Karjalainen eräperinne -seminaari

25.03.2021 12:00 - 25.03.2021 15:30 | Helsinki, striimataan facebook-livenä

 

 

Karjalainen eräperinne -teos ilmestyi viime vuonna. Se on monipuolinen katsaus karjalaisen eränkäynnin historiaan.

Viime syksylle suunniteltu ja koronan takia siirretty Karjalainen eräperinne-seminaari toteutetaan nyt striimattuna, joten jokainen, jolla on nettiyhteys, voi osallistua siihen esimerkiksi kotisohvalla istuen.

Seminaarissa kuullaan alustuksia Karjalan metsästys-, kalastus- ja eränkäynnin historiasta ja eräkulttuurin tutkimuksen tilasta. Seminaarin sisältö perustuu viime vuonna ilmestyneeseen Karjalan eräperinne -teokseen. Seminaarin alustajat ovat kirjan kirjoittajia. He esittelevät keruuhanketta laajemmin arkeologisten, kansatieteellisten ja museaalisten aineistojen pohjalta. Lisäksi kirjassa hyödynnettiin vuonna 2015–2016 toteutetussa Karjalaisii erätarinoi kerruu -hankkeessa saatuja vastauksia.
Seminaarin puheenjohtajana on Karjalan Liiton entinen puheenjohtaja, Karjalaisii erätarinoi -eräperinnekeruutyöryhmässä toiminut Marjo Matikainen-Kallström. Seminaarin puhujina ovat muun muassa kirjan päätoimittaja, tutkijatohtori Tuija Kirkinen, amanuenssi Pekka Allonen Metsästysmuseosta ja eräneuvos Reijo Orava Kuparsaaren metsästysseurasta.


Seminaarin järjestävät Kuparsaaren metsästysseura, Suomen Metsästysmuseo, Karjalan Liitto ja Opintokeskus Sivis.
Seminaari striimataan livenä Facebookiin, joten sitä on mahdollista katsoa myös myöhemmin. Seminaariin ei osallistu yleisöä.

 Ohjelma (muutokset mahdollisia)
•    Avaus, seminaarin puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström
•     Karjalan Liiton tervehdys, puheenjohtaja Outi Örn
•     Karjalan eränkäynnin esihistoriasta 2000-luvulle: Ajatuksia kirjahankkeesta; FT, päätoimittaja Tuija Kirkinen
•    Keruu- ja kirjahankkeen vaiheet Antrean Kuparsaaresta 2007 tähän päivään, eräneuvos Reijo Orava
•    Karjalaiset metsästys- ja kalastuskulttuuriaineistot arkistoissa, VTM, amanuenssi Pekka Allonen
•    Pyyntiä muistojen maisemissa, vanhassa kauniissa Karjalassa, FT Ari Lappalainen
•    Luovutetun Karjalan metsästys 1800–1900-luvuilla, tietokirjailija Heikki Lehikoinen
•    Loppukeskustelu
•    Päätössanat, seminaarin puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström

Seminaari päättyy noin klo 15.30 .

Lisätietoja Karjalan Liitosta, toimisto@karjalanliitto.fi, p. 09 7288 170.

          

25.11.2025 16:00 - 25.11.2025 19:00

Sukututkijan neuvonta 25.11.

28.10.2025 16:00 - 28.10.2025 19:00

Sukututkijan neuvonta 28.10.

16.10.2025 18:00 - 16.10.2025 19:00

Karjalan tilat ja talot -luento to 16.10.

14.05.2025 13:00 - 14.05.2025 15:01

Karjalaisen kirjallisuuden lukupiiri Karjalatalolla

20.05.2025 16:00 - 20.05.2025 19:00

Sukututkijan päivystys 20.5.

07.06.2025 10:00 - 07.06.2025 15:00

Oodi Karjalalle 7.6.

07.06.2025 17:00 - 07.06.2025 18:00

Lakkautettu kylä -konsertti la 7.6.

29.04.2025 16:00 - 29.04.2025 19:00

Sukututkijan päivystys 29.4.

26.04.2025 14:00 - 26.04.2025 16:00

Itkutyöpaja: Miten luonto hoitaa?

26.04.2025 09:00 - 26.04.2025 17:30

Sortavala-seuran kevätretki

Kysyttävää?

Piipponen Mervi
kulttuurituottaja

Ilmoittautumislomake