Piispa Seppo Häkkiselle Pro Carelia -ansiomerkki

26.11.2021 14:00

Karjalan Liitto on myöntänyt liiton korkeimman tunnustuksen, Pro Carelia -ansiomerkin Mikkelin hiippakunnan piispalle Seppo Häkkiselle.

Seppo Häkkinen on erittäin ansiokkaasti ja merkittävällä tavalla tuonut esille karjalaisuutta ja Karjalan historiaa omassa tehtävässään. Vuodesta 1554 toiminut Viipurin hiippakunta siirtyi Mikkeliin vuonna 1945. Piispa Seppo Häkkinen on vaalinut Viipurin hiippakunnan perinteitä työssään tuomiokapitulissa.

Piispa Seppo Häkkinen on Karjalan Liiton hengellisen toimikunnan puheenjohtajana menestyksellisesti kehittänyt Liiton hengellistä toimintaa ekumeenisessa hengessä, osallistunut vuosittaisiin hengellisiin tapahtumiin sekä ideoinut Karjalan hengelliseen elämään liittyviä seminaareja.

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli pyysi syyskuussa 1949 siirtoseurakuntia laatimaan kahdeksan sivun mittaisen kertomuksen siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949. Tuomiokapitulin arkistossa olleesta aineistosta on julkaistu teos Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949.  Seppo Häkkinen on edesauttanut kirjan julkaisemista, ja hän on kirjoittanut siirtoseurakuntien kertomuksiin johdattelevan artikkelin.

Piispa Seppo Häkkiselle luovutettiin Karjalan Liiton korkein ansiomerkki. Pro Carelia -ansiomerkki luovutettiin Mikkelissä 26.11.2021 siirtoseurakuntien kohtaloita käsittelevän kirjan julkistamistilaisuudessa. Kuva Pertti Hakanen.

Pro Carelia -merkki on Karjalan Liiton korkein ansiomerkki

Pro Carelia -ansiomerkki on luovutettu vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on tehnyt merkittävällä tavalla karjalaisuutta tunnetuksi oman työnsä tai luottamustehtäviensä kautta. Pro Carelia -kunnianosoituksia on luovutettu rajallisesti. Ensimmäisen Pro Carelia -merkin saaja oli tasavallan presidentti Martti Ahtisaari vuonna 2000.
---

Pro Carelia -ansiomerkki luovutettiin piispa Seppo Häkkiselle Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa kirjan julkaisupäivänä 26.11.2021 klo 14.