Yhteenveto Lopen Karjalaseuran 80-vuotiselta taipaleelta

Talvi- ja jatkosodan jälkeen Lopelle asutettiin noin 1 100 siirtokarjalaista, joista noin 900 oli kotoisin Antreasta, mistä Lopelle asutettiin Iivolan, Kaltovedenmaan, Kuparsaaren, Kuukaupin, Liikolan, Meskalan ja Varikselan kylien asukkaat. Tämä aikaansaikin Lopella voimakkaan väestönkasvun. Lopena asukasluku vuonna 1938 oli 7 908 asukasta. Pakkoluovutettujen seurakuntien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1950 asukasluku oli 9 416 henkeä.

Jatkosota oli loppunut syksyllä 1944 ja sitä seurannut Lapin sota v. 1945. Elettiin aikaa, jolloin Suomessa käytiin sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä lähinnä Neuvostoliiton vaatimuksesta ja samoihin aikoihin paljastui myös asekätkentä, joka liittyi maanpuolustushenkisten ihmisten varautumiseen mahdolliseen sissisotaan, siltä varalta että Neuvostoliitto valloittaisi koko Suomen. Elettiin siis epävarmoja ja vaarallisia aikoja.

Mitään kriisiterapiaa ei sotaveteraaneille tahi evakoille tarjottu, vaan tarjolla oli vain työtä ja sitä riitti! Vasarat paukkuivat, sahat pyörivät ja sementtimyllyt mourusivat. Monessa paikassa tehtiin myös tiiliä. Isäni kertoi, kuinka yhtenä päivänä tuli tieto, että Helsingissä on nyt myynnissä nauloja, joten ei muuta kuin junalla Helsinkiin naulojen ostoon. Kaikesta oli pulaa ja käytetyt naulat oiottiinkin tarkkaan uudelleen käytettäviksi.

Ajankuvaan kuuluivat lisäksi täällä Lopellakin niin sotainvalidit, -lesket ja -orvot kuin myös ne muutamat teillä liikkuneet, usein alkoholisoituneet kulkumiehet, joista monilla sodan kauhut tulivat yhä liiankin vahvasti uniin.

Esimerkkinä kerron äitini kokemuksia ajalta ennen navettamme valmistumista. Lehmät lypsettiin syyspimeällä käsin makasiinissa, missä ainoan valon antoi himmeä myrskylyhty. Siinä nuorta 18-vuotiasta miniää joskus pelotti, sillä koskaan ei voinut tietää ketä mahdollisesti yöpyi ladon toisessa päässä olleissa heinäkasoissa. Monien kulkumiesten ja jopa varkaitten lisäksi alueella liikkui melko usein myös Riihimäen vankilasta karanneita vankeja.

Uusien asuinrakennusten ohella Lopella myönnettiin vuonna 1952 lähes sata Karjalan Liiton Raivaajan ja rakentajan kunniakirjaa "Karjalassa kadotetun, uudelleen Lopen kunnassa kohotetun kodin onneksi ja menetetyn muistoksi".

Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta että siirtoväen asuttaminen tapahtui Suomessa tavalla, jota nykypäivänkin sotaisassa maailmassa harvoin tavataan. Meille ei syntynyt telttakyliä eikä yli 420 000 hengen juuretonta väestönosaa vaeltelemaan ympäri maata, vaan karjalaiselle heimolle, joka valtaosin oli maatalousväestöä, kyettiin osoittamaan asuinpaikat ja mahdollisuus aloittaa oma itsellinen elämä. Vaikka uudet asuintilat olivat joskus paljonkin Karjalassa menetettyjä pienempiä, rakennuskanta oli käytännössä kokonaan rakennettava tyhjästä. Elämä kaikenkaikkiaan oli niukkaa. Elämänusko ja toivo paremmasta huomisesta mahdollisti valtavan jälleenrakentamisvaiheen, minkä ansiosta Suomi kohosi asteittain esimerkilliseksi länsimaiseksi hyvinvointivaltioksi.

