Karjalaiset kesäjuhlat Hämeenlinnassa 14.-16.6.2019

 

Juhlapuhe Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 16.6.2019
Professori Karl-Erik Michelsen

Karl-Erik Michelsen
 

Hyvät juhlavieraat

Karjalaisuus on osa minua jo pitkältä aikaa ja mitä enemmän ikää tulee, sitä läheisemmäksi karjalaisuus on tullut minua. Oma karjalainen historiani sijoittuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle Viipuriin, jonka monikulttuurisessa yhteisössä kohtasivat Tanskasta, Venäjältä ja Suomesta tulleet esivanhempani. Nyt tämä kiehtova historia on palannut elämääni vanhoissa valokuvissa, esineissä ja muistoissa. Karjala ei ole enää piilossa kenkälaatikossa, vaan se on saanut omat arvoisensa paikkansa talon arjessa.

Juhlapuheiden teemaksi valitaan usein Karjalan ja karjalaisuuden dramaattiset puolet eli sodat, Karjalan menetys ja pakolaisuus. Monelle ulkopuoliselle tämä on se kuva Karjalasta ja karjalaisuudesta, joka on helppo tunnistaa. Eli hiekkateitä vaeltavat evakot ja Karjala, joka on muuttunut muistojen maaksi.

Mutta karjalaisuus on tietysti paljon enemmän. Lyhyt dramaattinen ajanjakso 1940-luvulla muutti monen karjalaisen elämää, mutta historian pitkässä juoksussa vastaavia dramaattisia hetkiä on ollut monia. Kaikki ne ovat jalostaneet karjalaisuutta ja luoneet sille omantakaisen historian ja identiteetin.

Ja kaikista näistä kokemuksista huolimatta, Karjala ei ole kadonnut minnekään. Se on edelleen elinvoimainen, sillä on vahva heimoidentiteetti ja perinteet, jotka kantavat sukupolvien yli. Mikä muu heimo Suomessa saisi koottua kannattajia kesäisenä viikonloppuna yhteen juhlimaan omaa heimoa ja omaa kulttuuria? No, ehkä voisimme antaa saman kunnian pohjalaisille.
Karjala on siten oma ihmeellinen kokonaisuus, joka ei suostu kuolemaan, vaikka sille on julistettu useita kuolemantuomioita. Karjalaisuus on tarttunut meihin ja kulkee meidän mukanamme, minne sitten päätämmekin mennä. Karjala on täällä tänään, mutta Karjala on myös kaikkialla Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella.

Karjala on myös vahva brändi. Kun Suomi jälleen kerran juhli jääkiekon maailmanmestaruutta, markkinatutkijat ottivat selvää kannattajien makutottumuksista. Naiskannattajat, joita on nykyään jatkuvasti enemmän, nauttivat kuohujuomaa. Mieskannattajat, jotka muutenkin ovat perinteisempiä, seurasivat peliä huurteinen oluttuoppi kädessään. Ja kuinka ollakaan, noissa tuhansissa tuopeissa kuohui tietysti Karjala-olut.

Mistä sitten tunnistaa karjalaisen? Jos katselemme ympärillemme, karjalaiset ovat kuten muutkin suomalaiset. Olen joskus toivonut tosi-TV-ohjelmaa, jossa kilpailijoiden pitäisi tunnistaa eri heimojen edustajia eli kuka on karjalainen, savolainen tai hämäläinen. Löytyisikö ihmisistä selkeitä eroja, joilla heimonsa edustajat erottuisivat toisistaan?

Pyydetään avuksi karjalaisuuden tuntijaa, Lappeenrannan omaa Isä Camilloa eli rovasti Matti J. Kurosta. Hänen on mielestäni määrittänyt erityisen hienosti karjalaisen naisen. Kurosen mukaan karjalainen nainen on ”hetipuheinen” eli hän puhuu ensin, ja ajatus seuraa puhetta sopivassa järjestyksessä. Tämä on erityinen piirre, jota tuskin löytää muista heimoista.

