisia olivat. Empaattisia ja sosiaalisilta taidoiltaan suvereeneja. Aina kiinnostuneita meidän lastenlasten asioista. Oikealla tavalla eteenpäin työntäen. Ihan harvasta asiasta varoittaen.

Myös vaimoni Johannan äiti Eila Naskali on kotoisin Pyhäjärveltä. Pappamme ovat kuulopuheiden perusteella jopa tunteneet toisensa silloin 1920-30-luvulla. Tietysti karjalaisiin kuulopuheisiin kannatta aina suhtautua sillä varauksella, kun me kaikki tiedämme mutta osa tästä tarinasta saattaa myös olla totta. Samankaltaisia kavereita olivat joka tapauksessa Albert ja Emil.

Ja vielä viimeinen nimimaininta. Vaimoni enon vaimo Kirsti Naskali on Pyhäjärvi-seuran aktiiveja. Täällä joukossamme tänäänkin. Näin heimomme asiat ovat pysyneet ja pysyvät hyvin muistissa edelleenkin.

Silti perheet, suvut ja yhteisöllisyys ovat muutenkin elimellinen osa karjalaisuutta. Sodan jälkeenkin muualle Suomeen sijoittauduttaessa läheiset, naapurit, oman kylän ihmiset olivat niitä, keiltä turvaa ja tukea haettiin.

Ei ole mikään ihme, että heimohenki juuri karjalaisessa väessä elää edelleen vahvana. Sen avulla on selviydytty pahimmasta, sen jälkeen sen avulla on päästy elämän syrjään kiinni uudessa ympäristössä ja sukujen tuen ja yhteisöllisyyden varassa ovat myös seuraavat sukupolvet saatettu omilleen.

Myös tässä kohdassa karjalaiset osaavat jotain erittäin arvokasta. Kun muistelen omaa koulutaivaltani, sain aina rohkaisua. Paitsi vanhemmiltani myös isovanhemmiltani. Uskallan yleistää tämän laajemminkin koskemaan heimomme jäseniä.

Erityisesti, kun on paljon menettänyt, omin tai ennen kaikkea yhteisön voimin pärjääminen on tärkeää.

Se on elinehto.

Oma isoisäni oli tästä kuvaava esimerkki. Hän ystävineen ei antanut koskaan periksi. Jo Karjalassa itsellisen isännän elkeisiin tottuneena hän hankki myös sodan jälkeen hyvin varhaisessa vaiheessa traktorin ja aloitti keinolannoitteiden käytön. Aika lailla ennakkoluulottomasti pienen siirtolaistilan omistajalta. Tässä oli satakuntalaisilla isännillä, joiden tilat olivat kymmeniä kertoja suuremmat, ihmettelemistä.

Saattaa olla, että karjalaiseen itsevarmuuteen ja omiin kykyihin uskomisessa on jonkun mielestä ollut myös näyttämisen halua. Kaikki tunnemme tarinan siitä, kuinka Karjalan kunnailla kasvaneet mustikat olivat lähes pesäpallon kokoisia ja mansikoiden mitta ja makeus oli koripallon ja hattaran puolesta välistä. Totta toinen puoli.

Sen toisen puolen kuulijat kyllä kestävät. Sen verran kovia olemme kokeneet, että pieni itsetehostus voi aina olla kohdallaan. Sitä paitsi jututkin paranevat samalla, kun niihin saadaan vähän tulkintaa mukaan. Nykyään sitä sanotaan markkinoinniksi.

Toinen tarina karjalaisesta itsevarmuudesta on erityisesti heimomme naisiin liitetty oikeassa olemisen tarve. Olen itse ollut kokemassa tapauksia, jossa tuttu karjalainen daami on vahvasti mieltä. Keskustelun kuluessa hän havaitsee omat argumenttinsa hieman vajavaisiksi ja sen sijaan, että tunnustaa tämän avoimesti, hän vaivihkaa kesken päälauseen vaihtaa puolta ja kertoo myöhemmin aina olleensa samaa mieltä, kuin tilanteesta yllättynyt keskustelukumppani oli alun perin.

En tiedä, tunnistatteko tämän saman asian. Jos tämän kertoisi nainen, se luultavasti koskisi erityisesti meitä karjalaisia miehiä. Mutta kun minä pääsin kertomaan, niin pysyn alkuperäisessä tulkinnassani.

