Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 43

Kuva. Klikkaa kuva suuremmaksi.
Kaakon Karjalaiset ry on karjalaisia perinteitä ja kulttuuria kannattava ja ylläpitävä yhdistys, joka toimii Etelä-Karjalassa.

Viikon seura nro 43: Kaakon Karjalaiset ry

Kaakon Karjalaisten perustaminen

Kuten muualla maassa, myös Lappeenrannan alueella evakot tunsivat olevansa tuuliajolla. Tulevaisuus oli hämärän peitossa. Karjalan Liiton perustaminen toi pohjan myös oman seuran perustamiseksi.

Niinpä perjantai-illaksi elokuun 30. päivänä 1940 oli Lappeenrannan seudun siirtoväkeä kuulutettu kokoukseen Armilan kansakoululle. Koska tarkoituksena oli perustaa siirtoväen yhdistys, oli kutsua seurannut noin 150 henkilöä. Kokouksen avasi kauppias Valfrid Resko, joka valittiin myös kokouksen puheenjohtajaksi. Konttoristi Elma Ahokkaan laatiman pöytäkirjan mukaan ”Luettiin väliaikaisen toimikunnan laatima sääntöehdotus, jonka kokous yksimielisesti hyväksyi.”

Johtokunta aloitti toiminnan ripeästi. Seuraava kokous oli jo seuraavana torstaina 5. syyskuuta, jossa valittiin varapuheenjohtajaksi August Haikonen ja sihteeriksi sekä rahastonhoitajaksi Elma Ahokas. Ensimmäisiksi käytännön toiminnan alkajiksi perustettiin huvi- sekä ompelutoimikunnat. Vakaan talouden takeena oli 10 markan jäsenmaksu.

Seuran alkuaikoina oli luonnollisesti sodan jälkeen kova pula asunnoista. Seuran puuhaamat seitsemän kerrostaloa antoivat asunnon yli 200 perheelle ja ovat tänäkin päivänä Lappeenrannan katukuvassa merkkinä siitä uutteruudesta, jolla asiaa alettiin konkreettisesti ja pikaisesti ratkaisemaan. Karelia-talon perustaminen Lappeenrantaan ja Karjala-pirtin hankkiminen Sarajärvelle sekä oman kokoontumispaikan, Kaakontuvan, ostaminen loivat puitteita toiminnalle. Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki kirkkopuistossa antaa meille mahdollisuuden tänäkin päivänä osoittaa kunnioitustamme. Vuosien varrella ovat seuramme jäsenet antaneet suuren työpanoksen eri juhlien järjestäjinä. Karjalan Liiton kesäjuhlat ja Myllysaaren juhannusjuhlat ovat näistä olleet näyttävimpiä.

Tapahtumatilastoja 2010-2020

Kaakon Karjalaiset ry on edelleen karjalaisia perinteitä ja kulttuuria kannattava ja ylläpitävä yhdistys, joka kuuluu jäsenenä Etelä-Karjalan karjalaisseurojen piiriin ja sen kautta Karjalan Liittoon, joka on Suomen karjalaisseurojen kattojärjestö. Päättynyt vuosi oli Kaakon Karjalaiset ry:n 80. toimintavuosi. Kaakon Karjalaiset ry tekee yhteistyötä alueen muiden seurojen kanssa erityisesti matkailun, teatteriretkien ja kyykän muodossa.

toiminto

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

yht.

tupaillat

1

1

1

2

1

-

1

2

4

2

15

teatteri

2

1

2

3

2

2

2

2

2

1

19

kyykkä

14

15

14

17

16

15

14

14

9

3

131

matkailu

2

2

1

2

1

2

1

1

1

1

14

muu koulutus

1

-

1

2

-

-

-                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

-

1

1

6

puurojuhla

1

1

1

1

1

1

1

1

1

1

10

johtokunta

9

9

9

10

9

10

9

9

8

9

91

muu

11

8

8

12

5

13

1

3

2

1

64

tapahtumia

41

37

37

49

35

43

29

32

28

19

350

Teatteriretket: Lemin nuorisoseuran teatteri 9 kertaa, Heinolan kesäteatteri, Kouvolan kaupunginteatteri 3 kertaa, Kouvolan kesäteatteri, Lahden kaupunginteatteri 3 kertaa, Mikkelin kesäteatteri, Mikkelin kaupunginteatteri,   

Pitäjäkoulutukset Lappeenrannassa ja kuljetuksemme Helsinkiin Karjala-talon koulutustilaisuuksiin viime vuosina aiheina Kirvu, Suur-Jaakkima, Antrea, Impilahti, Säkkijärvi, Jääski, Salmi, Vuoksela, Viipuri ja Viipurin mlk., Koivisto, Terijoki, Kivennapa ja Rautu. Nykyään järjestetään Kaakon Karjalaisten tapahtumat pääsääntöisesti Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevassa viehättävässä Kristiinan Salongissa, jossa on jo toista vuotta nautittu tupailloissa kaurakiisseliä tai hakkoopiirakkaa.

Matkailu: Viipuri, Aunus, Sortavala, Impilahti, Pitkäranta, Vitele, Käkisalmi ja Valamo Venäjällä, Florida USA, Fuengirola Espanja, Kreeta ja Rhodos Kreikassa, Mallorca Espanja, Tallinna Viro 4 kertaa, Elimäki, Ruotsi-Tanska-Saksa-Hollanti, Puola-Saksa ym. Karjalan Liiton kesäjuhlilla olemme olleet vuosittain mukana. Tätä on edesauttanut piirimme järjestämät kuljetukset juhlapaikkakunnille.

Eniten kokoontumisia (131 kertaa) on ollut kyykän puitteissa, josta on ollut vastuussa ensin Paavo Nurmi ja sittemmin Ilmari Laakkonen.

Koronapandemia on tuonut viime aikoina vaikeuksia aktiivisen toiminnan ylläpitämiseen, mutta tapahtumia on pystytty jossain määrin järjestämään noudattaen tarkasti annettuja turvaohjeita.

Johtokunta on hiljalleen vaihtunut, kun uusia toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä on liittynyt yhdistyksemme jäseniksi. Onneksi vanhoja konkareitakin vielä on johtokunnassamme mukana tuomassa ajan patinoimaa viisautta. Käytännössä koko menneen vuosikymmenen puheenjohtajana on toiminut Jarmo Eskelinen. Tämän vuoden loppukeväästä alkaen vt. puheenjohtajana on toiminut Reija Römpötti.

Tutustu seuran kotisivuihin https://www.karjalanliitto.fi/kaakonkarjalaiset

Oheinen Viikon seura -juttu on poikkeuksellisesti seuran omasta kynästä.

Kaakon Karjalaiset ry:n 80-vuotisjuhliin kuului kukkalaitteen laskeminen seuramme pystyttämälle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.

Kuva 1. Kaakon Karjalaiset ry:n 80-vuotisjuhliin kuului kukkalaitteen laskeminen seuramme pystyttämälle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.

80-vuotisjuhla pidettiin 22.8. viehättävässä ravintola Lappeen Ruustinnassa. Juhlapuheen piti seuramme jäsen, Karjalan Liiton varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jukka Kopra.

Kuva 2. Kaakon Karjalaiset ry:n 80-vuotisjuhla pidettiin 22.8. viehättävässä ravintola Lappeen Ruustinnassa. Juhlapuheen piti seuramme jäsen, Karjalan Liiton varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jukka Kopra.