Uutiset

Karjalaseurojen Satakunnan piirin hengellinen tilaisuus Kiikoisissa 4.11.2012

04.11.2012 00:00

Karjalaseurojen Satakunnan piirin alueen kaakkoiset jäsenseurat Äetsän Karjalaseura, Huittisten Karjalaseura ja Vammalan Karjalaseura järjestävät vuorovuosina hengellisen tilaisuuden, joka on usein ollut samalla koko piirin yhteinen hengellinen tilaisuus ja näin se oli myös kuluvana vuonna. Tällä kertaa järjestelyvuorossa oli Äetsän karjalaseura. Tilaisuus järjestettiin Kiikoisissa, jossa ei toimi omaa karjalaseuraa, mutta sekä syntyperäisiä että myöhempien polvien karjalaisia asuu paikkakunnalla edelleen. Kiikoisten karjalaiset ja Kiikoisten seurakunta olivat yhteistyössä järjestämässä tätä arvokasta tilaisuutta, jossa oli läsnä useita kymmeniä henkilöitä. Hengellisen tilaisuuden viettämiselle tällä kertaa Kiikoisissa oli luonnollinen peruste, sillä 20.6. tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin pystyttämisestä hautausmaalle Kiikoisten Karjalaisten toimesta. Hankkeen puuhaihmiset olivat saaneet sen toteuttamiselle useiden liikelaitosten ja pankkien tuen, mikä mahdollisti sen onnistumisen. Muistomerkin on suunnitellut taiteilija Kirsi Liimatainen ja siihen kirjoitetut sanat ”Autuas se kansa, jonka Jumala Herra on” muistuttavat edelleen meitä siitä, että Jumala on sekä yksittäisten ihmisten että kansakuntien menestyksen takana. Se ihminen tai kansa, joka Jumalansa hylkää, ei menesty. 

Hengellinen tilaisuus aloitettiin seppeleen laskulla edellä mainitulle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Seppeleen laskijoina toimivat Arja Tuomola ja Taisto Ahvonen. Tämän jälkeen laulettiin yhdessä virsi n:o 30 ”Maa on niin kaunis”. Seppeleen laskun jälkeen siirryttiin Kiikoisten seurakuntatalolle, jossa tilaisuus jatkui. Aluksi vieraille tarjottiin, kuinkas muuten, maistuvat kahvit karjalan piirakoiden kera. Kahvin jälkeen Äetsän Karjalaseuran puheenjohtaja Markku Pärssinen piti avauspuheen, jossa hän palautti kuulijoiden mieleen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkihankkeen vaiheita ja muistomerkin paljastustilaisuutta. Muistomerkki on kunnianosoitus kotinsa ja kotiseutunsa menettäneille sekä uuden elämän rakentaneille karjalaissukupolville. Se on näkyvä kiitollisuuden osoitus, jonka äärellä voi hiljentyä muistelemaan omaisia ja esivanhempia, jotka on haudattu nykyisen rajan taakse jääneen Karjalan kirkkomaihin. Samalla se on kunnianosoitus niille kymmenille tuhansille sankareille, jotka antoivat henkensä taistellessaan Isänmaan ja sen tulevaisuuden puolesta. MTK Satakunnan toiminnanjohtajana toimiva Markku Pärssinen totesi kuluvan vuoden olevan samankaltainen kuin muistomerkin paljastusvuosi 1962. Molemmat ovat pahimpia katovuosia sotien jälkeen. Puheensa lopuksi Markku Pärssinen osoitti kiitoksensa kaikille tilaisuuden järjestäjille unohtamatta tarjoiluista vastanneita emäntiä.

Tilaisuuden alkuhartauden piti Kiikoisten kirkkoherra Matti Vähäkainu. Hän palasi juuri 3.11. vietetyn pyhäinpäivän aiheisiin. Muistojen kynttilät muistuttavat meitä edesmenneistä sukupolvista. Pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Jumala kutsuu luokseen kaikki kuormien uuvuttamat ihmiset ja lupaa antaa heille levon. Lepo ei kuitenkaan tarkoita pelkkää paikallaan olemista, vaan toimintaa hyvän puolesta. Kirkkoherra totesi Karjalan heimon olevan eniten menetyksiä kokenut heimo Suomen historiassa. Ennen viime sotia Karjala kuitenkin menestyi toiminnan eri alueilla. Sotien aiheuttamat menetykset jättivät karjalaisiin pysyvän kaipuun kotiseudulle, mutta samalla on aina ollut elettävä tätä päivää ja katsottava myös tulevaisuuteen. Ilman Jumalan apua ja Hänen antamiaan voimia ei olisi selvitty sotien rasituksista eikä kotinsa jättämään joutuneiden ihmisten uuden elämän järjestämisestä. Pyhäinpäivään kuuluu myös tulevaisuus ja uskoon uuden luominen. Kun päämäärä on selvillä, sujuu matkanteko helpommin kuin epävarmuuden vallitessa. Uusi elämä alkaa jo nyt, kun suostumme ottamaan vastaan Jumalan lahjoittaman armon.