Lopen Karjalaseuran lämminhenkistä 80-vuotisjuhlaa vietettiin isolla joukolla Sulumäessä Kormussa 15.8.2026.

Kotiseutu menetettiin mutta vapaus säilyi!

Sopeutuminen uudelle asuinseudulle oli joskus myös henkisesti vaikeaa, eikä uuden väestönryhmän toivottaminen tervetulleeksi hämäläiselle maaseudulle ollut varmaan kantaväestöllekään aina helppoa. Ennakkoluuloja ja väärinymmärrystä esiintyi varmasti puolin sekä toisin. Länsi-Suomesta kerrotaankin tarinaa lapsesta, joka evakoita ensi kerran nähdessään ihmetteli äidilleen että ”nehän näyttävät aivan ihmisiltä”! Meidän kaikkien onneksemme asettuminen Lopelle oli kuitenkin lähes poikkeuksetta vaivatonta ja niin kahden eri heimon yhteistyö Lopen ja itsenäisen Suomen hyväksi saattoi alkaa.

Karjalan kunnat, seurakunnat ja maakunnalliset järjestöt olivat perustaneet edunvalvontaa varten Karjalan Liiton jo heti talvisodan jälkeen 20.4.1940. Liiton aloitteesta myös Lopelle alettiin sotien jälkeen puuhata omaa karjalaisseuraa ja niinpä kirkonkylälle, Jokiniementien varrella sijaitsevalle Nuijantalolle 15.12.1946 koolle kutsuttu kokous päätti oman seuran, Lopen Karjalaiset ry:n perustamisesta.

Karjalaisseuran perustaminen koettiin vuonna 1946 tarpeelliseksi myös siksi, että evakkoon joutuneet ihmiset halusivat tavata toisiaan ja haastella kuulumisia. Näin samalla tuettiin toisiamme. Yhteisten kokoontumisten lisäksi päätettiin pystyttää Lopen hautausmaalle Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsas, joka valmistuikin sopivasti seuran 10-vuotisvuoden aikoihin 9.9.1956. Muistopatsaassa on teksti:

"Täältä Karjalan kalmistolehtoon 
usein kantaa kaihomme tie. 
Ikiajoiksi isäimme kehtoon
sydänsykkeemme sidottu lie."

Vuonna 1963 seuramme hankki oman lipun, joka on omien tilaisuuksiemme lisäksi liehunut kulkueissa niin Lopella kuin myös Karjalan Liiton eri puolilla maata vietetyillä kesäjuhlilla. Näin myös tulevana itsenäisyyspäivänä Lopella sekä kesäkuussa 2028 Karjalaisilla kesäjuhlilla Heinolassa.

Perinteen vaalimiseksi on seura mm. vuonna 1995 Räyskälässä pidetyssä maatalousnäyttelyssä esitellyt vanhoja käsitöitä ja työkaluja sekä järjestänyt messualueella liikkuneen evakkokulkueen, joka samalla mainosti Asutustoiminnan 50-vuotisjuhlaa, sekä vuosien varrella osallistunut Lopen kunnan harraste- ym. messuille omalla osastollaan. Vuosittain olemme nykyään osallistuneet myös marraskuiseen Antin Adventti -myyjäisiin, missä talkoilla tehdyt riis’piiraat ovat menneet kuin kuumille kiville!

Lisäksi on esimerkiksi vuonna 2004 järjestetty Lopen kirjastoon Karjalainen viikko, jossa esiteltiin vanhoja käsitöitä, tavaroita, kirjoja, karttoja ja valokuvia sekä järjestettiin yhteislaulu- ja elokuvaillat. Samalla teemalla järjestettiin 60-vuotisjuhlavuonna 2006 kirjaston Fallesmanni-saliin juhlanäyttely, jossa oli esillä myös kirjoja ja karttoja sekä valokuvia ja lehtileikkeitä seuran 60 toiminnan vuodelta. Myös myöhemmin kirjaston tiloissa on järjestetty erilaisia näyttelyitä ja runo-, laulu- ym. tapahtumia.

