Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 1

Viikon seura nro 1: Wiipurin Soitannollinen Kerho r.y.

Wiipurin Soitannollinen Kerho r.y.
Viikon seura -kampanja on hyvä käynnistää musiikin merkeissä. Musiikilla kun on keskeinen rooli karjalaisessa kulttuurissa.

Ensimmäinen Viikon seura on Wiipurin Soitannollinen Kerho r.y. Tällä seuralla on pitkät perinteet, koska sen toiminta on käynnistynyt jo vuonna 1929. Kyseessä on käytännössä kamariorkesterityyppinen orkesteri, joka on järjestänyt konsertteja ja tanssiaisia sekä esiintynyt Karjalan Liiton tilaisuuksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Lisäksi tämä akustinen orkesteri on tehnyt kotimaan kiertueita ja soittanut tietysti kerhon synnyinkaupungissa Viipurissa.

Orkesterin yli 90-vuotiselle taipaleelle mahtuu monia ikimuistoisia hetkiä mm. Viipurin konserttimatkoilta. Viimeaikaisia koskettavia toiminnan hetkiä ovat olleet pitkäaikaisen puheenjohtajan, Eero Kakkurin, muistotilaisuus vuonna 2019 sekä sota-ajan laulujen konsertti Helsingin kaupunginmuseon Mieliala-näyttelyn yhteydessä samana vuonna.

Seurassa on kaikkiaan 16 jäsentä, mutta aktiivisin joukko muodostuu noin 8–10 henkilöstä. Yhdistyksen haasteena on ikääntyvä jäsenkunta, kuten varmasti monella muullakin jäsenyhdistyksellä. Yhdessä tekemisen kaipuuta kuitenkin on edelleen, joten sen kanavoimiseksi joudutaan tekemään työtä eri tasoilla.

Orkesterista vinkataan muiden seurojen suuntaan, että tämä ainutlaatuinen kokoonpano on käytettävissä kaikenlaisiin tilaisuuksiin, joissa halutaan nostaa musiikilla tilaisuuden henkeä. Ohjelmistossa on luonnollisesti paljon Karjala-aiheisia lauluja. Vinkkinä mainitaan myös se, että kyseessä on varsin edullinen ohjelmanumero tilaisuuksiin, koska esiintymistuloilla pyritään kattamaan vain toiminnan kulut.
Tässäpä siis erinomainen vaihtoehto tapahtumien järjestäjille ja uusille soittajille tutustuttavaksi!

Käy tutustumassa myös seuran omiin kotisivuihin!