Polkupyörä

29.01.2024 21:13

Mäntsälän Kirvu-museon ensimmäisessä kerroksessa on vanha polkupyörä. Pyörän on museoon lahjoittanut Pentti Inkinen. Pentti oli nuori poika syksyllä 1939 kun eteen tuli erikoinen tehtävä. Oli lähdettävä Vilho Hämäläisen ja Lauri Laurilan kanssa jakamaan kutsukortteja ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Tehtävä oli kiireellinen ja apuun tarvittiin tämä esillä oleva polkupyörä. Pyörään saatiin nopealla aikataululla asennettua valot ja sitten matkaan. Kahden kilometrin päästä Laurilasta haettiin kutsut ja saatiin ohjeet, mille alueille kutsuja tuli jakaa. Pojat kiertelivät Inkilässä ainakin Seurantalon mäellä, asemantaustasssa, Hatakanmäellä, Kuismalassa ja jonkin matkaa Nahkurilaan päin.
Kutsun saaneet kokoontuivat jo seuraavana päivänä, maanantaina 9. lokakuuta, määrätyille paikoille. Esimerkiksi Inkilän nuorisoseurantalo ja työväentalo olivat iltapäivään mennessä jo täynnä kutsuttuja. Niin lähtivät miehet yhteiskuljetuksilla junakyydillä kertausharjoituksiin. Muutamia viikkoja myöhemmin sotilaita kuljetettiin jo kertausharjoituksista toiseen suuntaan rintamalle, kohti itää.
Teksti: Nina Repo

Pentin polkupyörä on näytteillä museon edessä kesällä museon auki olleessa. Kuva: Heikki Jääskeläinen.

Karjalan Liiton vuoden 2024 teemana ovat Karjalaiset museot ja kokoelmat. Teemavuoteen liittyen tuodaan esille lukuisia museoita, näyttelyitä ja muita kohteita, jotka esittelevät Karjalaa, sen moniulotteisuutta ja karjalaisuutta eri muodoissaan. Evakkoesineiden virtuaalinäyttely on yksi osa teemavuoden toteutusta.