Saariston perhe 1916. Takarivissä Annikki ja Ilmari (Ipa). Eturivissä vasemmalta Vieno (Vepe), Anna, Viljo (Viki), Sirkka, August, Aino.

Äitini Vieno Kautto, omaa sukua Saaristo, syntyi Viipurissa 1909 ja kuoli Äänekoskella 1996. Hän kirjoitti lapsuusajastaan vuosilta 1911–1925 muistelmat ja jätti jälkeensä päiväkirjat 1923–1925 ja 1926–1927. Veljeni Olli Kautto toimitti muistelmat ja päiväkirjat kuvilla ja huomautuksilla varustetuiksi Ifolor-julkaisuiksi, joihin seuraava juttu pohjautuu.

Vienon isä oli Tampereella syntynyt ja siellä Teollisuuskoulun erinomaisin arvosanoin suorittanut August Saaristo (ent. Sulin, 1872–1936). Suku oli lähtöisin Kukkolan talosta Hattulasta. August muutti 1900 Viipuriin ja perusti 1901 Suokadulle konepajan, jonka muutti pian Katariinankadulle rakennuttamiinsa tiloihin. Tehtaan viereen August rakennutti komean omakotitalon. Vuonna 1916 August möi yrityksensä, jossa oli noin 60 työntekijää. August oli tällöin rikas mies, jonka omaisuuden arvon lähivuosien voimakas inflaatio ja epäonniset sijoitukset supistivat. Avioliiton August solmi 1902 Rantasalmelta lähtöisin olevan Anna Väisäsen kanssa. Avioliitosta syntyi kahdeksan lasta, joista Vepeksi kutsuttu Vieno oli neljänneksi vanhin. Täysi-ikäisiksi eli kaksi veljeä (Viljo eli Viki sekä Ilmari eli Ipa) ja kolme sisarta (Aino, Annikki ja Sirkka).

Muistelmiensa alkupuolella Vepe kertoo tapahtumia, joita hän ei voi itse muistaa, mutta joista on hänelle kerrottu. Vuonna 1910 August rakennuttaa huvilaa Lihaniemeen (Pirttiniemeen), jossa on runsaasti venäläisten omistamia kesäasuntoja. Seuraavana vuonna August ostaa jo toisen autonsa, seitsenpaikkaisen Clement-Bayardin. August palkkaa kuljettajan ja harjoittaa vuokra-autotoimintaa, josta varsin pian luopuu.

Kesällä 1914 syttyy ensimmäinen maailmansota, jossa Venäjä taistelee Ranskan ja Iso-Britannian rinnalla Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Saaristojen perhe siirtyy laivastohyökkäyksen pelossa sisämaahan. August jää kaupunkiin. Kun hyökkäystä ei kuulu, perhe palaa Viipuriin. Augustin konepajalla on tilauksia Venäjän armeijalta ja laivastolta. Varmasti omakohtainen on Vepen muisto siitä, että eräänä iltana Venäjän laivaston alus tuo Augustin Lihaniemen huvilalle.

Saaristojen varakkuutta ilmentää, että perheellä on kaksi palvelijaa ja 1915 palkataan vielä kotiopettaja. Seuraavaan vuoteen osuu Vikille kohtalokas tapaus. Viki ja Ipa härnäävät Viipurin linnan viereisillä valleilla venäläistä vartiosotilasta, ja paetessaan tätä Viki taittaa jalkansa, ja siitä seuranneen tulehduksen takia hänen polvilumpionsa joudutaan poistamaan ja jalka jäykistämään. Se ei myöhemmin estä Vikiä harrastamasta innokkaasti perhokalastusta ja metsästystä.

Seuraavana vuonna Vepe aloittaa kansakoulun. Hänen koulumatkansa vie komean Eden-talon ja siinä majailevan Lucullus-kukkakaupan ohi. Seuraavassa puutalossa on Lundin leipomo ja Mömmön lihakauppa. August myy 1916 konepajansa kyllästyneenä jatkuviin kiistoihin työläisten kanssa. Ilmeisesti työläisten vaatimukset olojen parantamisesta olivat oikeutettuja, mutta jyrkkäluontoinen August ei ymmärtänyt niihin suostua. Samalla myydään myös perheen omakotitalo. Väliaikaiseksi tarkoitettu rivitaloasunto on paljon pienempi. Pirttiniemen kesähuvila on yhä käytössä, ja Anna-rouvan kirkaisuista lapset tietävät, montako ankeriasta Augustin pyydyksistä kunakin kesäaamuna saadaan.

