Evakkolapsille velliä, toisaalla punaviiniä

Siirtokarjalaisten muistoja evakkomatkoilta on koottu runsaasti ja tutkittu paljon. Evakkoreissujen päällimmäisistä muistoista monet liittyvät ruokaan. Mitä on syöty ja missä? Oliko omia eväitä mukana ja kuinka pitkälle ne riittivät? Onnekas perheenemäntä saattoi ehtiä ennen lähtöä paistamaan vielä viimeiset leivät matkaeväiksi. Näitä varjeltiin ja syötiin hartaudella, suorastaan rituaalinomaisesti. Matkan varren lastauspaikoilla lotat sekä muut vapaaehtoiset olivat tavallisesti valmistaneet jotakin syötävää. Tällöin omia eväitä säästeltiin myöhempään ja syötiin tarjolla olevaa lämmintä einestä. Tyypillisesti jokin keittoruoka oli kätevintä valmistaa. Lisäksi erilaisia vellejä ja puuroja oli helppo toimittaa lapsille ja jakaa niitä vaikkapa junanvaunuissa.

Laajasti tarkastellen evakkojen ruokahuolto toimi Suomessa hyvin. Sota-aika itsessään oli opettanut suurten massojen ruokintaa vaikeissakin poikkeusoloissa. Harvalla evakkotaipaleen kulkijalla oli moitteen sanaa hyväntahtoisuuteen perustuvista aterioista. Ruoka saa tietynlaisen pyhyyden leiman varsinkin silloin, kun siitä on pulaa. Näin tapahtui nytkin.

Joskus tunteet ymmärrettävästi läikkyivät yli, mikä sekin kuuluu kriisiaikoihin. Ulla Savolainen kuvaa väitöskirjassaan Muisteltu ja kirjoitettu evakkomatka muistitietoon perustuvaa ruokailutilannetta, jossa evakoille oli tarjoiltu tavallista kehnompaa särvintä.

”Iltapäivällä saimme kokea yllätyksen: tien varteen olivat paikalliset ihmiset järjestäneet ruokatarjoilun evakoille. Tarjolla oli nokkoskeittoa ja pari palaa savolaista limppua ilman särvintä. Keitto ei oikein ollut makuumme, ei ainakaan Kiven Ylermin suuhun sopivaa. Maistettuaan keittoa hän tulistui ja nakkasi lautasen anteineen viereiseen ruispeltoon.”

Karjalaisten evakkotarinat ovat suomalaisille omaa ja tärkeää historiankirjoitusta. Niitä lukiessa ei välttämättä osata ajatella, että aivan samalla tavalla muuallakin Euroopassa jouduttiin jättämään kodit ja lähtemään evakkoon lyhyellä varoitusajalla. Eräs tunnetuimmista eurooppalaisista vertaistarinoista on kesäkuussa 1940 tapahtunut Pariisin evakuoiminen. Saksan tuleva hyökkäys oli niin ilmeinen, että Ranskan joukot vetäytyivät ja julistivat Pariisin ”avoimeksi kaupungiksi”. Tämä tarkoitti kaupungin vapaaehtoista tyhjentämistä ilman taistelua, jolloin vihollisen oli mahdollista marssia kaupunkiin ja säästää se halutessaan pommituksilta.

Pariisilaiset lähtivät liikkeelle laumoina ja aivan yhtä tietämättöminä tulevaisuudestaan kuin karjalaiset. Kohteina olivat maaseutualueet, joissa oleskelu oli suurkaupunkeja turvallisempaa. Kotimainen Maaseudun tulevaisuus -sanomalehti uutisoi pariisilaislasten evakkomatkasta Bretagneen. Heillekin oli järjestetty vapaaehtoisuuteen perustuvaa ruokahuoltoa. Tosin lautasilta lusikoitiin perunaa ja lihaa. Ruuan lapset huuhtelivat alas paikallisella punaviinillä. Köyhän Pohjolan ja viljaisan Keski-Euroopan ero kiteytyi tässä kiistattomasti. Maassa maan tavalla, kirjaimellisesti myös sota-aikana.