Tätä kirjoittaessani olemme juuri saaneet Lumivaara-Seuraa ja Lumivaaraa esittelevän näyttelymme koottua Töysän kirjastoon ja huomenna (4.10.) on avajaiset.

Kun seuran eräs toiminnan tarkoitus on karjalaisen ja lumivaaralaisen perinteen ja kulttuurin vaaliminen ja siirtäminen seuraaville sukupolville, on tämä näyttely ja sen valmistelu juuri tätä parhaimmillaan.

 

Kaikilla näyttelyssä olevilla vanhoilla esineillä on kerrottavanaan oma tarinansa. Näitä tarinoita olemme toisillemme kertoneet ja niitä kuunnelleet. Mitä kaikkea tavarat ovatkaan kokeneet ja missä kiertäneet, kuka ne on valmistanut tai mistä ostanut. Työt ovat välillä pysähtyneet täysin, kun olemme kerääntyneet kuuntelemaan kertojaa, sitten ihastellen panneet esineen omalle paikalleen ja tarina on kirjoitettu muistiin näyttelyluetteloon, jotta näyttelyssä kävijätkin sen tulisivat tietämään.

Tarinoiden kertojat ovat toisen ja kolmannen polven lumivaaralaisia, joten tarinat ovat jo siirtyneet parin sukupolven matkan. Nyt meidän velvollisuutemme on siirtää niitä eteenpäin ja tallettaa kirjalliseen muotoon, jotta ne eivät jää unohduksiin.

Saimme myös esinelahjoituksen, kun eräs iäkäs henkilö halusi muutamien vanhojen, hallussaan olevien tavaroiden säilyvän hänenkin jälkeensä.

 

Näyttelytilaan olemme ripustaneet karttoja, kotipaikkoja esittäviä tauluja ja valokuvista tehtyjä koonteja. Samalla olemme niistä etsineet ja toisillemme näyttäneet sukujemme kotipaikat ja kertoneet ketkä kaikki siellä ovat asuneet, mitä ovat työkseen tehneet. On kuljetettu sormea kartalla ja selvitetty mitä tietä pitkin sinne pääsee nyt ja mistä on tie ennen mennyt, millainen talo on ollut ”lähtiissä” ja millainen on nyt vai onko enää olemassakaan. Meistä näyttelyn kokoajista vain yksi on nähnyt talon lähtiissä, me muut olemme kuulleet ja mieliimme painaneet meille kerrotut ja näin siirretyt tiedot. Valokuvista olemme etsineet ja löytäneet äitejä, isiä, mummoja, ukkoja ja kertoneet heidän elämästään Lumivaarassa sekä evakkopaikoilla.

Lumivaaran paikallis- ja henkilöhistorian kerääminen ja tallettaminen sanoin ja kuvin on toinen Lumivaara-Seuran toiminnan tarkoituksista, joten sitäkin kohtaa olemme siis näinä päivinä toteuttaneet.

 

Toivomme todella, että kävisitte katsomassa pienen näyttelymme ja ottaisitte mukaanne suvun nuorempia jäseniä. Katsoisitte ja lukisitte esillä olevaa materiaalia, kertoisitte heille omia muistojanne ja kuulemianne tarinoita. Vain näin saamme perinteen säilymään ja siirtymään eteenpäin

 

Näyttelyä kootessamme totesimme miten mukavaa ja antoisaa tällainen onkaan. Samanhenkiset ihmiset puuhaamassa yhteisen päämäärän eteen ja aitoon karjalaiseen tapaan tarinoita kerrottaessa piisasi huumoria ja naurua, sitten välillä pyyhittiin kyyneliä. ( Näyttely on kirjaston yläkerrassa, avoimessa tilassa, emmekä suinkaan aina muistaneet olla hiljaa.)

Huomasin myös, että puhuin enemmän murteella kuin muulloin. Mummon käyttämät sanat ja lausahdukset tulivat mieleen ihan tuosta vaan. Muistelimme murresanoja ja tenttasimme toisiltamme niitä ja niiden merkitystä. Totesimme miten rikas onkaan suomen kieli kaikkine murteineen. Yhdelle hakaneula on vain hakaneula, toiselle koppineula ja kolmannelle poikaneula. Onkohan kukaan tutkinut mitä murteen säilymiseen ja siirtymiseen on vaikuttanut se onko karjalainen vanhempi ollut isä vai äiti? Vaikuttaisi siltä, että jos äiti on ollut karjalainen, murresanat olisivat siirtyneet paremmin eteenpäin (Huom! Kirjoittajan oma ajatus ja päätelmä).

Muistelkaahan murresanoja ja puhukaa murteella, siirtäkää tätäkin perinnettä eteenpäin.

 

Kolmas seuran toiminnan tarkoitus on toimia lumivaaralaisten ja heidän jälkeläistensä yhdyssiteenä.

Normaalina vuonna olisimme alkukesästä tehneet kotiseutumatkan Lumivaaraan ja näin keränneet yhteen eri ikäisiä lumivaaralaisjuurisia kokemaan tuota yhteenkuuluvaisuutta Karjalan kesässä. Monessa keskustelussa on koronan aiheuttamaa rajojen sulkeutumista verrattu menneeseen aikaan, jolloin raja oli kiinni. Kottii ei pääst käymää, vaik mite ikävöit.

Tämä tilanne on toki aivan erilainen ja tiedämme, että sinne tullaan vielä pääsemään, kunhan tilanne pandemian osalta rauhoittuu. Siihen kuluvaa aikaa ei tietenkään kukaan osaa sanoa.

Elokuussa piti olla Lumivaara-juhla. Sinne on aina keräännytty suurella joukolla viettämään päivä karjalaisessa ja lumivaaralaisessa hengessä. Korona esti tämänkin tapahtuman. Vaikka ei ollutkaan virallista kieltoa juhlan järjestämiseen, katsoimme parhaaksi toimia näin. Juhlayleisö on kuitenkin pääosin ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvaa ja kuka vahtii sellaista määrää karjalaisia

pysymään riittävän etäällä toisistaan, kun haastettavaa on koko vuoden edestä. Ja naurua ei pidättele mikään.

 

Ehdimme sentään alkutalvesta pitää leivontapäivän. Muistuttelimme mieliin tapuntaisen ja keitinpiiraan teon ja kyllä ne maistuivat hyviltä uuninlämpiminä. Melkein kuin mummon tekemiä.

 

Ensi vuonna toivottavasti me kaikki karjalaiset voisimme taas yhdessä kokoontua kesäjuhlille, lähteä kotiseutumatkoille ja kokoontua pitäjäjuhlille. Saisimme yhdessä leipoa, laulaa, itkeä ja nauraa.

Muistetaan, että vaikeita aikoja on ollut ennenkin ja niistäkin on selvitty. Karjalaisia on aina auttanut sopeutuvainen ja positiivinen mielenlaatu. Koetetaan löytää ilon ja onnen hetkiä pienistäkin asioista.

Hyvää loppusyksyä, nautitaan upeista ruskan väreistä.

 

Mervi Nieminen

Lumivaara-Seura ry. pj.