Kuulumisia

29.01.2020 22:21

20.12.2020

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on joulutervehdyksen aika. Tänä vuonna emme sattuneesta syystä pystyneet pitämään perinteisiä pikkujoulujamme koronatilanteen pahennuttua koko Suomessa. Tänä vuonna teimme sen sijaan jouluisen videotervehdyksen jäsenillemme. Linkki tervehdykseen on toimitettu sähköpostilla. Laitathan viestiä sihteerille, jos et ole saanut viestiä ja siihen sisältyvää linkkiä.

Mennyt vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Seuramme ehti onneksi pitää vuosikokouksensa ennen epidemian puhkeamista Suomessa. Kokouksen yhteydessä Arja Jelekäinen kertoi karjalaisten kohtaloista sota-aikana. Tälle vuodelle kaavaillut lukuisat matkat ja tapahtumat jouduimme kuitenkin pääosin perumaan. Syksyllä epidemiatilanne Ylä-Savossa salli kuitenkin meidän pitää perinteisen ekumeenisen tilaisuuden ja muualla asuvat pystyivät osallistumaan siihen etänä, video on edelleen katsottavissa YouTubessa. Toivotaan, että tilanne helpottaisi vähitellen ja ensi vuoden kuluessa voitaisiin taas kokoontua ja nähdä "livenä" teidän kaikkien kanssa. 

Näillä ajatuksin oikein rauhaisaa joulunaikaa teille jokaiselle ja parempaa uutta vuotta 2021!

toivoo Korpiselkä Seuran johtokunta

 

 

29.1.2020

Hei Korpiselkä Seuran jäsen,

Johtokunta kokoontui eilen tiistaina 28.1. illalla ja kävi oikein antoisan katsauksen edelliseen vuoteen ja suunnittelimme tulevaa. 

Seuran vuosikokous pidetään maanantaina 9.3.2020 klo 17 Iisalmessa yhdistystalo Vakassa. Heti kokouksen jälkeen kello 18 osallistumme Ylä-Savon sukututkijoiden tilaisuuteen samassa paikassa. Ulla Mönttinen kertoo Korpiselästä lähtöisin olevien henkilöiden haastatteluista, joita hän on vuosien saatossa tehnyt. Luvassa mielenkiintoinen ilta, olet lämpimästi tervetullut!

Vuosikokouksen jälkeen laitamme liikenteeseen seuramme vuosikirjeet jäsenmaksuineen vuodelle 2020. Jos yhteystiedoissasi on tapahtunut muutoksia, niin varmistathan, että olet ilmoittanut ne Korpiselkä Seuralle.

Tulevista tapahtumista tiedoksi jo tässä vaiheessa:

Pietarin matka toteutuu suunnitellusti 13.-16.5. Lisätietoja ja matkaohjelman löydät seuramme kotisivuilta: https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/korpiselka-seura-ry/tulevia-matkoja.html

Kesäkuussa järjestämme matkan Helsinkiin karjalaisille kesäjuhlille 12.-14.6. Samassa yhteydessä on tarkoitus järjestää tapaaminen pääkaupunkiseudulla asuville jäsenille. Laitathan jo päivämäärät kalenteriin! Lisää tietoa juhlista löydät: https://www.karjalaisetkesajuhlat.fi/  Järjestämme yhteiskyydin marjoituksineen Ylä-Savosta, lisätiedot Terttu Jeskaselta. Päivitämme kevään aikana kotisivuille matkasta tietoa, seuraathan sivujamme ja ilmoittelua.

Tolvajärven retki on täysi, eikä ilmoittautumisia enää voida ottaa. 

Korpiselän kirkonkylään ristisaatto 7.8. Tästäkin lisätietoa Terttu Jeskaselta. Paikat täyttyvät yleensä nopeasti, joten olethan pikaisesti yhteydessä, jos kiinnostuit! Rajamuodollisuuksien vuoksi osallistujamäärää joudutaan rajaamaan.

Muista tulevista tapahtumista tietoa vuosikokouksen jälkeen Tietosessa.

Näillä eväin kaikkea hyvää alkavaan vuoteen 2020 sinulle ja läheisillesi!

toivoo Korpiselkä Seuran johtokunta!