Alkuhartauden jälkeen esiintyi seurakunnan lapsikuoroa edustanut duo Karoliina Jaakola ja Milla Kaistamo kanttori Elisa Hännisensäestäessä. Tyttöduo esitti varmalla esiintymistaidolla kolme puhuttelevaa hengellistä laulua ja sai osakseen yleisön runsaat aplodit. Lasten jälkeen sai esiintymisvuoron ikinuori Vilma Vepsä, joka on syntynyt Karjalan Jääskessä. Hänen evakkotiensä on johtanut Ulvilaan, jossa hän on mm. päässyt ripille v. 1946. Ulvilan vanha kivikirkko on tullut sittemmin hänelle rakkaaksi pyhäköksi, jonne sisään astuminen palauttaa mieleen muistot synnyinkotiseudulta Jääskestä. Ennen varsinaisen tarinoinnin alkamista hän tiedusteli, kuinka moni kuulijoista oli syntynyt Karjalassa. Reippaasti yli kymmenen kättä nousi ylös. Vilma Vepsän tarina liittyy osin tähän päivään osin Karjalassa vietettyyn lapsuuteen ja kouluaikoihin. Hän kertoi olleensa kuluvan syksyn aikana kolmessa eri koulussa kertomassa omasta kouluajastaan Karjalassa. Suurimmassa koulussa oli ollut kuulijoina 650 oppilasta. Hän kertoi vaikuttuneensa siitä, miten hiljaa lapset kuuntelivat hänen puheensa loppuun ja miten innokkaasti lapset esittivät kysymyksiä elämästä ja koulunkäynnistä Karjalassa. Juoksivatpa monet vielä hänen peräänsä ja pyysivät nimikirjoituksia. Hän oli kertonut oppilaille, miten hänen oma koulunkäyntinsä keskeytyi Neuvostoliiton suoritettua ilmahyökkäyksen hänen kotipaikkakunnalleen. Sota synnytti pelon pieneen lapseen. Pian oli jätettävä kotiseutu, jolla kuusi sukupolvea oli asunut samalla paikalla. Evakkotaipaleelle lähdettiin 40 asteen pakkasessa tavaravaunussa, jossa oli laverit päädyissä ja kamiina keskellä vaunua. Alkumatkalla olivat jatkuvana uhkana vihollisen ilmahyökkäykset. Junamatka kesti viisi vuorokautta. Vastaanotto päätepisteessä ei ollut kovin ystävällinen. Muistojensa ja elämänkokemuksensa perusteella Vilma Vepsän sanoma lapsille oli ollut ja on: ”Rakastakaa toisianne”. Hän totesi vielä, että ”Karjalaisuus on sielun ääntä”. Väkisin on Karjalasta jouduttu lähtemään, mutta lopulta hyvin on kuitenkin pärjätty. Uusin olosuhteisiin on sopeuduttu, mutta ei sulauduttu. Sen verran ollaan kuitenkin erilaisia. Kuten Vilman mainitsemat koululapset, myös hengellisen tilaisuuden osanottajat kuuntelivat hiljaa ja herkin mielin hänen tarinointiaan, jonka päätyttyä puhuja palkittiin runsain kätten taputuksin.