Erittäin kiinnostavaa olisi tietää, kuinka paljon oma maailmankuvamme muuttui evakkotaipaleen takia. Onko luontainen karjalainen optimismi ollut vielä vahvempaa aiemmin vai vahvistuiko se sodan jälkeen, koska oli aivan pakko.

Joka tapauksessa karjalainen vilkkaus ja myönteisyys voisi olla vaikka vientituote. Sen verran tehokkaasti se on vaikuttanut elämänmenoon kaikkialla Suomessa. Itse olen kotoisin Satakunnasta. Myös satakuntalaisuudessa on hienot puolensa. Tietynlainen arvokkuus, toisten etäisyyden kunnioittaminen, vastuullisuus ja vakaus sekä vaatimattomuuden kaapuun puettu pärjääminen ovat kunniassa.

Kun tähän mielenlaatuun sekoittaa karjalaisuuden, voisi kuvitella maailman vavahtavan. Sen verran iso kulttuurinen yhteentörmäys on. Vanha sanonta, jonka mukaan karjalaisissa hautajaisissakin on hauskempaa kuin satakuntalaisissa häissä, onkin vain osin totta. Näkökulmaa kasku kuitenkin hyvin kuvaa.

Yhteentörmäyksiltä ei kokonaan vältytty, mutta lopputulos tästä kulttuurien kohtaamisesta oli kuitenkin hyvä. Uteliaisuus voitti alaa. Samoin se, että tilanne, jossa oman maan väkeä oli pakko uudelleen asuttaa, oli kaikille itsestään selvää.

Kun uteliaisuudelle antaa myöten, myös toisten asioihin tutustuminen on antoisaa. Karjalainen ja satakuntalainen ajattelutapa ja mielenlaatu kohtasivat kylillä, kouluissa, pikkuhiljaa kuntien hallinnoissa ja moninaisissa muissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä.

Toisia opittiin kuuntelemaan ja kuulemaan. Omaa ajattelua tarkistettiin, jos siltä tuntui, erityisesti, jos se tuntui perustellulta omastakin mielestä. En tiedä rohkenenko tässä luonnehtia, mitä ketkäkin toisilta oppivat. Toiset tietysti toisia asioita ja toiset muita. Mutta satakuntalaiseen mielenmaisemaan karjalaiset toivat varmasti iloa ja välittömyyttä. Toisaalta satakuntalaiset saattoivat opettaa meille vielä pidempää talonpoikaista juurevuutta ja vakaata taloudenpitoa. Ties mitä.

Olennaista on kuitenkin, että asioista voi ajatella monella tavalla ja uuteen voi tutustua ilman pakkoa ja pelkoa siitä, että joutuu itse luovuttaman pois jotain erittäin arvokasta.

Ja turbulentissa maailmassa elämme taas kerran. Kulttuurien välinen yhteentörmäys on meneillään globaalisti. Jotenkin tuntuu, että globaalin talouden ja maailmankaupan järjestelmien sekä internetin jo kertaalleen yhdistämä maailma natisee taas liitoksistaan. Suurvaltajohtajat käyttäytyvät tavalla, joka ei liennytä eikä edistä maailmanrauhaa.

Presidentti Vladimir Putinin Venäjä hakee uutta nousua kansainväliseksi suurvallaksi. Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksestä on nyt kulunut neljä vuotta. Itä ja länsi ovat taas vastakkain. Jännitys on maailmassa kasvanut, myös Itämerellä ja muilla lähialueillamme. Talouspakotteet koskettavat sekä EU:ta että Venäjää. Erityisesti suomalainen maatalous ja elintarvikevienti on kärsinyt tästä kovasti.

Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hämmentää maailmaa, missä ikinä kulkeekin. Tähänastinen pohjanoteeraus läntisen yhteisön yhtenäisyyden kannalta koettiin Kanadassa G7-kokouksen huipentuessa ensin yhteiseen julkilausumaan ja lähes välittömästi Yhdysvaltain rankkoihin moitteisiin kokousisäntä Kanadalle ja julkilausumasta irtisanoutumiseen.

