Blogi

Tässä jokusen vuosikymmenen melko aktiivisesti karjalaisuuden liepeillä pörränneenä alkaa vähitellen hahmottumaan oma paikkani kokonaisuudessa: olen karjalaisuuden harrastaja.

Minusta on ollut mukavaa samoilla Laatokan-Karjalan seutuvilla, mistä isovanhempani (ja vanhempani) ovat lähtöisin – mutta se on kuitenkin ollut enempi retkeilyä mukavassa seurassa kuin varsinaista juurien etsintää. Yksittäisiä pieniä oivalluksia toki siellä on syntynyt: ensimmäistä kertaa isomamman kotitalon kivijalan luona käydessäni ymmärsin meidän sukupolviemme suuren eron. Heillä leipä, elämä ja tulevaisuus oli siinä ikkunan alla aivan konkreettisesti – itsellä se on siellä, minne itsensä sijoittaa. Olkoon se Helsingissä, Rovaniemellä, Lontoossa tai missä vaan maailmalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita juurettomuutta vaan vain erilaista elämisen tapaa.

Minusta on oikein mukavaa, että ihmiset harrastavat karjalan kieltä mutta itse en tunne paloa lähteä sitä opettelemaan. Kieli on tuttu ja kuulostaa mukavalta tuoden mieleen isovanhempieni keskenään käymät kalkatukset. Olen aidosti iloinen siitä, että niin monet ovat kielen löytäneet ja löytävät myös toisia, joiden kera pääsevät pagisemaan ja pitämään kieltä elossa ja jopa kehittämään sitä. Omalta osaltani teen kaikkeni, että kielelle annetaan mahdollisuus kukoistaa; se ei ole minulta mitenkään pois.

Innostavaa on ollut huomata, kuinka paljon kansanmusiikkimaailmassa ammennetaan aineistoa ja kuulokuvaa karjalaisesta laulu- ja musiikkiperinteestä. Tämä osio on kielen keralla ehkä vahvinten kulttuuria elossa pitävä ja kehittävä osio. Uusia tekijöitä nousee esiin koko ajan ja näkökulmia syntyy samaan tahtiin. Hiphop on helposti yhdistettävissä tuohon perinteeseen, samaa pajatusta se on. Tätä on mielenkiintoista seurata – ja luulen, että tulevina vuosina tämä nousee vielä vahvemmin esiin ja nostaa myös toimijoita populaarimusiikin kentälle.

Viime vuosina on myös varsin loistavia karjalankielisiä ja karjalaisuudesta aineistoa ammentavia näytelmiä alkanut nousemaan; esimerkkeinä vaikka Minna Kettusen ”Jaetun maan lapset” tai Markus Leikolan ”Mustu loukko”. Tämän soisi jatkuvan, aineistoa ainakin riittäisi sen monen muotoisiin tarinoihin! Näitä – varsinkin jos taso on esiin nostettujen mukaista – mieluusti seuraan.

Karjalasta on moneksi ja siellä on paljon kulttuurillista maaperää, josta ponnistaa suuntaan jos toiseen. Ei ole olemassa – eikä pidäkään olla – yhtä oikeaa karjalaisuutta. Olkoon se mieluummin kulttuurillinen niksi-pirkka, josta tarpeen tulleen voi ammentaa aineistoa ja pitää sitä osaltaan siten elossa.

Kari Pössi
Karjalan Liiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja
Salmi-Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Mantsinsaari Seuran puheenjohtaja
yrittäjä

Kari Pössi. Kuva: Sofia Flygare