Karjalan Liiton liittovaltuuston kokouksen päätöksiä

20.04.2021 13:37

Liittovaltuusto kokoontui 17.4.2021 siten, että lähes kaikki osallistujat olivat mukana etäyhteydellä. Kokouksen asialistalla olivat normaalit kevätkokousasiat eli vuoden 2020 tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen hyväksyminen. Valtuusto kuuli tilintarkastaja Heidi Vierroksen esittelyn tilintarkastuksesta. Valtuusto vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.–31.12.2020.

Karjalaiset kesäjuhlat joka toinen vuosi

Valtuusto käsitteli myös liittokokouksessa tehtyjen aloitteiden vastaukset. Keskeisin näistä koski Kesäjuhlakonseptin uudistamista. Työryhmä oli valmistellut asiaan liittyen esityksen, jonka liittohallitus yksimielisenä esitti valtuustolle. Valtuuston yksimielisen päätöksen mukaan Kesäjuhlat järjestetään jatkossa joka toinen vuosi ja kaksipäiväisenä tapahtumana. Rauman vuoden 2022 kesäjuhlien jälkeen seuraavat Kesäjuhlat ovat siis vasta vuonna 2024. Liiton sääntöuudistuksen yhteydessä myös huomioidaan mahdollisuus järjestää Kesäjuhlat yhdessä liittokokouksen kanssa sellaisina vuosina, kun nämä sattuvat yhtä aikaa. Tällaisissa tilanteissa liittokokous on perjantaina ja kesäjuhlat lauantaista sunnuntaihin.

Jatkossa tarkoituksena on, että Liitto toimii juhlien päävastuullisena järjestäjänä. Muutoksella ei ole tarkoitus väheksyä piirien aiempaa työtä tai merkitystä, vaan parantaa juhlien suunnittelun ja toteutuksen toimivuutta, kun koko juhlatyöryhmä ei vaihdu juhlien välissä. Valtuusto korosti, että jatkossakin on tärkeää huomioida yhteistyö Liiton, piirien ja seurojen kesken.

Kesäjuhlien ohjelmasisältöä kehitetään perinteitä kunnioittaen siten, että monet tutut ohjelmasisällöt säilyvät.

Vuonna 2022 Raumalla järjestettävät kesäjuhlat toteutetaan pääosin entisen konseptin mukaisesti.

Välivuosina alueellisia tilaisuuksia

Välivuosina ei ole tarkoitus olla täysin ilman ohjelmaa, vaan välivuosien ohjelma tulee olemaan sisällöltään ja muodoltaan vaihtelevaa. Välivuosien ohjelmassa huomioidaan erityisesti alueellisuus, koska toimintaa halutaan tuoda lähemmäksi jäsenistöä.

Muut liittokokouksessa tehdyt aloitteet eli jäsenkortin ja jäsenetujen uudistaminen sekä toimintaselosteen uudistaminen etenevät työryhmien sekä Liiton toimiston työnä.