Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 3

Viikon seura nro 3: Vahviala-seura ry

Kesällä 2019 Vahviala-seuran kesäjuhlan yhteydessä vietiin kukkalaitteet Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistopatsaille Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Kuva Vahviala-seura.

Viikon 3 kunniaksi esittelemme ensimmäisen pitäjäseuran eli yli 200 jäsenen Vahviala-seuran, joka on perustettu vuonna 1948. Vahviala sijaitsee aivan Suomen ja Venäjän rajalla. Osa Vahvialaa jäi alueluovutusten yhteydessä Suomen puolelle.

Seuran toiminta on hyvin monipuolista: Kesäjuhlat vuosittain heinäkuun toisena sunnuntaina, teemalliset tapahtumat vuosi- ja syyskokousten yhteydessä sekä kesäkahvilan pitäminen omalla vuorolla Iitin kesäkahvilassa. Iitin kirjastossa on ollut esillä vahvialalaisen Matti Ylänteen maalaamia tauluja (juhlanäyttely).

Matkat Vahvialaan ovat keskeinen osa toimintaa siitäkin huolimatta, että matka Vahvialaan edellyttää aina raja-aluelupaa ja on sen vuoksi melko hankala toteuttaa. Seura tekee alkukesästä ja syksyllä talkoomatkan pienemmällä porukalla Vahvialaan. Matkan yhteydessä siivotaan hautausmaan (Rauhamaa) ja kirkon (Kuntala) rauniot. Yksi mieleenpainuva hetkiä oli 2000-luvun alussa, kun seura järjesti kenttäjumalanpalveluksen Vahvialan kirkon raunioilla. Kirkkoväkeä oli paikalla tuolloin yli 100. Lisäksi seura on tehnyt yleensä heinäkuun lopulla yhden päivän matkan Vahvialan johonkin kylään isommalla ryhmällä, ja Viipuriin on järjestetty kahden päivän matka.

Monia kiinnostavia projekteja on tällä hetkellä meneillään. Vahviala-seuralla on käynnissä valokuvahanke, jossa kerätään Vahvialan 16 kylästä valokuvia kylittäin ja kuvat tallennetaan sähköiseen muotoon. Tarkoitus on, että nämä noin 3 000 kuvaa ovat nähtävillä kuvatietoineen mahdollisesti Karjalan Liiton Vahviala-seuran sivuilla. Toinen ajankohtainen projekti on uusien opastekylttien pystyttäminen hautausmaan (Rauhamaan sankari- ja siviilihautausmaa) ja kirkon alueelle. Työ oli melkein valmiina, kun pandemia puhkesi ja keskeytti neuvottelut Venäjän viranomaisten kanssa.

Seuralla on arkisto- ja varastotilat Kouvolassa. Tilojen käyttöön kuuluu myös kokoontumistila, jossa seuran hallitus kokoontuu. Hallituksen ja seuran jäsenet kuuluvat muihinkin karjalaisseuroihin ja osallistuvat aktiivisesti näiden toimintaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Iitin Karjalaiset ja Koskelaisten sukuseura. Vahviala-seuralla on yhteistyötä myös Säkkijärven kanssa. Seuran edustaja on ollut mukana Säkkijärven karttakirja-hankkeessa, lähinnä siksi, että Vahvialasta on jo vastaava teos. Lisäksi Vahvialan kaksi kylää liitettiin Säkkijärvestä Vahvialaan 1921, ja nämä kylät tulevat ko. karttakirjaan mukaan.

Seurasta toivotaan vinkkinä Liiton suuntaan, että Liiton johdosta vierailtaisiin seuran järjestämissä tapahtumissa. Näin on tapahtunutkin, kun mm. seuran 70-vuotisjuhlilla Pertti Hakanen toi Liiton tervehdyksen juhlaväelle. On hienoa, että seura haluaa olla aktiivisesti mukana Karjalan Liiton toiminnassa.

Vahviala-seura haluaa lähettää terveisiä erityisesti Viipurin pitäjäseuralle ja Wiipuri-Yhdistykselle, ovathan vahvialaisten juuret Viipurin maalaiskunnassa ja Viipurin kaupungin läheisyys oli/on vahvialalaisille erittäin tärkeää. Erityisesti seura toivoo kuulevansa tässä juttusarjassa Viipurin pitäjäseuran kuulumisia.

Käy tutustumassa seuran omiin kotisivuihin sekä Vahvialan pitäjän ja Vahviala-seuran toiminnan esittelystä (18.11.2020) tehtyyn tallenteeseen Youtubessa. Seura on myös toisena ylläpitäjänä FB-ryhmässä Juuret Vahvialan pitäjässä luovutetussa Karjalassa.