Lisäksi vuonna 2010 järjestettiin yhdessä Lopen Reserviläisten kanssa kirjastossa kaksi elokuvailtaa, joissa esitettiin Vuoksen Säätiön kustantamat ”Itsenäisyyssodat kotiseudullamme Antreassa ja Vuoksenrannassa” -elokuvatallenteet ja vuonna 2012 seura pystytti kyseisiin tiloihin myös valtakunnallisesti kiertäneen ”Sellane ol Viipuri” –valokuvanäyttelyn.

Koululaisten Karjala-tiedon lisäämiseksi jokaiseen Lopen kouluun jaettiin vuonna 1999 Juuret Karjalassa -opetuskansiot opettajien työvihkoineen. Samalla tarjouduttiin koulun niin halutessa saapumaan koululle kertomaan karjalaisuuteen liittyviä muistikuvia ja tarinoita, mitä tarjousta valitettavan harvat koulut käyttivät hyväkseen. Onneksi esim. Kormun koulu on nyt  tuonut oppilaitaan tutustumaan tänne Sulumäkeen ja saamaan vastauksen mm. eräällä tunnilla nousseeseen kysymykseen ”Mikä on evakko?”

Perinteitä on vuosikymmenten mittaan ylläpidetty myös kansantanhuilla, kyykän lyönnillä, monilla piirakkatalkoilla, vuosittaisilla virpovitsa -talkoilla, rotinoitten viennillä ja yhteislauluilloilla. Unohtaa ei sovi myöskään vuosien mittaan järjestettyjä leikkimielisiä Evakko-ralli-kisoja.

Varsinaisia kotiseutumatkoja seura on tehnyt vain kerran yhteistyössä Lopen Reserviläisten kanssa ja kotiseutumatkat olivatkin lähinnä sukujen, sukuseurojen tai pitäjäseurojen järjestämiä. Valitettavasti Covid-19 –pandemia ja sittemmin Venäjän aloittama raaka hyökkäyssota Ukrainaan ovat nyt keskeyttäneet kotiseutumatkat kokonaan. Tosin kiinnostus on herätetty ja sukututkimus on saanut myös nuoret ja keski-ikäiset karjalaiset kiinnostumaan juuristaan. Yhteyksiä sukujen synnyinseuduille ei myöskään ole täysin katkaistu.

Vuonna 2015 luettiin antrealaisten Rauha ja Väinö Iivosen testamentti, jolla Sulumäen tila siirtyi Lopen Karjalaseuran omistukseen. Kiinteistöön kuuluvat eri rakennusten lisäksi n. 10 ha metsittyneitä peltoja ja n. 20 ha metsämaata kolmessa eri palstassa. Sulumäestä onkin näitten vuosien mittaan tullut keskeinen osa seuramme talkootoimintaa. Ensimmäisiä tehtäviä oli ylimääräisten rakennusten purkaminen ja uuden katon laitattaminen sarraimeen sekä pusikoituneen Kivisuon palstan harventaminen kasvukuntoon. Seuraavaksi edessä oli vuonna 1918 alun perin Kormun kartanon työntekijöitten asunnoksi rakennetun päärakennuksen katon uusiminen sekä rakennuksen ympärillä kohonneen maan pinnan muotoilu. Navetan katto oli jo luhistunut ja tämä navetanvintti oli puolillaan homehtuneita heiniä. Taitava kirvesmies kuitenkin teki meille kokonaan uuden katon ja sekä navetanvintin pilaantuneet heinät että loput navetan ja tallin vanhoista lannoista ajettiin talkoilla pois. Seuraavana vuorossa oli päärakennuksen ulkoseinän kunnostus ja maalaus sekä erillisen parkkipaikan teettäminen tien toiselle puolelle.

Lisäksi olemme koonneet Sulumäkeen oman pienimuotoisen kotimuseon sekä laajan kirja-, kartta-, valokuva- ja lehtileike-arkiston.

