Uutiset

Tammikuun historiablogi: Uusi vuosi 1942

03.01.2022 08:00

Viime viikolla vastaanotimme uuden ja uljaan vuoden 2022. 80 vuotta aiemmin se tapahtui kovien pakkasten saattelemana kotona Karjalassa, minne osa siirtokarjalaisista oli palannut pian jatkosodan alettua. Tasavallan presidentti Risto Ryti ei poikkeuksellisesti pitänyt uudenvuoden puhetta 1.1.1942, vaan sen esitti eduskunnan puhemies Väinö Hakkila (1882-1958). Pitkälti unohduksiin painunut Hakkila oli merkittävä poliitikko ja yksi pitkäaikaisimmista kansanedustajistamme. Hän oli se, jota istutettiin muurahaispesässä Lapuan liikkeen toimesta 30-luvulla. Eikä ihme, piilottelihan hän esimerkiksi Vladimir Leniniä vuonna 1906 kotonaan Helsingissä. Hakkila kommentoi uudenvuoden puheessaan, että uusi vuosi 1942 alkoi ”tuntemattomin kohtaloin” ja ”huolestuneina kääntyvät katseet tulevaisuuteen”. Karjalaa ja karjalaisia hän ei erikseen puheessa maininnut, vaan totesi lopuksi nuoren kansakunnan silti luottavan tulevaisuuteensa. Hakkila oli tunnetusti Karjala-myönteinen. Hän oli niitä harvoja, jotka kannattivat avoimesti Itä-Karjalan valloitussotaa jatkosodassa.

Mutta kuinka takaisin valloitetussa Karjalassa pärjättiin vuoden 1942 tammikuussa? Kotiin oli palannut noin 75 000 karjalaista ja virta kiihtyi entisestään vuoden edetessä. Talvi oli alkanut ankarana jo edellisvuoden lokakuussa, eikä se lauhtunut millään. Pakkaskelit kestivät harvinaisen pitkään ja lumipeitteellä riitti paksuutta vielä lopputalvella. Tällaisiin sääoloihin ei tietenkään ollut varauduttu siinä vaiheessa, kun Karjalaan päätettiin palata. Ruokapula oli läpi talven erityisen huutava. Palautetun alueen elintarvikehuoltoa ei voitu rakentaa nopeasti toimivaksi, kun monet aivan perusasiat puuttuivat. Kaikkialle Karjalaan ei voitu palata yhtä aikaa. Kannaksella oli paikkakuntia, joiden rakennuskanta oli tuhoutunut lähes sataprosenttisesti. Laatokan luoteis- ja pohjoispuolella sen sijaan oli paikoin hyvä tilanne, minne paluulupia myönnettiinkin eniten.

Kuten todettua, ruoasta oli puutetta, mutta niin myös eläinten rehusta, lämpöisistä asunnoista, työkaluista, työikäisistä miehistä, huonekaluista, astioista ja lähes kaikesta - paitsi yhdestä. Nimittäin ankara talvi ei todellakaan nujertanut Hakkilan mainitsemaa tulevaisuudenuskoa. Pulaa ei ollut haaveilusta, eikä kotiin pääsyn iloitsemisesta. Kävi jopa niin, että talven pakkaset innostivat karjalaisia yhä innokkaammin palaamaan seuraavana keväänä, jotta palautettua maata voitaisiin rakentaa voimallisemmin. Uuteen mahdollisesti yhtä kovaan talveen haluttiin varautua varmistelemalla kevätkyntöjä isolla otteella. Karjalan ankarat olosuhteet eivät säikäyttäneet siksikään, koska koko Suomi kärsi samaa puutetta. Olihan kurjien olojen sietäminen helpompaa kotona kuin vieraalla paikkakunnalla ja toisten nurkissa. Toisaalta evakkouden aikana moni oli ehtinyt hankkia uusia työkaluja sekä karjaa, joten Karjalaan palattiin isommilla kuormilla kuin sieltä oli lähdetty.

Uusi vuosi 1942 otettiin vastaan monin eri tunnelatauksin. Asennetta kuvaa hyvin Karjalan Liiton aktiivin Erkki Paavolaisen talteen kirjoittama Muolaan isäntien seuraavanlainen tokaisu

Ko myö ens kerra lähettii Äyräpää järvell kalastammaa, ni hyppäs hauk’ venneesee iha itestää.
”A missäs työ, hyvät veljet, ootta nii kauva olleet, myö on teitä nii kovast uotettu”, sano hää meil.

Kuva: Käsnäselän kylää Salmin pitäjässä 1942. Kuvaaja Paavo Tahvonen. Museovirasto.