Karjalainen mies on puolestaan helpompi määrittää sen mukaan, mitä hän EI ole. Karjalainen mies ei ole liian tärkeä, hän ei piittaa muodollisuuksista, eikä hän kuunnoita jäykkiä auktoriteetteja. Jos Antero Rokka edusti karjalaista miestä fiktiivisessä hahmossa, niin sellainen hän varmaan on. Hän on suora, hauska, iloinen, välitön ja utelias.

Kodin kuvalehti listasi 13 syytä, miksi jokaisen meistä kannattaa valita puolisokseen karjalainen nainen tai mies. En ryhdy luettelemaan koko listaa, mutta koontina voisi sanoa, että karjalaista suosii parinvalinnassa se, että hän osaa keskustella, vaihtaa ajatuksia, olla välitön ja ystävällinen ja tietenkin erityisen vieraanvarainen. Jos valitset karjalaisen puolison, hänen seurassaan ei tule hiljaista hetkeä eikä pöydästä tarvitse koskaan lähteä nälkäisenä pois. Karjalainen puoliso on myös loputtoman utelias ja erinomainen seuranpitäjä. Keskusteluun tuskin syntyy kiusallisia taukoja, mutta jos niin sattuisi käymään, karjalainen kyllä löytää uuden tarinan, josta juttu jatkuu.

Karjalan Liitto on tehnyt erinomaisen valinnan, kun se on päättänyt pitää kesäjuhlat täällä Hämeen sydänmailla eli Hämeenlinnassa. Ehkä Liiton johdossa on luettu Topeliuksen Maamme-kirjaa, jossa todetaan näin, ”Suomen kansa on puun kaltainen, joka levittää juuriansa maahan. Suurimmat ja voimallisimmat juuret ovat kaksi heimolaista, mutta kauan erillään ollutta kansakuntaa, jotka nyt ovat yhdistyneinä, nimittäin Karjalaiset ja Hämäläiset. Karjalainen on solakka-ruumiinen, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät, siniset silmät. Hämäläisen rinnalla on Karjalainen enemmän avomielinen, ystävällinen, liikkuva ja toimelias, mutta myöskin enemmän puhelias, kerskaavainen, utelias ja pikavihainen.”

Voimme siis vaan toivoa, että Topelius katselee pilvenreunalta tätä juhlaa, johon ovat nyt kokoontuneet hämäläiset ja karjalaiset, mutta toki myös muiden heimojen edustajat. Jos katsomme ympärillemme, näemme sulassa sovussa Niskavuorelaista jykevyyttä ja päättäväisyyttä, ehkä hienoista hitautta ja harkitsevaisuutta, mutta myös viisautta ja sivistystä. Toisaalta näemme ja kuulemme karjalaisuutta, joka Topeliusta lainaten on ”juurikuin päivänpuoli Suomen kansasta: avomielinen, kohtelias, vilkas ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan ilman suomalaisen itsepintaisuutta, mutta herkäs oppimaan ja varustettu lahjoilla, jotka ainoastaan tarvitsevat hyvää kasvatusta, joka asettaisi hänet kansansa parhaiden sekaan.”

Mikä Karjalasta ja karjalaisuudesta tekee siten niin eriskummallisen? Jos katsomme Karjalan menneisyyttä, voi tietysti pitää pienenä ihmeenä, että karjalaisia pidetään Suomen kansan iloluonteisina edustajina. Voisi hyvinkin luulla, että karjalaisten kärsimät kovat kokemukset eli sodat ja pakolaisuus, ovat sammuttaneet iloisuuden ja tehneet karjalaisista juroja ja katkeria. Karjalaisilla varmaan olisi oikeus katkeruuteen ja vihaan. Kukapa tykkäisi siitä, että heiltä riistetään kotiseutu, kodit ja kaikki se, minkä varaan elämä on rakennettu.
Mutta siitä huolimatta puhe solisee lakkaamattomana virtana, nauru raikuu ja iloisia ilmeitä näkyy joka puolella. Karjalaisia ei tunnu hiljentävän mikään eikä karjalaista iloa sammuta tuonkaan mittaluokan vastoinkäymiset. Eli kyseessä täytyy olla jokin perinpohjaisen aito, muuttumaton ja jopa geeneihin asti ulottuva ilmiö.

