Separaattori Jaakkimasta

02.02.2024 07:01

Virtuaalinäyttelyyn Jaakkimalaisten seuralta

Käsin pyöritettävä kerman erotin eli separaattori, josta juoksi toisesta putkesta kermaa ja toisesta rasvaton maito eli klonna, huitu, kurri, kurnaali, sintu, sinukka tai (joppi). Kuvan separaattori on Jaakkimasta Oppolan kylän Latvajärven rannan Matti Matinpoika Tiilikan talosta, jossa oli 2-3 lehmää. Maidot vietiin Alaviin meijeriin Metsämikliin. Laite oli kulkenut Karungin ja Ylimarkun kautta Isonkyrön Jaurille ja on nyt Iisalmella Aimo Tiilikalla. Se on muuten hyvässä kunnossa, mutta pyöritysraras ’’falskaa’’. Sitä käytettiin viimeksi ’’merijerilakon’’ aikana noin 1960-luvulla – pyöri muuten aika vinhasti.  Alakuvassa ’’kuula’’ irrotettuna.

Teksti ja kuvat: Matti Tiilikka

 

 

Puukirnu Korteelan kylältä

Kerma kirnuttiin yleensä männällä puisessa mäntäkirnussa. Kuvan puinen kampikirnu on Jaakkiman Korteelan kylän talosta 29, Matti Kuokkasen. Kirnussa erottuivat ’’voiklöntti’’ ja kirnumaito (nykyään) tai maidon hapatessa (ennen) kirnupiimä. Jossakin saatettiin nimittää näitäkin huituksi, jopiksi tai heraksi. Kuvat: Marja Liisa Punkari.

Kolmen lehmän talossa separoitiin ja kirnuttiin noin kerran kahdessa viikossa

Kolme lehmää lypsi 170 l -> varastoitiin 1/5 osa eli 50 l -> kermaa (30 %) separaattorista 5 l -> voita (80 %) kirnusta 2 kg. Täytyi siinä tätä arvoainetta ison perheen laittaa leivälle ohuesti! Nyrkkisääntönä yksi lehmä antoi 15 kg voita vuodessa.

 

Tässä laitetaan heiniä seipäälle retroasussa, olisiko hanko Oppolasta. Kuva: Matti Tiilikka