
Säätiöseminaari
26.10.2018 12:00 - 26.10.2018 16:30 | Helsinki, Karjalatalo Käpylänkuja 1
Karjalan Liiton jäsensäätiöiden vuosittaisessa seminaarissa käsitellään säätiöitä koskevia ajankohtaisia asioita. Säätiöesittelyssä on vuorossa Kanneljärvi-säätiö. Talouden ja politiikan näkymistä saadaan tuoretta tietoa, sillä niistä tulee puhumaan klo 15 Suomen Taloustutkimus oy:n tutkimusjohtaja Pasi Holm, jonka esityksen aiheena on Taloutta ja politiikkaa 2019.
Seminaarissa poraudutaan myös verotusasioihin pintaa syvemmältä, sillä klo 14 veroasiantuntija Katriina Pöyhönen KPMG Oy:stä tulee käsittelemään säätiöitä koskevia verotusasioita otsikolla Säätiöiden verotuskysymyksiä. Esityksessä käydään lyhyesti läpi säätiöiden verotukseen tyypillisesti liittyviä kysymyksiä, kuten säätiön yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa, yleishyödyllisen yhteisön eri toimintojen ja varainhankinnan veronalaisuutta sekä sitä, milloin yleishyödyllisen yhteisön toiminta tulee myös arvonlisäverotuksen piiriin. Lisäksi esityksessä käydään lyhyesti läpi yleishyödyllisen yhteisön vapaaehtoisille maksamien matkakustannusten korvausten verotusta.
Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen tuo tervehdyksen tilaisuuteen ja kertoo liiton ajankohtaisista asioista. Seminaari alkaa klo 12 ja jatkuu noin klo 16.30 asti. Muutokset mahdollisia.
Myös muut kuin säätiöseminaarin osanottajat ovat tervetulleita kuuntelemaan klo 14-16 tutkimusjohtaja Pasi Holmin ja veroasiantuntija Katriina Pöyhösen esityksiä. Hinta on sama kuin muillekin seminaarin osallistujille (ei sisällä kahvia).
Seminaarin järjestää Karjalan Liitto ja sen säätiötoimikunta sekä opintokeskus Sivis.
Seminaarin hinta Karjala-kortilla 20 € ja muille 35 € sisältäen kahvin ja seminaarin.
Ilmoittautumiset 22.10. mennessä Karjalan Liittoon / mervi.piipponen@karjalanliitto.fi, p. 09 7288 1714.
19.08.2023 12:00 - 19.08.2023 19:00
Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut 19.8.2023 Salon Märynummella
15.06.2023 15:00 - 15.06.2023 20:00
Kauneimmat yhteislaulut - Karjalaiset laulukemmakat Villa Salmelassa to 15.6.
10.06.2023 11:00 - 10.06.2023 16:00
27.05.2023 14:30 - 27.05.2023 18:00
10.06.2023 11:00 - 10.06.2023 16:00
15.06.2023 15:00 - 15.06.2023 20:00
Kauneimmat yhteislaulut - Karjalaiset laulukemmakat Villa Salmelassa to 15.6.
19.08.2023 12:00 - 19.08.2023 19:00
Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut 19.8.2023 Salon Märynummella
27.05.2023 14:30 - 27.05.2023 18:00
18.05.2023 14:00 - 18.05.2023 16:00
17.05.2023 14:00 - 17.05.2023 16:00
15.04.2023 10:00 - 15.04.2023 16:00
Kysyttävää?
