Uutiset

Hiitolan Pitäjäseuran tarinailta 15.11.2011: Satakunnassa perustetun Jalkaväkirykmentti 15:n (JR 15) taisteluista jatkosodan alussa

15.11.2011 00:00

Hiitolan suunnan taistelut jatkosodan hyökkäysvaiheessa 

15. Divisioonan hyökkäys Simpeleeltä Kilpolan saareen 31.7. - 23.8.1941

1. Tausta

Tietokirjailija, majuri evp Antti Pekola oli saapunut 15.11.2011 Hiitolan Pitäjäseuran tarinailtaan kertomaan Satakunnassa perustetun Jalkaväkirykmentti 15:n (JR 15) taisteluista jatkosodan alussa v. 1941. Oheinen artikkeli perustuu Antti Pekolan esitelmään sekä häneltä saatuun kirjalliseen aineistoon, joka oli otsikoitu ”Jalkaväkirykmentti 15:n tie Satakunnasta Kilpolan saareen 1941”. Tämän lisäksi lähdeaineistona on käytetty 15.divisioonan perinnetoimikunnan julkaisemaa teosta ”15.Divisioona jatkosodassa”. Tässä esityksessä tarkastellaan koko 15.D:n taistelua eikä siinä siten ole mahdollista tarkastella JR 15:n taisteluita yhtä yksityiskohtaisesti kuin Antti Pekolan esitelmässä.

Tämän artikkelin kirjoittajalle aihe on läheinen, sillä äitini on syntynyt ja elänyt lapsuutensa 15.D:n hyökkäysalueella, suurelta osin JR 15:n hyökkäysalueella, samoin kuin monet, vielä elossa olevat sukulaiset ja sitäkin useammat jo edesmenneet suvun jäsenet. Meille monelle ovat useat hyökkäysreitin paikannimet ja maisemat tuttuja useilta ”kotiseutumatkoilta”. Aihe on läheinen myös siksi, että appeni serkku, III/JR 15:n komppanian päällikkö ltn Toivo Kivelä, kaatui 13.8.1941 iltapäivällä Tiuralassa vihollisen tarkka-ampujan Hiitolan kunnalliskodista ampumasta luodista. Näinkin voivat sukujen historiat kietoutua yhteen.

2. Joukkojen perustaminen

Rykmentin esikunta ja I pataljoona perustettiin Porissa, II pataljoona Harjavallassa sekä III pataljoona, I ja II pataljoonan kranaatinheitinjoukkueet, kranaatinheitinkomppania ja tykkikomppania Noormarkussa. Rykmentin komentajana toimi eversti Eino Virkki ja siihen kuului yhteensä 3618 miestä. Ratsu- ja vetohevosia oli yhteensä 415 ja ajoneuvoja 373. Perustamisen jälkeen rykmentti siirrettiin 24.- 25.6.1941 kuudella junalla Salpa-linjalle Särkisalmelle. Keskityssiirron jälkeen rykmentti siirtyi koulutukseen Simpeleelle. Rykmentti kuului eversti Niilo Hersalon komentamaan 15. divisioonaan (15.D), johon kuuluivat lisäksi Pohjois-Satakunnassa (Parkano-Kankaanpää-Ikaalinen-Virrat) perustettu jalkaväkirykmentti 57 komentajanaan eversti Yrjö Valkama sekä eteläsatakuntalainen jalkaväkirykmentti 36 komentajanaan everstiluutnantti Hannes Raikkala. 15.divisioona kuului kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen komentamaan II armeijakuntaan (II AK), jonka muita yhtymiä olivat 2.D ja18.D. 

