Mitä jos Karjalan Liittoa ei olisi ollut…?

Karjalan Liiton palkkaamana historiantutkijana, mutta myös oikeushistorioitsijana, en ole kyllästynyt ihmettelemään liiton merkitystä lainsäädäntötyössä. Karjalan Liiton perustivat yhteiskunnallisesti aktiiviset henkilöt, jotka olivat mukana myös valtakunnan politiikassa. Tänään Karjalan Liitolla on vahva kulttuurijärjestön maine, mikä hieman jättää varjoonsa alkuvaiheiden ansiot. Siksi en malta olla nostamatta esiin tässä blogissa, enkä myös tulevassa historiakirjassakaan, vahvoja henkilöitä ja heidän tietotaitoaan poliittisissa asioissa. Vuonna 1940 ensimmäisessä liiton hallituksen varsinaisina jäseninä oli neljä kansanedustajaa, joista yksi oli vieläpä ministeri. Heidän lisäkseen varajäseninä oli kolme muuta kansanedustajaa. Kirsikaksi kakun päälle toiminnanjohtajaksikin nimettiin kansanedustaja. Tämä on aikamoinen edustus, kun lisäksi hallituksessa oli toki muitakin yhteiskunnallisesti valveutuneita henkilöitä, kuten Viipurin kaupunginjohtaja, lääninrovasti ja niin edelleen.

Ei siis ollut epäilystäkään heidän taidoista ja motivaatiostakaan siirtokarjalaisten asioiden edistämisessä. Vähätellä ei voi myöskään maanviljelijöitä, kalastajia ja tietenkään ainoaa naistoimijaa emäntää ja Marttaliiton aktiivia Helena Virkkiä. Tällaisella yhteisrintamalla ajettiin läpi ensimmäistä siirtokarjalaisia koskevaa säädöstä, joka oli vuoden 1940 pika-asutuslaki. Uusi laki tarvittiin turvaamaan evakkojen asutusta muualle Suomeen. Se tuskin olisi toteutunut sellaisenaan ilman karjalaisten kansanedustajien äänekkyyttä ja huomioita pykälätasolla.

Kuten kriisiaikoina usein, tilanteet muuttuvat päälaelleen. Näin tapahtui kesällä 1941, jolloin jatkosodan käänteet mahdollistivat paluun menetetyille seuduille. Kuten tiedämme, paluu ei kestänyt kauaa, vaan painajainen toistui. Eduskunta joutui sittenkin hahmottelemaan siirtokarjalaisten asemaa säätelevän maanhankintalain 1945. Pohjatyö siihen oli jo tehty pika-asutuslaissa ja tästä oli hyvä jatkaa. Karjalan Liiton kustantamissa ensimmäisissä historiakirjoissa aikakautta kuvaillaankin useasti ”taistelujen vuosiksi”. Karjalan Liiton hallitus karjalaiskansanedustajineen puursivat ahkerasti satojen tuhansien suomalaisten puolesta. Kompromisseja jouduttiin tekemään puolin ja toisin. Toisinaan jopa karjalaisten omat rivit rakoilivat, mutta taistelun kohde oli niin huomattava, että epäonnistuminen ei ollut vaihtoehto.

Kolmantena säädöksenä Karjalan Liitto oli edistämässä korvauslakia, jossa määriteltiin siirtoväestölle koituneet sotavahingot. Viime kädessä kyse oli siirtokarjalaisten elämästä ja kuolemasta; Missä asua ja millä elää? Väistämättä hiipii mieleen ajatus: mitä jos Karjalan Liittoa ei oltaisikaan perustettu, tai mitä jos eduskunnan enemmistö olisi äänestänyt lait kumoon, tai mitä jos karjalaisia kansanedustajia ei olisi ollutkaan….? Onneksi Suomi oli kuitenkin 1940-luvulla länsimainen sivistysmaa, jossa tunnustettiin ihmisoikeudet ja ihmisarvot. Maanmiehiä ei jätetty pulaan.

Katja Tikka, FT
Karjalan Liiton historiankirjoittaja