Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 21

Jokelan Karjala-seura kokoaa muun muassa kaikenikäisiä teatterinystäviä karjalaistoimintaan.

Viikon seura nro 21: Jokelan Karjala-seura ry

Jokelan Karjala-seura

Jo 1940-luvulta lähtien perustettiin eri karjalaisseuroihin alaosastoja, joista tärkeimpiä olivat muun muassa näytelmäkerhot monien muiden harrasteiden ohella. Teatteritoiminta oli laajimmillaan ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta ei missään nimessä ole kadonnut kokonaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä Jokelan Karjala-seura.

Seurassa toimii vireä vuonna 1980 perustettu Joka-Teatteri, jonka esitykset ovat hyvin suosittuja vuodesta toiseen. Teatteri kokoaa kaikenikäisiä teatterinystäviä ja seuran jäseniä harjoittelemaan ja tuottamaan kesäteatteria katsojien iloksi pääosin talkoovoimin. Eräänä vuonna Joka-teatteri esitti Pekka Saariston kirjoittaman näytelmän Silkkikivi. Näytelmä kuvaa suurhyökkäystä Karjalan kannaksella ja karjalaisten lähtöä evakkoon. Kannaksen suurhyökkäys alkoi aikoinaan kesäkuun 9. klo 6 aamulla, kun pommikoneet täyttivät ilman ja pudottivat kuormansa aaltoina suomalaisten asemiin. Samaan tapaan Silkkikiven 9.6. näytös alkoi klo 06.00 aamulla. Yleisö itki liikuttuneena. Väliajalla tarjottiin hernesoppaa kenttätykistä ja näkkileipää.

Teatteritoiminnan ohella tämä 31.10.1980  perustettu 47-jäsenisen seuran tarkoituksena on tuttuun tapaan toimia karjalaisten ja karjalaisuudesta kiinnostuneiden kulttuurijärjestönä paikallisella tasolla. Seuran toimintaan kuuluu sääntömääräiset syys- ja kevätkokoukset sekä yhteistyö paikallisten yhdistysten sekä Jokelan kansanopiston kanssa.

Mikäli tämän jutun perusteella kiinnostuit Jokelan Karjala-seuran toiminnasta, niin suuntaapa tulevana kesänä kulkusi osoitteeseen Siljalantie 2, Jokela. Tämän kesän kesäteatterinäytelmä on Eija Vilppaan ohjaama ja Erkki Kivijärven näytelmään perustuva "Talkootanssit". Esitykset ovat heinäkuulla, jos korona suo. Jokelan Karjala-seura toivottaa kaikki kiinnostuneet katsomaan esitystä!

Tutustu myös seuran omiin kotisivuihin.