3. Sotatoimien alkuvaihe

II AK:n hyökkäys alkoi 31.7.1941. 15.D:n tehtävänä oli suorittaa läpimurtohyökkäys Hiitolan suuntaan sekä lyötyään Kokkolanjoen koillispuolella olevan vihollisen, jatkaa hyökkäystään etelään. Ensimmäisenä tavoitteena oli Huiskunniemen – Karjalan työlaitoksen – Syrjäkosken tasa. Hyökkäys käynnistyi vain 18 minuuttia kestäneellä tulivalmistelulla klo 12.12, minkä päätyttyä hyökkäävät joukot lähtivät liikkeelle klo 12.30. Hyökkäyksen alkaessa JR 15:n ensimmäinen pataljoona (I P) oli divisioonan reservinä. JR 15:n hyökkäys eteni aluksi suunnitellusti, mutta vähitellen hyökkäys tyrehtyi vihollisen kovaan vastarintaan hyvin varustetuissa asemissa. Vihollisen miinoitteet hidastivat hyökkääjän liikettä ja aiheuttivat huomattavia tappioita. Vihollisellahan oli ollut runsas vuosi aikaa rakentaa puolustusasemiaan. Oman tykistön tuli ei myöskään ollut aivan tarkkaa, mikä vähensi sen tehoa. Rykmentti sai käskyn uudistaa hyökkäyksensä 1.8. klo 06 alkaen. Tulivalmistelussa tykistö ampui edelleen lyhyttä, mikä aiheutti haavoittumisia myös omissa joukoissa. Rykmentti ei päässyt päivän aikana etenemään ja sai divisioonan komentajalta käskyn siirtyä puolustukseen. Tähän mennessä tappiot olivat 25 kaatunutta ja 152 haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä oli kadonnut. 15.D:n joukoista ei myöskään JR 36:n hyökkäys edennyt toivotulla tavalla. Vain JR 57:n hyökkäys oli menestynyt ja se oli saanut aikaan kilometrin levyisen aukon Änkilänsalon ja Pajarin kylän välisellä alueella. Saavutetun menestyksen hyödyntämiseksi alisti II AK 15.D:lle JR 49:n (pl. I pataljoona). Alistetun rykmentin tehtävänä oli 2.8 aloitettavalla hyökkäyksellä lyödä kohtaamansa vihollinen tavoitteena Karjalan työlaitos. Divisioonan reservinä ollut II/JR 15 alistettiin 1.8. JR 57:lle ja se sai käskyn hyökätä yhdessä III/JR 57:n kanssa Syrjäkosken ja Karjalan työlaitoksen väliselle tielle. Hyökkäys eteni ja Änkilänsalossa olleen vihollisen saartaminen pääsi käyntiin.

2.8. alkoi vihollisen puolustus viimein murtua. JR 36 aloitti osillaan 2.8. Pajarin kylän valtaamisen ja löi vetäytyvän vihollisen 3.8. aamulla. JR 36 sai avattua vihollisen ryhmitykseen kaksi kilometriä leveän aukon ja rykmentin joukot pääsivät etenemään Huiskunniemen länsipuoliseen maastoon. Menestys aiheutti muutoksia 15.D:n joukkojen käyttöön. Tästä aiheutui myös muutos JR 15:n ryhmitys- ja joukkojen käyttösuunnitelmassa. I/JR15 siirrettiin panopistesuuntaan ja rintamavastuu Kokkolanjoen koillispuolella jäi yksin III/JR 15:sta. 

3.8. iltaan mennessä oli 15.D. saanut levennettyä murtoaukon jo 4 km:n levyiseksi ja pystyi työntämään joukkojaan jo syvälle vihollisen ryhmitykseen. Samalla kuitenkin huoltoyhteydet pitenivät ja huolto vaikeutui siihen soveltuvan tiestön puuttuessa. Joukkojen huolto oli suurelta osin pioneerijoukkojen rakentamien kenttäteiden varassa. Samat ongelmat vaikeuttivat tykistön tuliasemasiirtoja. Vaikeuksista huolimatta divisioonan komentaja käski joukkojaan jatkamaan hyökkäystä Hiitolan valtaamiseksi. Painopistesuunnassa etenivät JR 36 ja JR 49, mutta vihollisen puolustus tiivistyi joukkojen lähestyessä Alakokkolan ja Kilpolan salomaita. Neuvostojoukot toivat vahvistukseksi myös NKVD:n moottoroidun rykmentin, jotta suomalaisjoukkojen eteneminen Hiitolan Asemakylään olisi saatu estettyä. Hyökkäyksen ollessa vaarassa pysähtyä antoi II AK:n komentaja 5.8. käskyn 10.D:lle hyökätä 15.D:n oikealla puolella kohti Marjakoskea, jonka se saavutti 6.8. aamupäivän aikana.

