Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon tervehdys liittokokouksessa 23.8.2020 - lue koko tervehdyspuhe

06.10.2020 14:33

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko toi valtioneuvoston tervehdyksen Karjalan Liiton 80-vuotisliittokokoukseen sunnuntaina 23.8.2020.

"Haluan onnitella teitä väsymättömästä työstä karjalaisen kulttuurin edistämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi Suomessa ja rajojemme ulkopuolella. Kuten karjalaisuus, on myös Karjalan Liiton työ näiden kahdeksankymmenen vuoden aikana ollut vaiherikasta ja monipuolista.

Sotien jälkeen tapahtunut karjalaisten asuttaminen ja asettuminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa oli vaativa ja vaikea operaatio. Tästä huolimatta se on kansainvälisestikin ainutlaatuinen saavutus. Karjalaisten osuus Suomen jälleenrakentamisessa ja yhteiskunnan kehittämisessä sen kaikilla osa-alueilla on ollut merkittävä niin politiikassa, liike-elämässä, tieteessä kuin kulttuurissakin. Samalla karjalaiset ovat vaalineet omaa elävää kulttuuriperintöään, joka on rikastuttanut koko suomalaista kulttuurielämää.

Karjalainen kulttuuri onkin sellainen asia, joka on melkein kaikille meille suomalaisille tavalla tai toisella tuttu. Monilla meistä on karjalaiset sukujuuret ja olemme päässeet tutustumaan karjalaiseen kulttuuriin ja kieleen jo omassa kotipiirissä tai mummolassa."

Lue puhe kokonaisuudessaan täältä