Monenlaista on näihin vuosiin sisältynyt aina viemärin ja myöhemmin vesijohdon jäätymisestä alkaen. Edellä mainittuun viemäriremonttiin liittyen jouduimmekin uusimaan päärakennuksen wc- ja suihkutilat kokonaan. Työt eivät kuitenkaan ole loppuneet tähän vaan edessä on sähköjärjestelmän ja keittiön uusiminen, sarraimen kunnostus sekä päärakennuksen sisäseinien maalaus ja tapetointi. Tervetuloa siis talkoisiin!

Seuran 80-vuotinen toiminta ei olisi ollut mahdollista ilman henkilöitä, jotka ovat olleet valmiit uhraamaan aikaansa ja jopa varojaan yhteiseksi hyväksi. Seuran jäsenmäärä on vaihdellut alkuvuosien n. 40 jäsenestä 1980-luvun lopun yli 400 jäsenen määriin. Sittemmin seurassa on ollut n. 180-200 jäsentä, mutta nykyisellään seurassa on jäseniä enää vain 116.

Varsinaisen oman yhdistystoiminnan lisäksi seuramme jäsenet ovat olleet vahvasti mukana sekä Lopen kunnan että Lopen seurakunnan eri luottamustoimissa. Lisäksi monet meistä ovat osallistuneet mm. Karjalan Liiton, Karjalaisseurojen Hämeen piirin, Antrea-Seuran ja Vuoksen Säätiön sekä Antrean Esan (nykyisin osa Riihimäen Kiskoa), Riihimäen Raviseuran, Marttojen, metsästysseurojen, kalastuskuntien ja monien muitten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaan lähiseudullamme.

Olemme viime vuosina tehneet yhteistyötä paitsi Lopen kunnan ja seurakunnan sekä naapuriseurojen myös mm. Antrea-Seuran ja Kormun kyläyhdistyksen kanssa. Sulumäessä on vietetty rippi- ja syntymäpäiväjuhlia, kinkerit sekä kyläyhdistyksen, parin poliittisen puolueen ja paikallisen tiekunnan kokouksia. Lisäksi navetanvintillä on pidetty yhteislauluiltoja, kirpputoria, Säilättärien laulu-, tanssi- ja akrobatia-esitys, Antrean pitäjäjuhla sekä tänä kesänä neljänä tiistaina myös kesäkonsertteja. Metsittynyt peltomme on ollut sekä Lopen että Riihimäen Urheiluautoilijoitten käytössä ja viimeisimmäksi Sulumäki on ollut mm. Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry:n jäljityskokeen keskuksena. Tarvetta kokoontumis-, konsertti- ja juhlatiloille siis on.

Nyt vuonna 2026 seuramme puheenjohtajana toimii Harri E. Hatakka, varapuheenjohtajana Liisa Mäkelä, sihteerinä Heidi Peura, taloudenhoitajana Niina Nisula, jäsensihteerinä Paula Kuparinen ja hallituksen muina  varsinaisina jäseninä Teija Hakala, Tero Hutri, Jarmo Kuparinen, Tiina Kuparinen, Erkki Mononen ja Anu Suni-Vuorinen. Hallituksen varajäseninä ovat Heidi Ahlqvist, Liisa Hutri ja Kaisu Rissanen ja yhdistyksen toiminnantarkastajina Jarmo Laukkanen ja Anu-Maarit Mustajoki.

Nöyrästi on todettava, että paljon erilaista toimintaa on näihin 80 vuoteen mahtunut ja moni seura-aktiivi on jo ”siirtynyt tuonilmaisiin”, mutta seuramme hallitus katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen.

Karjalaisuus on kantava voima ja uskomme, että työmme Lopen ja Lopen karjalaisten eteen tulee jatkumaan myös nuorempien sukupolvien toimesta!

15.8.2026
Harri Hatakka
Lopen Karjalaseura ry 

Karjalan Liiotn puheenjohtaja Martti Talja ja Lopen Karjalaseuran puheenjohtaja Harri Hatakka Lopen Karjalaseuran 80-vuotisjuhlissa Sulunmäellä 15.8.2026.