JR 49:n vasemmalla puolella ei hyökkäys edennyt, sillä vihollinen teki edelleen tiukkaa vastarintaa Pirunvuoreksi nimitetyllä mäkialueella. Omien joukkojen toimintaa helpotti lähempänä Moskovan rauhan rajaa sijainneen Pajarin kylän valtaaminen. Myös muutamat muut sitkeästi puolustautuneet vihollispesäkkeet hidastivat suomalaisjoukkojen etenemistä. Sotavankikuulusteluissa oli selvinnyt, että Pirunvuoren maastoon oli ryhmittynyt puolustukseen vihollisen JR 588:n komentoporras. Tästä Pirunvuori sai toisenkin ”lempinimen”, ”Rykmentinkukkula”. 

Divisioonan komentaja ev Hersalo antoi käskyn vallata Pirunvuori. Hyökkäys aloitettiin suuntaamalla JR 15:n ensimmäinen pataljoona vihollisryhmityksen oikeaan sivustaan. Hyökkäys kuitenkin tyrehtyi vihollisen kovaan vastustukseen ja huoltovaikeuksiin. Tämän jälkeen vihollisasemia yritettiin pehmittää epäsuoralla tulella ja pioneerien kasapanoksilla ja hyökkäys pääsi hetkeksi jatkumaan, mutta tyrehtyi uudelleen. Vihollinen uhkasi saarrostuksella pataljoonan vasenta sivustaa, jolloin rykmentin komentaja suuntasi reservinään olleen jääkärikomppanian vastaiskuun luoteen-pohjoisen kautta, minkä jälkeen aloitti hyökkäyksen uudelleen rykmentin yhteyteen palannut II P/JR 15. II P:n hyökkäys eteni aluksi hyvin, mutta hidastui vähitellen vihollisen kovan vastustuksen vuoksi. Kukkula oli maastollisilta ominaisuuksiltaan edullinen puolustustaisteluun ja sen lisäksi hyvin linnoitettu. Liikkeen pysähtyessä pataljoonan komentaja pyrki omalla esimerkillään luomaan joukkoonsa hyökkäyshenkeä, mutta menetti monen muun urhean upseerin tavoin henkensä vihollistulessa. II P joutui keskeyttämään hyökkäyksensä perääntymään edullisempaan maastoon. Tämän jälkeen vihollista pidettiin jatkuvasti tykistön tulen alaisena ja panssarintorjuntatykit ryhmitettiin aivan oman ryhmityksen etuosaan. Hyökkääjän voima vaikutti vähitellen puolustajaan ja saatujen sotavankien kuulustelussa selvisi, että puolustavan joukon päällystö oli paennut taisteluasemista. Hyökkäys saatiin uudelleen liikkeelle ja sitkeästi puolustautuneen vihollisen viimeisetkin pesäkkeet saatiin tuhottua 5.8. iltaan mennessä. Pirunvuoren / Rykmentinkukkulan taisteluissa menetettiin 71 miestä kaatuneina ja 145 haavoittuneina. Sotasaaliina saatiin jonkin verran aseita, ammuksia, ajoneuvoja ja muuta kalustoa sekä mm. 85 hevosta. Vankeja saatiin 25 ja kaatuneiksi todettiin n. 150 vihollissotilasta.

Pirunvuoren valtauksen jälkeen 15.D  jatkoi hyökkäystään kohti Hiitolaa. Divisioonan komentajan käskyn mukaan JR 15:n tehtävänä oli edetä Hiitolan Asemakylän luoteispuolella sijainneeseen Huiskunniemeen. 15.D:n omat voimat eivät kuitenkaan riittäneet yksin tavoitteen saavuttamiseen. Tästä syystä armeijakunnan komentaja antoi 5.- 6.8. välisenä yönä 15.D:n oikealla puolella hyökkäävälle 10.D:lle käskyn estää vihollisen pääsy Hiitolasta etelään ja ottamaan haltuunsa strategisesti tärkeät Hiitolanjärven ja Laatokan väliset kapeikot.