Keisarivallan romahdettua vuoden 1917 alkupuolella ilmapiiri Suomessa kiristyy. Sisällissodan puhjettua punaiset käyvät Saaristolla etsimässä aseita. August piilottelee tuttavien luona ja välttyy vangitsemiselta ja punaisten lääninvankilassa suorittamalta murhaamiselta. Valkoisten vallattua Viipurin August toimii vangittujen entisten työläisten vapauttamiseksi näiden vaimojen pyynnöstä, kunnes Augustia itseään aletaan epäillä punikkien puolella olevaksi. Vuonna 1918 August myy Pirttiniemen huvilan, mitä Vepe ja sisarensa pysyvästi surevat.

Kun Vepe aloittaa päiväklrjojen kirjoittamisen kesällä 1923, hän on 14-vuotias ja päässyt kolmannelle luokalle oppikoulua. Aino-sisar on Saksassa parantamassa kielitaitoaan (ja opettelemassa tupakointia). Marraskuussa syttyy Saaristojen lähistöllä tulipalo, ja Vepe merkitsee päiväkirjaan, että palokunta saapuu kahden hevosen vetämillä vaunuilla sammuttamaan sitä. Seuraavan vuoden tammikuussa Aino-sisar vie Vepen kaupungin hienoimpaan kahvilaan Lehtovaaraan ja sieltä elokuviin katsomaan Gloria Swansonia ja Rudolf Valentinoa.

Vepe opiskelee pianonsoittoa naapurissa asuvan ammattikoulun vahtimestarin pojan Martti Turusen johdolla. Tammikuussa Vepe kertoo käynnistään luistinradalla, jossa on paljon luistimettomia radalle riiaamaan tulleita. Vepe nauttii luistelusta: ”Minusta luisteleminen on ihanaa ja silloin etenkin, kun sen saa tehdä torvisoittokunnan soittaessa.” Hän kertoo käyvänsä luistinradalla lähes joka ilta. Muuan Pentti on useasti seurana luistinradalta palatessa, mutta Vepe pitää suhteen etäisenä, teititteleekin Penttiä.  Vepe toteaa: ”Pojat pysyvät kohteliaampina kuin, jos niiden kanssa olisi läheisemmin tuttu.” Kun luistinrata huhtikuussa suljetaan, Vepe siirtyy ystävättärineen mittelemään Torkkelia.

Heinäkuun alkupuolella 1924 Vepe kertoo nähneensä Karjala-lehden toimituksen edessä suuren joukon ihmisiä hurraamassa. Tunkeuduttuaan lähemmäksi toimituksen ikkunaa Vepe saa selville, että Paavo Nurmi on voittanut Pariisin olympialaisissa kultaa 5000 metrin juoksussa ja Ville Ritola on tullut toiseksi.

Vuonna 1925 August ostaa huutokaupassa Suomenvedenpohjasta meren rannalta pienen maatilan. August laajentaa sen päärakennusta ja asentaa siihen keskuslämmityksen ja vesijohdon. Hän innostaa kyläkunnan hankkimaan sähköistyksen. Saaristojen päärakennuksessa on laajennuksen jälkeen 5 huonetta, tupakeittiö, sali sekä ruokasali. Koko perhe muuttaa sinne. Viipuriin kuljetaan junalla tai linja-autolla.

Lähellä Saaristojen taloa on Kaukolan kansakoulu, jonka opettajina toimivat Jalmari ja Sanni Kautto. Kauttojen vanhin poika Paavo, isäni, alkaa vierailla Saaristoilla yhä tiheämmin. Vepen päiväkirja päättyy siihen, että Paavo pääsee 1927 ylioppilaaksi ja saa Vepeltä takkinsa rintamuksiin ruusun, lähtee suorittamaan asepalvelusta ja sen jälkeen lukemaan historiaa ja suomen kieltä Helsingin yliopistoon.

Vepe kaipasi koko ikänsä takaisin lapsuuden maisemiin Karjalaan. Runossaan Annikki-sisarelle hän kirjoitti:

Kaikk’ siellä kadonnutta lie,
palanut, mi palaa voi.
Vain kivet, ranta, linnun tie
ja tuuli, joka huminoi.

Kun kerran kevyeksi käyn,
mä rantamilla niillä näyn
ja rannan kuumaan hiekkahan
taas linnoja mä rakennan.

Teksti: Vesa Kautto

Saaristojen talo Katariinankadulla.

Saaristojen Kaukolan talo. T. Paakkasen maalaus.