Kiinnostus Karjalaan ja sukukansoihin oli isäni filosofian lisensiaatti Aarre Rauhalan ansiota. Hän toimi suomen kielen opettajana Lahdessa Kannaksen yhteislyseossa, entisessä Terijoen yhteiskoulussa. Se oli myös minun kouluni. Isä oli tunnettu siitä, että hän saattoi innostua opettamaan tunneilla sukukieliä. Lapsuuteeni kuuluivat torilta ostetut viipurinrinkelit ja karjalanpiirakoiden leipominen mummolassa Enonkoskella. 

Aloitin arkeologian pääaineopinnot Helsingin yliopistossa 1971. Ensi kosketukseni Itä-Karjalaan sain, kun ainejärjestömme Fibula teki professori C. F. Meinanderin johdolla 1976 opintomatkan Petroskoihin. Saman vuoden kesällä osallistuin pohjoismaiseen Grönlannin retkikuntaan, jossa kahden kuukauden ajan kartoitettiin ja tutkittiin viikinkiaikaan palautuvia skandinaavisia siirtokuntia. Kaksi vastakkaista maailmaa!

Karjalan Liitto järjesti jo 1989 tiedotusvälineille matkan Viipuriin, jolle osallistui myös Johannes Virolainen puolisonsa Kyllikin kanssa. Tämä matka oli merkittävä itsellenikin: sen seurausta olivat Karjala Klubin perustaminen toimittajien ja tutkijoiden yhdyssiteeksi sekä monet Liiton järjestämät matkat itänaapuriin.

Räisälän kaivauksista käynnistyi Aleksandr Saksan kanssa monivuotinen tutkimusyhteistyö, pääkohteina Käkisalmen linna ja maalaiskunnassa sijaitseva Suotniemi. Teimme muinaisjäännösretkiä muun muassa Räisälään, Kaukolaan, Sakkolaan, Rautuun ja Kurkijoelle. Eri yhteyksissä pääsin kenttämatkoille laajalti luovutetulla alueella, Johanneksesta Impilahdelle. Pohjois-Laatokan saaristoluonto teki suuren vaikutuksen.

Vuosien myötä profiloiduin nimenomaan luovutetun Karjalan ja Venäjän tutkijaksi, millä on ollut suuri vaikutus elämääni. Venäjän kielen ja kirjallisuuden opinnoilla syvensin naapurimaan kulttuurin ymmärrystä. Luovutettu Karjala oli luonteva yhteistyön kenttä, ja monista venäläisistä kollegoista tuli myös läheisiä ystäviäni. Paljon seikkailuja ja upeita elämyksiä mahtui noihin vuosiin. Neuvostoarjen ongelmatkin tulivat tutuiksi jopa haitaten välillä tutkimusta. 

Karjalan tekee kiehtovaksi sen rikas ja monikulttuurinen perintö, joka on yhdistelmä eri tahoilta tulleita vaikutteita. Idän ja lännen kulttuurien risteyskohtana luovutettu Karjala näyttäytyy jo arkeologisissa löydöissä. Ymmärrys maamme esihistoriasta jää puutteelliseksi ilman Suomen entisen Karjalan arkeologista tutkimusta. 

Karjalan tutkimuksilleni avautui onnekkaasti juuri niiden alkaessa poliittisesti suotuisa aikaikkuna. Vuosikymmenien mittaan tieteellinen kanssakäyminen laajeni, ja luovutetulla alueella toteutettiin useita arkeologisia hankkeita. Nyt tuo ikkuna on ikävä kyllä toistaiseksi sulkeutunut, ainakin virallisen Venäjä-yhteistyön osalta. 

Juttu on lyhennelmä Karjalan Kunnaat 2/2025 -lehdessä julkaistusta arkeologi, dosentti Pirjo Uinon artikkelista. Karjalan Liiton liittohallitus myönsi Pro Carelia -ansiomerkin Pirjo Uinolle keväällä 2025. 

Pirjo Uino kaivaa esiin Staraja Ladogassa viikinkiaikaisia puurakenteita kesällä 1985.