15.D:n taistelusuunnitelman mukaan yhtymän päähyökkäys suunnattiin Kokkolanjoen koillispuoliselle alueelle, jonne suunnattiin JR 15 ja JR 57. Divisioonan oikealla sivustalla JR 36 ja JR 49 jatkoivat Alasjärven pohjoispuolitse hyökkäystään kohti Hiitolan asemaa. Oikean sivustan hyökkäys JR 36:n vastuualueella eteni aluksi hitaasti ja myös sen pohjoispuolella hyökkäävä JR 49 kohtasi voimakkaan vihollisen. JR 36:n hyökkäyssuunnassa vihollisen asema kävi 9.8. mennessä vaikeaksi, mutta sen oli kuitenkin jatkettava jäykkää torjuntataistelua voittaakseen aikaa vetäytymiselle Laatokalle ja sitä kautta laivakuljetuksin suomalaisjoukkojen ulottumattomiin. Samalla kun 15.D:n oikea sivustan joukot ja sen oikealla sivustalla hyökännyt 10.D olivat edenneet lähemmäs Hiitolan asemaa ja Laatokan rantaa, oli vasen sivusta jäänyt jälkeen. Änkilänsalossa piti saarrettu vihollinen pitkään puoliaan, mutta selustayhteyksien katkeamisen pelko pakotti vihollisen 5.8. aloittamaan murtautumisen ulos saarrostusrenkaasta. Samoin Änkilänsalon koillispuolella sijaitsevan Koitsansalon alueelle ryhmittynyt vihollinen aloitti vetäytymisen itään Kokkolanjoen koillispuolelle. 15.D:n vasemman siiven joukoille tuli kiire jatkaa hyökkäystä nopeasti, jotta vihollinen ei olisi päässyt irtautumaan suunnitelmallisesti ja ilman suurempia tappioita. Divisioonan vasemmanpuoleisimpana joukkona hyökkäsi JR 57 kohti Elisenvaaraan johtavaa Karjalan rataa ja edelleen Kurkijoen kirkonkylän – Otsanlahden aluetta. JR 57:n eteläpuolella satakuntalaisten JR 15 ylitti Kokkolanjoen 7.8.aamulla Karjalan työlaitoksen alueella. 15.D:n vasemman sivustan hyökkäystaistelut liittyivät II AK:n taisteluajatukseen katkaista vihollisen yhteydet pohjoiseen. Kun samalla vihollisen yhteydet myös etelään katkaistiin, jäisivät Hiitolan alueella olevat vihollisen joukot saarroksiin. Tiedustelutietojen perusteella oli saatu selville, että vihollinen suunnitteli joukkojensa ja niiden kaluston evakuointia laivakuljetuksin Kilpolan saaresta, joka tarjosi alueen parhaat lastausmahdollisuudet.

Kuva 1: Karttapiirroksesta selviää 15.D:n hyökkäyksen eteneminen 31.7. - 5.8.1941. Alkuvaiheessa vihollinen pystyi merkittävästi hidastamaan hyökkäyksen etenemistä. Hyökkäysalueen vasemmalle sivustalle jäi Änkilänsaloon vihollisen voimakas tukikohta. Oikealla sivustalla eteneminen pääsi alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin. 5.8. mennessä oli vallattu Raivattalan koillispuolinen alueKuva 1: Karttapiirroksesta selviää 15.D:n hyökkäyksen eteneminen 31.7. - 5.8.1941. Alkuvaiheessa vihollinen pystyi merkittävästi hidastamaan hyökkäyksen etenemistä. Hyökkäysalueen vasemmalle sivustalle jäi Änkilänsaloon vihollisen voimakas tukikohta. Oikealla sivustalla eteneminen pääsi alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin. 5.8. mennessä oli vallattu Raivattalan koillispuolinen alue

 

