Voisiko teidän piirinne tai seuranne järjestää Evakkovaelluksen vuonna 2027?

26.01.2026 09:21

Evakkolapset ry on järjestänyt Evakkovaellus-tapahtumaa yhteistyökumppaneiden kanssa vuodesta 2006 lähtien. Tapahtuma on kerännyt yhteen jopa satoja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet tekemään tämän tunnematkan evakoiden kokemuksiin.

Kyseinen toimija on lopettanut toimintansa ja Karjalan Liitto pyrkii jäsenistön toiveesta jatkamaan tätä hienoa perinnettä. Tavoitteena on, että jokin piiri tai seura järjestää Evakkovaellus-tapahtuman vuodesta 2027 alkaen joka toinen vuosi Karjalan Liiton tuella. Evakkovaelluspaikka on vapaasti valittavissa eli mikä tahansa paikkakunta tulee kyseeseen. Tapahtuma on aiemmin järjestetty Virolahdella ja Urjalassa kolme kertaa, Somerolla kaksi kertaa sekä kerran muun muassa Lohjalla, Mikkelissä ja Kangasalalla.

Olisiko teidän piirinne tai seuranne kiinnostunut järjestämään Evakkovaelluksen vuonna 2027? Lisätiedot tapahtumasta ja ilmoittautumiset kiinnostuksesta pyydetään 28.2. mennessä osoitteeseen outi.orn@karjalanliitto.fi.

Evakkovaellus Somerolla vuonna 2012 >>

Pajusta punottu eväskoppa. Koppa oli 15-vuotiaalla Marjatalla mukanaan hänen lähtiessä evakkoon syyskuussa 1944. Kuva: Nina Repo / Kulttuuriperintö verkkoon -hanke, 2023.