Jo aiemmin hän on ehtinyt suututtaa EU-kumppaninsa Saksan ja Ranskan. Parhaiten hänellä tuntuu sujuvan Pohjois-Koreaan diktaattorin Kim Jong-Unin kanssa. On syytä toivoa, että liennytys Korean niemimaalla aidosti etenee. Kaiken nähdyn perusteella se ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa. Kehitys saattaa jopa vahvistaa Pohjois-Korean diktatuuria ja pitää yllä maan ennätysmäisen ankeaa ihmisoikeustilannetta.

Samaan aikaan kolmas supervalta Kiina vahvistaa jatkuvasti asemiaan paitsi kansainvälisessä taloudessa myös kansainvälisessä valtapolitiikassa. Maa on erityisen vahva toimija Afrikassa ja iso investoija kaikkialla, myös Suomessa. Kiinan presidentti Xi Jinping vahvisti äsken omaa asemaansa, kun hänen mahdollisuuttaan toimia tehtävässään pidennettiin.

Se eurooppalainen sivistykseen, tasa-arvoisuuteen, avoimuuteen ja ihmisoikeuksiin perustuva arvopohja, jota me Euroopan unionissa arvostamme on saanut haastajia. Emme ole enää arvoinemme yksin. Niitä haastetaan, pikkuhiljaa, mutta monella rintamalla.

Suuri riski arvaamattomien suurvaltajohtajien ohella on kuitenkin ilmastonmuutos, joka uhkaa elinoloja erityisesti monissa kehitysmaissa, mutta myös muualla. Ilmastopakolaisten kansainvaelluksesta olemme saattaneet nähdä vasta alun. Jos aavikoituminen, veden ja viljelykelpoisen maan puute etenee Saharan eteläpuolisissa maissa ennakoidulla tavalla, alueelta saattaa lähteä pakoon jopa 200 miljoonaa ihmistä.

He hakeutuvat Eurooppaan, paremman elämän, mutta myös pelkästään elinkelpoisten elinolojen perässä. Jo tällä hetkellä osa Euroopasta kipuilee maahanmuuton edessä. Silti heistä olisi kyettävä pitämään huolta. Ennen kaikkea tietysti heidän omissa maissaan, joita olisi syytä tukea vielä, kun se on mahdollista, mutta myös täällä.

Vaikka monet asiat maailmassa menevät myös oikeaan suuntaan, muun muassa köyhyys vähenee ja elinolot monissa köyhissä maissa paranevat, riskeiltä ja muiden ihmisten hädältä ei voida sulkea silmiä. Ilmastonmuutoksen ehkäisemisen eteen on tehtävä kaikki.

Ironista kyllä se voi olla niin vakava haaste, että jopa Trumpin johdolla Pariisin ilmastosopimuksesta irtisanoutunut Yhdysvallat sekä ympäristöongelmiensa kanssa jo tällä hetkellä kipuilevat Kiina ja Intia saattavat hakeutua solidaarisemman kansainvälisen politiikan pariin.

Koska on aivan pakko.

Mutta, mitä meillä karjalaisilla voisi olla annettavaa, näille valtaville kansainvälisille ongelmille. Itsetuntoisina ja omiin kykyihin luottavina, voimme sanoa suoraan, että paljonkin.

Me tiedämme, mitä se on, kun joutuu lähtemään kotoaan, ilman oma syytään. Me tiedämme, ettei elämänuskostaan ja ilostaan kannata koskaan päästää irti. Ja me tiedämme, miltä tuntuu, kun joutuu totuttautumaan, sopeutumaan ja kotoutumaan uuteen elämään.

Ja me tiedämme, että siitä selviää ja että elämä jatkuu sen jälkeenkin. Jopa hyvänä ja täysipainoisena.

Kaikkia maailman ongelmia mekään emme pysty ratkaisemaan, mutta omalta osaltamme voimme yrittää edistää asioita. Ja tämä työ ei myöskään tekemällä lopu.

Mutta silti rakentavaan, myönteiseen, toiset huomioonottavaan maailmaan on syytä pyrkiä. Vaikka suurvaltatasolla eletään tällä hetkellä itsekkyyden aikaa, se ei tietenkään ole pysyvä ratkaisu mihinkään.

Tämä muuttuu ennemmin tai myöhemmin, koska on pakko.

Ja meillä täällä, Kouvolassa, on siihen antaa oma panoksemme. Se on pieni, mutta kokoamme suurempi ja tärkeä joka tapauksessa.

Näillä sanoilla hyvät ystävät toivotan teille hyvää juhlapäivää täällä Kouvolassa.