4. Sotatoimet 8. – 12.8.1941

JR 15:n hyökkäys eteni Kokkolanjoen ylityksen jälkeen kohti Kuoksjärven tienhaaraa kohtaamatta vihollista. Rykmentin etenemistä haittasivat edelleen huonot tieolosuhteet. Pioneerien uurastuksesta huolimatta liikkeen edistämisurakka oli resursseihin verrattuna liian suuri. Sade pehmensi entisestään maastoa ja vähäistä tiestöä ja teki kaluston sekä huollon liikuttamisen hyvin haasteelliseksi. 8.8. sai 15.D käskyn hyökätä tavoitteena Karjalan rata, jonka ylityksen jälkeen JR 15:n oli valmistauduttava jatkamaan hyökkäystään Kurkijoen suuntaan. 8.8. kuluessa JR 15:n joukot saavuttivat Kuoksjärven. Hyökkäys tuli viholliselle yllätyksenä ja sille aiheutettiin melkoisia tappioita. I/JR 15 katkaisi Karjalan radan Kankaanlammen eteläpuolella.  9.8. saivat JR 15 ja JR 57 tehtävän vallata yhdessä Alhon. Tehtävän suorittamista varten tehtiin taistelujaotusmuutoksia, joilla muodostettiin taisteluosasto (I/JR 57 ja III/JR 15), jonka tehtävänä oli iskeä Alhoon ryhmittyneen vihollisen oikeaan sivustaan ja selustaan. Hyökkäys kohtasi 9.8. illalla Alhossa voimakasta vastarintaa. 10.8. aloitti III/JR 15 klo 04 uuden hyökkäys radan yli Alhon eteläpuolitse ja kääntyi sen jälkeen saarrostaen pohjoiseen Alhon itäpuolelle. Alho saatiin vallattua 10.8. klo 06. Kun Karjalan rata oli laajalla rintamalla saavutettu ja Alho vallattu, antoi divisioonan komentaja ev Hersalo JR 15:lle tehtäväksi edetä Hiitola – Kurkijoki tielle Mustolan kylän kohdalla. Rykmentin pohjoispuolella hyökkäävän JR 57:n tehtäväksi annettiin hyökätä tavoitteenaan Kurkijoki. Alueella hyökkäävä Er.RajaJP alistettiin JR 57:lle. Samalla II AK antoi 15.D:lle käskyn ottaa vastaan aikaisemmin 2.D:n vastuulla olleet tehtävät Kurkijoen suunnalla. Näin Hiitolan alueen ratkaisutaistelut jäivät kokonaan 15.D:n vastuulle.

Kuva 2: Alkuvaiheen jälkeen hyökkäyksen painopiste siirtyi Kokkolanjoen koillispuolelle. Saarrostusuhka pakotti vihollisen aloittamaan 5.8. peräytymisen Änkilänsalosta ja Koitsansalosta itään. 15.D:n joukot ylittivät Kokkolanjoen 7.8. Alho vallattiin 10.8. aamulla ja taistelut siirtyivät Karjalan radan itäpuolelle. Tavoitteena oli vihollisen lyöminen Kurkijoen kirkonkylän alueella ja sen yhteyksien sekä perääntymisteiden katkaiseminen Kurkijoelta pohjoiseen.Kuva 2: Alkuvaiheen jälkeen hyökkäyksen painopiste siirtyi Kokkolanjoen koillispuolelle. Saarrostusuhka pakotti vihollisen aloittamaan 5.8. peräytymisen Änkilänsalosta ja Koitsansalosta itään. 15.D:n joukot ylittivät Kokkolanjoen 7.8. Alho vallattiin 10.8. aamulla ja taistelut siirtyivät Karjalan radan itäpuolelle. Tavoitteena oli vihollisen lyöminen Kurkijoen kirkonkylän alueella ja sen yhteyksien sekä perääntymisteiden katkaiseminen Kurkijoelta pohjoiseen.

 

