Paarmakallion tilan, omistajat Urho ja Sylvi Kekkonen, opastaulun paljastustilaisuus Vainikkalassa

07.08.2021 12:00 - 07.08.2021 12:30 | Lappeenranta, Hiivaniementie 216, Vainikkala

Vahviala-Seura, Vahviala-Säätiö ja mv Raine Kälviäinen ovat pystyttäneet Hiivaniementien varteen Vainikkalaan opastaulun, jossa kerrotaan seuraavaa.

 ”Tämä Paarmakallion tilan pelto oli Urho ja Sylvi Kekkosen omistuksessa 5.10.1938 – 4.8.1942. Suurin osa tilan maista ja rakennukset jäivät Moskovan rauhassa Neuvostoliiton puolelle.”

Kekkoset hankkivat Hiivaniemen kylästä Paarmakallio ja Lainela nimiset tilat, joita myös viljelivät. Kerrotaan, että kun lähikylien väki kävi Hiivaniemessä huvitilaisuuksissa, joidenkin kävijöiden reitti vei ohi Paarmakallion talon, että nähtäisiin arvohenkilöitä.

Hiivaniemen kylä sijaitsi kolmen emäpitäjän, Lappeen, Säkkijärven ja Viipurin pitäjän entisten rajojen yhtymäkohdassa. Hiivaniemen kylä liitettiin vuonna 1921 perustettuun Vahvialan kuntaan vuonna 1923. Sata vuotta sitten perustetulla Vahvialalla oli itsenäisenä kuntana lyhyt elämänkaari, vajaa neljännesvuosisata. Tuo aika oli kuitenkin vireän toiminnan aikaa. Vuoteen 1939 mennessä oli kunta ehtinyt toteuttaa uuden kuntarakenteen edellyttämiä muutoksia ja osallistua mm. merkittäviin terveydenhuollon yhteistyöhankkeisiin.

 

Vahviala-seura ry:n tarkoituksena on toimia Vahvialasta kiinnostuneiden kulttuuri- ja etujärjestönä. Seura tekee toiminnallaan tunnetuksi Karjalaa sekä vaalii ja kehittää karjalaista kulttuuria. Yhdistys kuuluu jäsenenä Karjalan Liitto ry:een. https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/vahviala-seura-ry.html

 

Opastaulun paljastustilaisuus järjestetään la 7.8.2021 klo 12.00 paikassa Hiivaniementie 216, Vainikkala. Paikka on peltoaukealla pitkällä tiesuoralla noin kaksi kilometriä Vainikkalasta etelään.

Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy. Muistetaan kuitenkin pandemian aiheuttama turvaohjeistus, turvavälit ja kasvosuojaimet sekä tullaan vain terveinä paikalle.

 

Tervetuloa

Juha Henriksson

Vahviala-Seura ry puheenjohtaja

 

06.10.2026 18:00 - 06.10.2026 19:15

Runoilija Anna-Mari Kaskinen

14.06.2026 15:00 - 14.06.2026 17:00

Karjalaisten kesäjuhlien pääjuhla Oulussa 14.6.

14.06.2026 12:00 - 14.06.2026 13:00

Juhlakulkue Karjalaisilla kesäjuhlilla Oulussa su 14.6.

13.06.2026 18:00 - 13.06.2026 19:30

Muistojen iltakirkko Oulussa 13.6.

23.03.2026 18:00 - 23.03.2026 20:00

Digi-iltamat

31.03.2026 16:00 - 31.03.2026 19:00

Sukututkijan neuvonta 31.3.

08.04.2026 15:50 - 04.05.2026 00:00

Paimioon päätyneet -valokuvanäyttely

19.03.2026 18:00 - 19.03.2026 20:00

Pitäjäesittely: Heinjoki ja Lumivaara

18.03.2026 13:00 - 18.03.2026 15:00

Karjalaisen kirjallisuuden lukupiiri

16.03.2026 18:00 - 16.03.2026 20:00

Digi-iltamat

13.03.2026 18:00 - 14.03.2026 15:30

Hengelliset päivät Tampereella

Kysyttävää?

Piipponen Mervi
kulttuurituottaja

Ilmoittautumislomake