Uutiset

Karjalaseurojen Satakunnan piiri kevätkokouksessa Karviassa 2015

30.04.2015 00:00

Karjalaseurojen Satakunnan piiri piti pitkästä aikaa kokoustaan Karviassa, kun kevätkokous järjestettiin Karvian Karjalaseuran isännöimänä Loma Raisossa. Ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen kiitti Karvian Karjalaseuraa kokouksen järjestelyistä ja aktiivisesta toiminnasta karjalaisen perinteen säilyttämiseksi Pohjois-Satakunnassa. Piirin puheenjohtaja totesi Talvisodan päättymisestä kuluneen 75 vuotta. Ajankohdalla on erityinen merkitys karjalaisuudelle ja Suomen valtiolliselle olemassaololle. Karjalan Liiton perustaminen ajoittuu myös välittömästi Talvisodan päättymistä seuranneeseen aikaan. Liitto perustettiin jo huhtikuussa 1940, joten sillä on tänä vuonna toimintansa 75-vuotisjuhlavuosi. Samoin Karjaseurojen Satakunnan piirillä on juhlavuosi, kun sen perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 70 vuotta. Karjalaseurojen Satakunnan piirissä on tällä hetkellä 23 jäsenseuraa, joissa on yhteensä hieman vajaa 2100 henkilöjäsentä. Karjalan Liitossa on puolestaan n. 35 000 jäsentä. Jäsenistö on liiton tärkein voimavara. Vaikka Karjalassa syntynyt jäsenistö jatkuvasti vähenee, pidetään liitossa ja sen jäsenyhteisöissä tavoitteena jäsenmäärän säilyttämistä nykytasossaan. Tavoitteen saavuttaminen on haasteellista ja vaatii karjalaisyhteisöiltä aktiivista jäsenhankintaa. Yhteisöt vetoavat erityisesti Karjalasta evakuoidun sukupolven edustajiin, jotta nämä pyrkisivät siirtämään karjalaisen perinnön ja juurien asettaman velvoitteen jälkipolvilleen.

Kevätkokous järjestäytyi piirin puheenjohtajan avauspuheenvuoron jälkeen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Karvian Karjalaseuran varapuheenjohtaja Toivo Hannukainen ja sihteeriksi piirin sihteeri Raimo Hannukainen.

Kokousasiat käsiteltiin rivakasti. Piirin toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen käsittely eivät aiheuttaneet keskustelua, vaan ne hyväksyttiin yksimielisesti esittelyn jälkeen. Piirin tilinpäätös oli n. 185 euroa tappiollinen, mikä aiheutui Karjalan Liiton Evakkoäiti-muistomerkkihankkeelle annetusta 1000 euron lahjoituksesta. Koska toimintakertomus ja tilinpäätös osoittivat piirin vastuunkantajien toimineen tuloksellisesti, myönsi kokous hallitukselle ja muille tilivelvollisille yksimielisesti vastuuvapauden. Piirin hallitus tai sen jäsenyhteisöt eivät olleet esittäneet muita asioita kokouksessa käsiteltäväksi. Päättäessään kokouksen puheenjohtaja ilmoitti Karvian Karjalaseuran viettävän kirkkopyhää 31.5.2015 ja toivotti kaikki paikallaolijat tervetulleiksi tilaisuuteen.

Kuva 1: Kuvassa oikealla kokouksen puheenjohtaja Toivo Hannukainen, keskellä sihteeri Raimo Hannukainen. Vasemmalla kokouksen edistymistä tarkkailee Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. (Kuva: Vesa Rouvali)

 

 

 

 

 

 

 


Kuva 1: Kuvassa oikealla kokouksen puheenjohtaja Toivo Hannukainen, keskellä sihteeri Raimo Hannukainen. Vasemmalla kokouksen edistymistä tarkkailee Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. (Kuva: Vesa Rouvali)