Alhon valtauksen ja II AK:n käskemien tehtävämuutosten jälkeen 15.D:n tärkeimmäksi tehtäväksi vahvistui vihollisen perääntymisteiden katkaisu ja sen vetäytymisen estäminen. Kun vihollinen oli saarrettu sekä etelästä että pohjoisesta, jäi vihollisen ainoaksi mahdollisuudeksi vetäytyä hallitusti Kilpolan saareen ja yrittää siellä laivata joukkonsa ja kuljettaa ne vesitse Laatokan yli. Hiitolan ja Kurkijoen väliseltä tieltä johti Kilpolaan vain yksi maantieluokan tie Kyläjärven ja Paksujalan risteysten kautta. Näiden risteysten ottaminen haltuun ennen vetäytyviä vihollisen pääjoukkoja oli ensiarvoisen tärkeää operaation lopputuloksen kannalta. Divisioonan komentaja antoikin JR 15:lle tehtäväksi suunnata yksi pataljoona Kyläjärven suuntaan. Rykmentin komentaja käski tehtävän edelleen II/JR 15:lle. Pataljoonan tehtävänä oli katkaista Hiitolan ja Kurkijoen välinen tie Kyläjärven kohdalla ja asettaa varmistus joka suuntaan. Pataljoona ei kuitenkaan täyttänyt saamaansa käskyä kirjaimellisesti vaan yöpyi kilometrin päässä tienristeysalueesta samaan aikaan kun vihollisen liikenne oli risteyksen kautta vilkasta Kilpolan suuntaan. Näin koko divisioonan taistelun kannalta tärkeä tavoite jäi täyttämättä. Vihollinen voitti osittain kilpajuoksun, mikä pienensi sen tappioita. Samaan aikaan 10.8. JR 57 valtasi Kurkijoen kirkonkylän ja näin vihollisen yhteydet pohjoiseen oli katkaistu. Rykmentti saikin jatkotehtävän aloittaa vihollisen takaa-ajo Kurkijoelta etelään Mustolan suuntaan. Takaa-ajotehtävä määrättiin II/JR 57:lle, joka aloitti hyökkäyksensä 11.8. aamulla. JR 15 sai käskyn jatkaa hyökkäystään Kyläjärven suunnalla 11.8. aamulla. Edellisenä yönä vastoin käskyä lepoon jäänyt II/JR 15 sekä III/JR 15 jatkoivat hyökkäystä Hiitolan ja Kurkijoen väliselle tielle ja edelleen Paksujalan risteyksen suuntaan. Pataljoonat katkaisivat päätien ja kohtasivat vihollisen, joka kalustonsa hyläten pääsi murtautumaan Paksujalan kautta itään. Taistelussa tuotettiin viholliselle n. 50 kaatuneen tappiot ja saatiin huomattava sotasaalis, johon kuului mm. kolme 152 mm:n haupitsia, kolme pst-tykkiä ja 40 kuorma-autoa. 11.8. illalla pataljoonat saivat tehtävän jatkaa hyökkäystään Paksujalan tienhaaran luoteispuoliseen maastoon. 

15.D:n oikealla sivustalla aloitti JR 36 hyökkäyksen 11.8. aamulla Alasjärven pohjoispuolella, mikä johti alueella puolustavan vihollisen joutumiseen entistä tiukemmin saarroksiin, mutta sitä ei vielä pystytty tuhoamaan. JR 36:n pohjoispuolella hyökkäsi JR 49, joka saavutti nopeasti menestystä ja valtasi 11.8. Raivattalan ja Hiitolan asemakylän sekä Kurkijoelle johtavalla tiellä Kokkolanjoen sillan. Kuristusote vihollisen ympärillä kiristyi, kun samaan aikaan JR 57 eteni Kurkijoelta lounaaseen kohti Hiitolan asemakylää. 12.8. hyökkäys eteni edelleen eri suunnissa ja pihtiote kiristyi. JR 57 saavutti Mustolan koillisessa ja samaan aikaan JR 36 saavutti lounaassa Telkinniemen ja Vaavojan. Rykmentin nopea eteneminen oli mahdollista, kun vihollinen oli yön aikana pääosin vetäytynyt saarrostusrenkaasta. JR 15 jatkoi puolestaan hyökkäystä Hiitolan ja Kurkijoen välisen tien itäpuolelle. Vihollisen pääosat oli näin saatu työnnettyä kokonaan Tiuralan – Huiskonniemen – Kilpolan alueelle. Tässä yhteydessä päätettiin myös JR 49 alistus 15.D:lle ja se palautettiin oman yhtymänsä (18.D) kokoonpanoon.

Kuva 3:JR 57 valtasi 10.8 Kurkijoen ja katkaisi näin vihollisen perääntymisreitin pohjoiseen. Myös etelässä vihollisen selustayhteydet katkaistiin Pukinniemen - Telkinniemen alueella 10.D:n hyökkäyksellä. Rengas Hiitolan alueelle saarretun vihollisen ympärillä kiristyi ja sillä oli kiire pelastaa joukkonsa täydelliseltä tuholta siirtämällä ne laivakujetuksin Kilpolan saaren kautta Laatokan eteläpuolelle.Kuva 3: JR 57 valtasi 10.8 Kurkijoen ja katkaisi näin vihollisen perääntymisreitin pohjoiseen. Myös etelässä vihollisen selustayhteydet katkaistiin Pukinniemen - Telkinniemen alueella 10.D:n hyökkäyksellä. Rengas Hiitolan alueelle saarretun vihollisen ympärillä kiristyi ja sillä oli kiire pelastaa joukkonsa täydelliseltä tuholta siirtämällä ne laivakujetuksin Kilpolan saaren kautta Laatokan eteläpuolelle.

