Toiminnansuunnittelu-seminaari 30.9.

30.09.2017 08:30 - 30.09.2017 18:00 | Helsinki, Karjalatalo

Karjalan Liiton liittokokous vahvisti huhtikuussa 2017 uudet tavoitteet koko karjalaisyhteisömme toiminnalle vuosiksi 2017-2020. 

Nyt kokoonnumme suunnittelemaan käytännön toiminnan tavoitteita ja mittareita piireihin, Karjala-seuroihin sekä pitäjä- ja sukuseuroihin tuleville kolmelle vuodelle. Päivä antaa hyvän pohjan seurojen syksyn syyskokouksissa esiteltäville toimintasuunnitelmille.
Toiminnansuunnittelu-seminaari on tarkoitettu kaikille Karjala-seurojen, pitäjäseurojen ja sukuseurojen hallitusten jäsenille. Erityisen tärkeää on, että seurat lähettävät osallistujiksi viestintävastaavat ja puheenjohtajat.

Jäsenhankinta sekä viestintä ja markkinointi ovat tärkeitä toimenpiteitä tulevina vuosina ja niiden käytännön toteuttamista käsitellään seminaarissa. Myös Karjalan Liiton syksyllä avattavat, uudet nettisivut esitellään päivän aikana. Esittely on pohjustusta syksyn aikana tapahtuvalle koulutukselle, joissa jäsenyhteisöjen viestintävastaavia koulutetaan uusien sivujen käyttöön.
Tutustu jo etukäteen viime kevään liittokokouksessa seurojen puheenjohtajille jaettuun strategiaoppaaseen ”Ilo kuulua karjalaisiin – Karjalan Liitto ry:n strategia 2017–2020.” Ota vihkonen mukaan! Voit ladata sen myös täältä.
(https://www.karjalanliitto.fi/files/10655/karjalan_liiton_strategia_2017_2020.pdf)

Järjestöpäivän avaavat Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen ja varapuheenjohtaja Kirsi Juura.
 

Ohjelma 30.9.2017

Karjalatalo, Käpylänkuja 1, Juhlasali
 
klo 8.30–9.00 Ilmoittautumiset ja osallistumismaksun maksaminen
klo 9.00–10.20 Tiikerinloikka vai kissantassuttelua - Seminaarin avaus. Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen ja varapuheenjohtaja Kirsi Juura.
klo 10.20–10.30 Tauko
klo 10.30–12.30 Seurojen yhteiset toiminnalliset tavoitteet ja mittarit 2017-2020. Suunnittelu ryhmätyöskentelynä. Pohjamateriaalina strategiaoppaan Yhteiset tavoitteet, neljä näkökulmaa -aukeama, sivut 12-13. Liiton ja piirien puheenjohtajistoa ja aluevastaavia on kutsuttu ryhmien vetäjiksi.
klo 12.30–13.00 Lounas, Ravintola Karelia
klo 13.00–14.00 Luento: 1944 taistelut, FM Riku Kauhanen
klo 14.00–16.00 Tulosten esittely ja päätökset seurojen yhteisistä toiminnallisista tavoitteista ja mittareista.
klo 16.00 Vaihtoehtoista ohjelmaa
klo 16–  Ajankohtaisia asioita luovutetun Karjalan hautausmaiden suojelusta, asiantuntija-alustuksia
tai
klo 16–18 Piirien, Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton edustajat kokoavat yhteiset mitattavat tavoitteet vuosille 2017-2020 ja niille mittarit.

Muutokset mahdollisia.

Järjestöpäivän hinta Karjala-kortilla on 20 euroa, sisältäen lounaan ja kahvin. Ota Karjala-kortti mukaan.
Lisätietoja Karjalan Liitosta, toimisto@karjalanliitto.fi, p. 09 7288 170.

23.10.2026 18:00 - 23.10.2026 20:00

Ilomantsin Mieslaulajien konsertti Karjalatalolla 23.10.

06.10.2026 18:00 - 06.10.2026 19:15

Runoilija Anna-Mari Kaskinen

14.06.2026 15:00 - 14.06.2026 17:00

Karjalaisten kesäjuhlien pääjuhla Oulussa 14.6.

14.06.2026 12:00 - 14.06.2026 13:00

Juhlakulkue Karjalaisilla kesäjuhlilla Oulussa su 14.6.

08.04.2026 15:50 - 04.05.2026 00:00

Paimioon päätyneet -valokuvanäyttely

11.04.2026 12:00 - 11.04.2026 14:30

Sukujen päivän 11.4.2026 seminaari

16.04.2026 14:00 - 16.04.2026 18:00

Karjalainen kirja- ja kartta-ale Karjalatalolla

16.04.2026 18:00 - 16.04.2026 23:30

Pitäjäesittelyssä Lahdenpohja ja Pälkjärvi

31.03.2026 16:00 - 31.03.2026 19:00

Sukututkijan neuvonta 31.3.

23.03.2026 18:00 - 23.03.2026 20:00

Digi-iltamat

21.03.2026 10:00 - 21.03.2026 14:00

Karjalatalon Kevätmyyjäiset 21.3.2026

Kysyttävää?

Piipponen Mervi
kulttuurituottaja

Ilmoittautumislomake