Uutiset

Suunnistusmestaruudet ratkottiin Jukola-maisemissa

17.08.2020 09:52

Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut pidettiin Kangasalla elokuun puolivälissä. Kilpailut olivat Karjalan Liiton ensimmäiset urheilulliset koitokset tänä vuonna.

– Osin tapahtumia on korona sotkenut ja hiihtokilpailut jäivät lumen puutteen vuoksi pitämättä, totesi urheilutoimikunnan puheenjohtaja Päivi Paija.

Kangasala SK isännöi tapahtumaa kilpailunjohtaja Antti Rantalan johdolla. Kilpailumaasto oli vaihtelevakulkuista hämäläistä talousmetsää mukavine korkeuseroineen ja vuoden 2019 Kangasala-Jukolan kilpailumaastoa. Seuran nuori Santeri Sainio oli laatinut hyvät, sopivat ja haastavat radat mestaruuksien tavoitteluun.

– Meitä oli mukava määrä, mutta erityisesti nuorempien sarjoihin kaivataan uutta verta. Kilpailun järjestelyt olivat taas hyvät ja kiitos Kangasala SK:lle, kiitti Paija. Mestaruuksia tavoitteli reilut 50 karjalaista pihkaniskaa. Tiukin taisto käytiin H75-sarjassa, jossa voiton otti Risto Haikio yhdeksän sekunnin turvin ennen Aarno Hovikorpea.

– Lopun kivirastille tuli tehtyä samaistusvirhe ja etsin kiveä muutaman minuutin. Muuten meni hyvin, totesi Hovikorpi.

– Ensi vuonna etsimme järjestäjää lounaisen Suomen suunnalta. Ajatuksiakin jo on, päätti Paija. Eiköhän ensi vuonna saada reilut sata suunnistajaa, kun karjalaiset seurat ympäri Suomea aktivoivat jäseniään ja lähdetään porukalla suunnistamaan. Tärkeintä ei ole voitto, vaan mukava päivä liikunnan parissa.  

Kilpailijoita lähtöalueella valmiina mestaruusjahtiin.
Kilpailijoita lähtöalueella valmiina mestaruusjahtiin.

Jaakko Hannukainen maalileimauksessa.
Jaakko Hannukainen maalileimauksessa.

Jaakko ja Raimo Hannukainen sekä Marjatta Vaara analysoimassa suoritusta.
Jaakko ja Raimo Hannukainen sekä Marjatta Vaara analysoimassa suoritusta.

Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailun 15.8.2020 tulokset, tuloksissa KL:n osallistujat:


H21(3osall/4,08km)
1) Anssi Parkkinen Kirvun Vilkas 50.37,

H35(2/4,08)
1) Jaakko Hannukainen Kankaanpään Karjalaseura 58.17,

H45(3/3,49)
1) Markku Paija Jokioisten Karjalaseura 39.44,
2) Riku Kopra Valkjärven Kopran sukuseura 40.28,
3) Kari Lukko Johannes-Seura 2.17.39,

H55(1/3,26)
1) Jouko Huuhka Kankaanpään Karjalaseura 1.11.28,

H60(6/2,9)
1) Ari Paganus Paganuksen sukuseura 28.33,
2) Harri Niinistö Paimion Karjalaseura 31.23,
3) Ari Kuokkanen Oriveden Karjalaseura 32.05,
4) Osmo Nousiainen Nousiaisten Karjalaseura 37.18,
5) Raimo Hannukainen Kankaanpään Karjalaseura 44.03,
6) Esa Mäkinen Vammalan Karjalaseura 56.16,

H65(7/2,9)
1) Timo Valkonen Nurmijärven Karjalaseura 29.30,
2) Jari Vaara Kankaanpään Karjalaseura 32.04,
3) Raimo Kaukiainen Lahden Karjalaiset 38.10,
4) Markku Huikkola Kangasala 40.12,
5) Mikko Hännikäinen Joutsan Karjalaseura 43.57,
6) Jouko Havia Paimion Karjalaseura 44.38,
7) Markku Keskinen Riihimäen Karjalaisten seura 49.54,

H70(8/2.46)
1) Veikko Loukonen Uusikirkko-Seura 27.31,
2) Paavo Vesterinen Tammelan Karjalaseura 29.43,
3) Jukka Kuparinen Suolahden Karjalaseura 38.09,
4) Seppo Terävä Parikkalaiset 40.32,
5) Unto Kurkinen Riihimäen Karjalaisten seura 46.16,
6) Veikko Kaarnijärvi Jämsän Karjalaseura 1.06.59,
HYL Teuvo Slant Joutsan Karjalaseura,
HYL Seppo Repo Metsäpirtin-Saarioisten kyläyhdistys,

H75(4/2,46)
1) Risto Haikio Kirvun Vilkas 44.20,
2) Aarno Hovikorpi Riihimäen Karjalaisten seura 44.29,
3) Oiva Kaasalainen Vammalan Karjalaseura 50.13,
4) Heikki Pitkänen Jämsän Karjalaseura 53.12,

H80(2/1,68)
1) Jorma Huuhtanen Kirvun Vilkas 39.05,
2) Valto Kopra Valkjärven Kopran sukuseura 47.31,

H85(3/1,68)
1) Johannes Ijäs Vpl. Pyhäjärvi-seura 48.53,
2) Toivo Vanhala Vantaan Karjalaseura 54.20,
3) Eero Liski Salon Karjalaiset 57.45,

D35(1/3,49)
1) Mari Lainkari Jämsän Karjalaseura 52.59,

D45(3/3,26)
1) Marja Luukko Johannes-Seura 1.01.25,
2) Tarja Simola Jokioisten Karjalaseura 1.11.40,
3) Anne Paalanen Rajamäen Rykmentti 1.21.22,

D55(3/2,46)
1) Ulla Kallio Jämsän Karjalaseura 36.24,
2) Päivi Paija Jokioisten Karjalaseura 41.33,
3) Kaija-Liisa Palola Kankaanpään Karjalaseura 1.17.39,

D60(1/2,46)
1) Päivi Raatikainen Jämsän Karjalaseura 36.14,

D65(2/2,16)
1) Marjatta Vaara Kankaanpään Karjalaseura 39.50,
2) Marja-Leena Klemelä Jokioisten Karjalaseura 1.09.02,

D70(3/2,16)
1) Eila Pitkänen Jämsän Karjalaseura 51.37,
2) Tuula Kaasalainen Vammalan Karjalaseura 59.12,
3) Aino Lainkari Jämsän Karjalaseura 1.12.37.