 

5. Sotatoimet 13. – 23.8.1941

Tilanne oli kaikkea muuta kuin ratkaistu. Vihollinen oli saarrettu, mutta sitä ei oltu tuhottu. Eikä tuhoaminen ev Hersalon mielestä yksin divisioonan voimin olisi ollut mahdollistakaan. Vihollisosasto koostui kahden divisioonan (142.D ja 198.D) osista. 15.D sai kuitenkin 12.8.1941 II AK:n esikunnalta käskyn hyökkäyksen jatkamisesta ja vihollisen tuhoamisesta. Itse ylipäällikkö oli antanut II AK:lle ohjeen vihollisen nopeasta tuhoamisesta. Armeijakunnan joukkoja tarvittiin nopeasti uuteen tehtävään, hyökkäämään Karjalan Kannaksen suunnassa kohti Pyhäjärveä. Divisioonan komentaja antoi 13.8. aamuyöllä joukoilleen käskyn hyökätä Laatokan lahtien rajaamalla niemellä itään ensimmäisenä tavoitteena Uitonsalmen tasa. Hyökkäys aloitettiin 13.8. aamulla voimakkaalla tulivalmistelulla. Hyökkäys menestyi aluksi hyvin. JR 15 hyökkäsi pääosillaan Paksujalan itäpuoliselta alueelta Kilpolaan johtavan tien suunnassa kohti Tiuralaa. Kyläaukeiden reunassa eteneminen pysähtyi kovaan vihollistuleen. II/JR 57 ja osia Er.RajaJP:sta hyökkäsi Mustolan suunnasta kaakkoon ja pakotti vihollisen perääntymään Nehvolan – Simonmäen tasalle. JR 36 ryhmittyi puolustukseen etelään Rasinselän länsirannan – Telkinniemen alueelle. Samalla se otti rintamavastuun 10.D:lta, joka sai jatkotehtävän Karjalan Kannaksen suuntaan.

13.8. Tiuralan aukeiden reunaan juuttunut tilanne pysyi käytännössä ennallaan 14. – 15.8. Vihollinen oli ryhmittynyt hallitseville kukkuloille aukea-alueen itäpuolelle siten, että se kykeni käyttämään voimakasta tähystettyä tulta aukealle. Samoin lujarakenteiseen Hiitolan kunnalliskotiin oli varustettu voimakas asepesäke, joka piti sitkeästi puoliaan. Taistelujen muututtua asemasodan kaltaiseksi oli vihollisella mahdollisuus jatkaa laivausvalmisteluitaan Kilpolan saaressa, jossa havaittiin ainakin 25 kuljetusalusta yhtä aikaa. Vihollisen jäykän puolustustaistelun yhtenä tarkoituksena lienee ollut pakottaa 15.D:n käytössä oleva tykistö oli ryhmittymään niin kauas, että sen ampumaetäisyydet eivät yltäisi laivausalueelle. Etelämpää saarretun alueen sivustalta oli kuitenkin mahdollisuus häiritä vihollisen lastaustoimintaa kenttätykistöllä ja ilmatorjunnan suorasuuntaustulella. Koska rintamahyökkäyksillä saavutetuista asemista ei ollut onnistumisen edellytyksiä, ryhtyi JR 57 valmistelemaan ylimenohyökkäystä Torikanniemestä vihollisen selustaan. Ylimenotoiminnassa kokematon pataljoona kuitenkin epäonnistui yrityksessään 15. – 16.8. yöllä.  Varhain seuraavana aamuna (17.8) suoritti Er.RajaJP yhdellä komppanialla onnistuneen ylimenon ja valtasi vähäisten taistelujen jälkeen sillanpään Huiskonniemen pohjoisrannalta. Osasto laajensi päivän kuluessa sillanpäätään Salomäen – Muistienrintojenmäen tasalle saakka.Päivän kuluessa Er.RajaJP:n pääosat siirrettiin myös sillanpäähän. JR 57 tarkoituksena oli valmistautua siirtämään rykmenttinsä painopiste vihollisen pohjoiselle sivustalle. Suunnitelmasta oli kuitenkin luovuttava, kun II AK:n esikunta antoi käskyn Er.RajaJP.n alistuksen purkamisesta ja pataljoonan siirtämisestä AK:n käyttöön. 15.D:n komentajan yritykset käskyn peruuttamiseksi eivät tuottaneet toivottua tulosta. Kokonaistilanteen kannalta armeijakunnan esikunnan ratkaisua voidaan pitää perusteltuna.  Ev Hersalon mielestä II AKE:n käsky kuitenkin merkitsi 15.D:n operaation keskeyttämistä ratkaisevalla hetkellä. Jos Er.RajaJP:n hyökkäyksellä saavutettua menestystä olisi päästy hyödyntämään, olisi divisioonan taistelun loppuratkaisuun voitu päästy jo 18.8. tai viimeistään 19.8. Samalla kun rajajääkäripataljoona irrotettiin, luovuttiin myös sillanpäästä, jota ei miehitetty muilla joukoilla. Tämän jälkeen asemat säilyivät pääosin paikoillaan. Taistelut olivat kuitenkin kiivaita ja jotkin tärkeät tukikohdat vaihtoivat välillä omistajaa. Tilanteiden vaihtelusta ja paikallisten taisteluiden kiihkeydestä saa hyvän kuvan mm. JR 15:n taistelukertomuksesta. Ratkaisevia muutoksia ei tilanteessa kuitenkaan tapahtunut muutamaan päivään. Divisioona alkoi 16.8. lepuuttaa väsyneitä joukkojaan siirtämällä osan joukoista vuorotellen lepäämään. 15.Divisioonan joukoista JR 57 siirrettiin 20.8.vastaisena yönä reserviksi Hiitolan aseman alueelle, josta se sai seuraavana iltana tehtävän Kaukolan – Pyhäjärven suuntaan.