Karjalaisen identiteetin tunnuspiirre on musta ja punainen eli ristiriidat ja niistä muodostuvat kummallinen kokonaisuus. Karjalainen identiteetti on rakentunut monien paineiden alla ja se on kiehunut kypsäksi maailmanhistorian kuumissa keitoksissa. Karjalan kohtalona ja sen rikkautena on maantieteellinen sijoittuminen idän ja lännen risteyskohtaan. Ne ovat tuoneet mukanaan monta murhetta, mutta myös monipuolisia kulttuurivaikutteita ja ilmiöitä, jotka ovat risteytyneet omaleimaiseksi karjalaiseksi kulttuuriksi.
Suomi saa pian vastuulleen Euroopan unionin puheenjohtajuuden. Poliitikkojen mukaan Suomi aikoo olla aloitteellinen ja osoittaa olevansa kokoaan suurempi vaikuttaja Euroopassa. Toivotaan onnea.

Jos rakennamme tästä aasinsillan Karjalaan ja karjalaisuuteen, voisimme hyvin ajatella, että Karjala on ollut ja on edelleen kokoaan suurempi vaikuttaja Suomessa. Sodan jälkeen toteutunut massiivinen pakolaisaalto oli hämmentävä kokemus jo muutenkin pahasti kärsineessä Suomessa. Lopputulos oli kuitenkin vieläkin hämmentävämpi. Lähes puoli miljoonaa karjalaista asutettiin ja kuten nykyään sanotaan kotoutettiin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tämä on jo tuttu tarina, eikä sitä tarvitse tälle yleisölle tarkemmin kertoa. Kuitenkin karjalaisten levittäytyminen eri puolille Suomea ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on erittäin ajankohtainen kysymys. Se tarjoaa mallin sille, miten erilaiset ihmiset ja erilaiset kulttuurit sopeutuvat yhteiselämään, joka on tuonut rikkautta, rakkautta ja vaurautta koko yhteiskunnalle. Karjalaisten kotouttaminen ei hävittänyt karjalaista identiteettiä, vaan jalosti sen uudelle tasolle, jota ei ehkä olisi tapahtunut, jos elämä olisi jatkunut ennallaan.
Karjalaiset ovat kantaneet huolta siitä, mitä karjalaisuudelle tapahtuu tulevaisuudessa? Tunnistavatko nuoret sukupolvet itsensä karjalaisiksi ja pitävätkö he yllä heimoperinteitä. Voiko karjalaisuus elää nykyisessä urbaanissa ympäristössä, jossa käki ei enää kuku eivätkä Laatokan laineet läiky kesäauringon paisteessa?

Jos karjalaisuus on kestänyt tuulet ja myrskyt, se kestää myös tulevat muutokset. Uskon vahvasti, että karjalaisuudella on edelleen paljon annettavaa suomalaiselle ja Suomelle myös tulevaisuudessa. Globaalien megatrendien rinnalla kasvaa vahvasti paikallisuus, lähiruoka, murteet ja perinteet. Heimoutuminen on tämän ajan juttu ja se tulee vahvistumaan tulevaisuudessa.

Karjalaiset ovat aina löytäneet oma näkökulmansa ajassa liittyviin ilmiöihin. Tämä tapa näyttää jatkuvan edelleen. Tähän loppuun sopiikin mielestäni hyvin elokuvaohjaaja Markku Pölösen kommentti karjalaisesta #me too-kampanjasta. Pölösen mielestä: Meillä on täällä tällainen Mie tuun -kampanja käynnissä ja se toimii hyvin. Eli jos tulee jokin hätä, voi soittaa naapurille ja pian puhelimesta kuuluu “mie tuun”. Eipä aikaakaan, kun on naapuri pihassa traktorin kanssa. Olipa hätä mikä tahansa, apu on saatavilla.

Hyvää ja kaunista kesää kaikille ja erinomaista tulevaisuutta Karjalan heimolle.