Pirkkalais-karjalainen messu

06.05.2018 18:00 - 06.05.2018 19:00 | Pirkkala, Pirkkalan kirkko

Pirkkalais-karjalainen messu soi kuudetta kertaa

Kun kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen alkoi kymmenisen vuotta sitten kuoroineen etsiä jotakin pirkkalalaista esitettävää, ei sellaista oikein löytynyt. Joku ehdotti hänelle, että teepäs sinä. Niin Leponiemi-Pirhonen ryhtyi pohtimaan, syntyisikö mitään. Ja syntyihän sitä. Hänen kynästään ovat lähtöisin useiden messulaulujen sovitukset ja suurelta osin myös sanat ja sävelet, joista on muotoutunut Pirkkalais-karjalainen messu.

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina messu soi jo kuudennen kerran Pirkkalan kirkossa. Vuosien varrella esityksen nimi on vaihdellut ja saanut uusia muotoja. Ennen sitä esitettiin neljä kertaa Tapani Nuutisen karjalaisen kansan messua. Pirkkalaisesta messusta tuli Heräävän maan messu, kun se esitettiin televisiossa pari vuotta sitten. Viime vuonna messu juhlisti Pirkkalan Karjalaseuran 70-vuotisjuhlaa ja nimettiin Pirkkalais-karjalaiseksi messuksi.

Viime vuonna messun kuulijoiden lukumäärä kasvoi ennätykseensä, noin 370:een. Lisää kertyi Kaustisen vierailulla. Leponiemi-Pirhonen kertoo, että eniten hämmennystä on kuitenkin herättänyt sana ’messu’. On kyselty, mitä se tarkoittaa.
– Messu tarkoittaa ehtoollisjumalanpalvelusta, mutta myös sävellystä, joka sisältää messun pysyvät osat eli Herra armahda, Kunnia, Uskontunnustus, Pyhä ja Jumalan Karitsa. Messu sisältää hengellistä jumalanpalvelusmusiikkia ja meidän esityksessämme se on hengellisen kansanmusiikin muodossa. Messu voi siis olla myös konsertti, hän selittää.

Pirkko Leponiemi-Pirhonen kertoo ammentaneensa aineksia omista luopumisentunteistaan, joiden hän uskoo koskettavan muitakin. Haikeuden vastapainona esityksessä on iloa, armoa ja rakkautta. Tämän vuoden uutuutena kuullaan Kantelettaren tekstejä laulettuna sekä kaksi uutta kuorolaulua, joista päätöslaulu Aurinko laskeutuu kertoo Hiitolasta.

– Laulu on tehty Kilpolan saaresta lähtöisin olevan Toivo Pirhosen muistolle. Hän oli aviopuolisoni isä. Itse en ole Hiitolassa tosin käynyt, mutta olen kuullut siitä paljon. Omat juureni ovat Uukuniemeltä ja Sortavalan Tulolan saaresta.
Pirkkalais-karjalainen messu kuullaan sunnuntaina 6. toukokuuta kello 18.00 Pirkkalan kirkossa noin tunnin pituisena konserttina. Pirkkalan Kirkkokuoron lisäksi esiintyvät Finngipsin muusikot: Eeva Oksala viulu, Sami Varvio harmonikka, Pasi Nieminen kitara ja Tuomo Kinnunen kontrabasso. Konsertissa on tänä keväänä uutta instrumentaalimusiikkia, jonka Sami Varvio on säveltänyt.
Laulusooloista vastaavat Tuija Tiitta-Ylipää ja Tiitus Ylipää, jotka musiikin ammattilaisina täydentävät Pirkko Leponiemi-Pirhosen mukaan harrastajakuoron esityksiä upeasti. Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth pitää lisäksi iltahartauden.
Konsertin jälkeen voi jäädä nauttimaan Karjalan Kaiku ry:n tarjoilemaa kahvia ja pientä iltapalaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Teksti: Aila-Liisa Laurila
Kuva: Hannu Aspelin /Ajaton Idea

16.06.2024 10:00 - 16.06.2024 12:00

Kesäjuhlat Mikkelissä / Karjalaisen kansan messu

15.06.2024 18:00 - 15.06.2024 19:30

Kesäjuhlat Mikkelissä / Muistojen iltakirkko

03.04.2024 13:00 - 03.04.2024 15:00

Ravansaaren Hedlundit -webinaari 3.4.

09.04.2024 18:00 - 09.04.2024 20:00

Karjalan Liiton kevään digi-iltamat, 9.4. alkava kurssi

11.04.2024 18:00 - 11.04.2024 20:00

Pitäjäesittely: Käkisalmi ja Seiskarin saari

26.03.2024 15:00 - 26.03.2024 19:00

Sukututkijan päivystys Karjalatalolla

23.03.2024 13:00 - 23.03.2024 15:00

KSYL:n kevätseminaari 23.3. Karjalatalolla

22.03.2024 13:00 - 22.03.2024 16:00

Puhetta Piirakasta -tapahtuma Taipalsaari 22.3.

Kysyttävää?

Piipponen Mervi
kulttuurituottaja, tiedottaja (tapahtumat, koulutus, pitäjäseura- ja säätiötoiminta)

Ilmoittautumislomake