Vihollisen tiedettiin kaiken aikaa laivaavan joukkojaan pois, joten puolustavien joukkojen määrän piti jossakin vaiheessa alkaa vähetä. Tilannetta seurattiin aktiivisella tiedustelulla. JR 15 aloitti uudelleen hyökkäyksen 22.8. heti puolen yön jälkeen. Tällöin vihollisen havaittiin vetäytyneen Uitonsalmen taakse Kilpolan saareen. Rykmentin ensimmäiset joukot etenivät Kilpolan saareen 23.8. aamulla, jolloin saari todettiin tyhjäksi. Vihollinen oli Laatokalla siirtymässä laivakuljetuksin uusiin tehtäviin. Samoin 15.D:aa odottivat uudet hyökkäystehtävät Itä-Kannaksella tavoitteena Taipale.

Kuva 4: Vihollinen saarrettiin Hiitolan ja Kurkijoen välisen tien itäpuolelle. 15.D:n voimat eivät kuitenkaan yksin riittäneet vahvan vihollisen tuhoamiseen. Taistelut jähmettyivät Nehvolan - Tiuralan aukeiden tasalle. Lopulta vihollinen sai evakuoitua pääosan saarretuista joukoistaan. 23.8. todettiin Kilpolan saari tyhjäksi vihollisesta viimeisten neuvostojoukkoja evakuoineiden laivojen suuntaavan Laatokalla kohti etelää. Jalkaväkirykmentti 15:n kokonaistappiot sodan alusta Kilpolan suunnan taisteluiden päättymiseen mennessä olivat 258 kaatunutta, 778 haavoittunutta ja 18 kadonnutta, yhteensä 1054 miestä.

Kuva 4: Vihollinen saarrettiin Hiitolan ja Kurkijoen välisen tien itäpuolelle. 15.D:n voimat eivät kuitenkaan yksin riittäneet vahvan vihollisen tuhoamiseen. Taistelut jähmettyivät Nehvolan - Tiuralan aukeiden tasalle. Lopulta vihollinen sai evakuoitua pääosan saarretuista joukoistaan. 23.8. todettiin Kilpolan saari tyhjäksi vihollisesta viimeisten neuvostojoukkoja evakuoineiden laivojen suuntaavan Laatokalla kohti etelää. Jalkaväkirykmentti 15:n kokonaistappiot sodan alusta Kilpolan suunnan taisteluiden päättymiseen mennessä olivat 258 kaatunutta, 778 haavoittunutta ja 18 kadonnutta, yhteensä 1054 miestä.

 

Kunnia sankareille!