Laatokan Karjala vaikutti Birger Kaipiaisen keramiikkataiteeseen ja haaksirikko Laatokalla avasi Michael Schilkinin tien kohti Arabian edustustaiteilijan uraa.

Birger Kaipiaisen Laatokan Karjala

Lapsuuden kesät Sortavalan Kirjavalahdella olivat kuin satua, kun keramiikkataiteilija Birger Kaipiainen (1915–1988) muisteli niitä vuosikymmeniä myöhemmin. Kaipiainen oli kesälapsena useita kesiä Kirjavalahdella perheystävien luona. Huvilat, iltapäiväteetä nauttivat hattupäiset daamit ja kirsikkapuut olivat uutta. Myös Valamon luostarin läheisyys kiehtoi.

– Meille sanottiin, kiivetkää vuorelle. Sieltä näkyy Valamo ja sieltä kuuluu kirkkaana päivänä Valamon kellot, Kaipiainen kertoi Ylen haastattelussa (1977) muistojaan siitä, miten lapset ohjattiin ystävällisesti pois aikuisten jaloista.

Laatokka, vehreä luonto lintuineen ja maiseman kauneus tekivät syvän vaikutuksen nuoreen Birgeriin. Kerran lapsi putosi hevosen selästä lumpeita täynnä olevaan lampeen – koko maailma tuntui olevan täynnä lumpeita. Luonnonympäristön kauneuden lisäksi Birger kiinnostui ortodoksisuudesta.

Birger Kaipiaisen kesäisä diplomi-insinööri Woldemar Baranovsky työskenteli Sortavalan telakalla sekä laivantarkastajana, ja Wolle-sedän mukana Birger pääsi Valamon luostariin. Lähtemättömästi mieleen jäi heijastus: luostari oli vedessä ylösalaisin. Luostarin munkit, keskiyön messut ja kirkot ikoneineen olivat elämys, joka vaikutti vuosikymmeniä myöhemmin Kaipiaisen keramiikkataiteeseen. Laatokan Karjala merkitsi Kaipiaiselle kauneuden maailmaa, josta keramiikkataiteilija sai alitajuista innoitusta.

Birger Kaipiainen: Kuovi, n. 1958, Collection Kakkonen

Michael Schilkinin myrskyisä matka Arabian edustustaiteilijaksi

Michael Schilkin (1900–1962) oli Arabian keraamikkona Helsingissä vuodesta 1936 kuolemaansa asti. Schilkin oli syntynyt Pietarissa, ja Suomeen hän päätyi 21-vuotiaana, kun hän oli purjehtimassa pursiseuran kanssa Laatokalla, jossa vene oli joutunut haaksirikkoon ja ajautunut Suomen puolelle. Kyse saattoi olla onnettomuudesta tai tarkoituksellisesta pakomatkasta, joka johdatti pois vallankumouksen ravisuttamasta synnyinmaasta.

Suomessa Schilkin työskenteli aluksi renkinä ja laivalla. Hän opiskeli 1920-luvulla Taideteollisuuskeskuskoulussa, ja päivätyönään hän ajoi kuorma-autoa. Taide oli harrastus, kunnes Arabian tehtaan taiteellinen johtaja Kurt Ekholm tarjosi työtä taideosastolta. Suomen kansalaisuuden Schilkin sai vuonna 1937, jotta Arabian keraamikko pääsi edustamaan Suomea Pariisin maailmannäyttelyssä. Näyttelyssä Schilkin palkittiin kultamitalilla.

Michael Schilkinistä kehittyi 1930-luvun lopulla ja 1940-luvulla Arabian edustustaiteilija, jonka teokset toivat ripauksen eksotiikkaa: keramiikasta muovautui muun muassa tiikereitä, jääkarhuja ja apinoita. Michael Schilkinin taito käsitellä savea innosti myös nuorempia keraamikkoja – kuten Birger Kaipiaista. 1950-luvun lopulla Kaipiainen sai työhuoneekseen Arabian tehtaan yhdeksännen kerroksen ateljeen, joka oli ollut aiemmin Michael Schilkinin käytössä.

Birger Kaipiainen ja Michael Schilkin olivat kumpikin rautatietyöntekijöiden poikia. Schilkin kuului ortodoksiseen kirkkoon, ja ortodoksisesta kulttuurista vaikuttuneen Kaipiaisen kodin seiniä koristivat ikonit, kun Kaipiainen avasi kotinsa ovet toimittajille 1960-luvulla.

Vuonna 2025 Schilkinin syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta ja Kaipiaisen 110 vuotta.

Michael Schilkin: Pyhä Fransiskus, 1936, Collection Kakkonen

Kaksi keramiikkataiteilijaa kesänäyttelyssä Lapinlahdella 23.5.–27.9.2025

Taidemuseo Eemilin kesänäyttely esittelee Birger Kaipiaisen ja Michael Schilkinin keramiikkaa kauppaneuvos ja taiteenkeräilijä Kyösti Kakkosen kokoelmasta. Kokoelma, Collection Kakkonen, on maailman laajin ja merkittävin yksityiskokoelma suomalaista lasi- ja keramiikkataidetta. Kokoelman tavoitteena on olla aktiivisesti esillä ja yleisön saavutettavissa.

Taidemuseo Eemilissä nähdään Kaipiaisen ja Schilkinin keramiikkataidetta 1930-luvulta 1980-luvun alkuun. Esillä on rakastettuja luonto-, ihmis- ja eläinaiheita. Varhaisimmat teokset ovat ajalta, kun Schilkin ja Kaipiainen aloittelivat uriaan Arabian taideosastolla vuosina 1936–1937. Nähtävänä on esimerkiksi Schilkinin keramiikkaveistos Pyhä Fransiskus (1936), joka oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä 1937. Toisen maailmansodan vuosien taidekeramiikka merkitsi aikalaisille pakoa todellisuudesta – fantasian ja eksotiikan maailmaan. 1950-luvun kuluessa Kaipiainen toteutti seinälaattojen ja vatien lisäksi muun muassa vapaasti seisovia keilamaisia naishahmoja sekä harkkomaisia seinäfiguureja. 1960-luvun kukkapuut ja uran kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana valmistuneet kukka-aiheiset vadit palaavat lapsuuden muistoihin – ikuiseen kesään.

Birger Kaipiainen ja Michael Schilkin: Collection Kakkonen -kesänäyttely
Taidemuseo Eemil 23.5.–27.9.2025
www.eemil.fi

Teksti: Hannu Heikkilä
Kuvat: Rauno Träskelin