Välillä laulettiin yhdessä Ilmari Hannikaisen J. F. Granlundin runoon säveltämä hengellinen laulu ”Kotomaamme” ja Kreetta Haapasalon ”Kanteleeni”. Seuraavaksi ”paljasjalkainen kiikoislainen”, mutta jääskeläissukuinen Liisa Jokela haastatteli Kiikoisissa asuvia tai asuneita Karjalassa syntyneitä henkilöitä. Hän totesi Kiikoisiin asutetun suhteellisen vähän karjalaisia. Evakkomatkalla täällä pysähtyi joksikin aikaa noin 500 karjalaista, mutta vain 13 asutustilaa ja 14 rintamamiestilaa perustettiin. Haastatelluista Elvi Eskola (e. Skaffari) kertoi evakkomatkan jälkeisestä elämästä Raudun kylässä ja siitä, miten nopeasti lapsi oppi ”kaksikieliseksi” eli koulussa puhuttiin paikallista murretta, mutta kotona edelleen karjalan murretta. Siihen aikaan lapset joutuivat osallistumaan kodin askareisiin ja olemaan välillä koulustakin poissa sen vuoksi. Elvi Eskola totesi lopuksi, että Raudun kylässä kaikki ovat hyviä naapureita ja ystäviä. Saman viestin välitti myös toisena haastateltavana ollut Matti Ahvonen. Hänelle rippikoulu oli ollut ”kovin koulu”, mikä ei kuitenkaan johtunut kirkosta, vaan siitä, että rippikoulu ajoittui heti paikkakunnalle ja uusiin olosuhteisiin tuloon, seurakunta ja sen toimintakulttuuri eivät olleet vielä tuttuja. Sittemmin Matti Ahvosen elämäntie johti Kiikoisista Keikyään, joka nykyisin on osa Sastamalaa.

Kanttori Elisa Hänninen esitti yksinlauluna Kari Tikan säveltämän ja sanoittaman laulun ”Jumalan suuri lahja”, jonka jälkeen Vpl. Pyhäjärvellä syntynyt rovasti Tauno Wikström lausui päätössanat. Hänen mielestään ihmisten tulee hyväksyä vajavaisuutensa ja epätäydellisyytensä: ”Älkää pyrkikö täydellisyyteen. Meillä on täysi kotiintulo-oikeus Jeesuksen luokse.” Rovasti Wikström päätti puheensa Herran siunaukseen, jonka jälkeen laulettiin yhdessä virsi 341: Kiitos sulle Jumalani.

Lopuksi Huittisten Karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Kiiski kiitti kaikkia tilaisuuden järjestelyissä mukana olleita lämminhenkisestä ja arvokkaasta tilaisuudesta. Oli sykähdyttävää laulaa seppeleen laskun jälkeen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin äärellä ”Maa on niin kaunis”. Hänellä itsellään on siteet Kiikoisiin, sillä hänen perheensä tie on johtanut Vpl. Pyhäjärveltä Alavuden kautta Kiikoisten Tervahautaan ja myöhemmin edelleen nykyisille asuinsijoille. Hänellä on juuret Vpl. Pyhäjärven lisäksi sen naapuripitäjässä Sakkolassa.  Heikki Kiiski ilmoitti, että hengellisten tilaisuuksien järjestämisen perinne jatkuu ja seuraava vastaava tilaisuus järjestetään Huittisten Karjalaseuran toimesta. Hän toivotti kaikki tervetulleiksi vuoden päästä Huittisiin, samoin hän toivotti läsnä olleille hyvää loppusyksyä ja alkavaa joulun odotusta.

 

Kuva 1: Kunnioituksen ja kiitoksen osoituksena menneille sukupolville ja heidän työlleen tulevien sukupolvien hyväksi laskettiin havuseppele Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 1: Kunnioituksen ja kiitoksen osoituksena menneille sukupolville ja heidän työlleen tulevien sukupolvien hyväksi laskettiin havuseppele Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.

Kuva 2: Hengellisen tilaisuuden avaussanat lausui Äetsän Karjalaseuran puheenjohtaja Markku Pärssinen. Hän toimi myös tilaisuuden juontajana. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 2: Hengellisen tilaisuuden avaussanat lausui Äetsän Karjalaseuran puheenjohtaja Markku Pärssinen. Hän toimi myös tilaisuuden juontajana. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.

Kuva 3: Karoliina Jaakola (kuvassa vasemmalla) ja Milla Kaistamo lauloivat itsensä kuulijoiden sydämiin. Taustalla säestäjänä toiminut kanttori Elisa Hänninen. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 3: Karoliina Jaakola (kuvassa vasemmalla) ja Milla Kaistamo lauloivat itsensä kuulijoiden sydämiin. Taustalla säestäjänä toiminut kanttori Elisa Hänninen. Kuvan on ottanut Tuija Kaasalainen.