Uutiset

Arkistoon kuin lehmät laitumelle

06.07.2020 08:00

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä se tapahtui! Liiton historiahanke nytkähti eteenpäin Kansallisarkiston ovenkahvan kiskaisulla, kun koronasulun jälkeen arkistot aukesivat sitten maaliskuun. Moni historiantutkija oli laillani ensimmäisten joukossa astumassa liian kauan avautumatta olleista saranoista sisään. Arkistoista löytyy käsittämättömän arvokasta aineistoa, ja moni yhteisö ja yhdistyskin on luovuttanut pöytäkirjansa arkistoille. Tämä mahdollistaa aineistojen turvallisen säilömisen. Joskus periaate kuitenkin kääntyy itseään vastaan. Olen usein harmitellut yhä supistuvia arkistojen aukioloaikoja. Kuinka hullunkurista onkaan, että niissä säilytettäviä aineistoja varjellaan niin hyvin, etteivät tutkijat pääse aina arkenakaan niitä tarkastelemaan. No, ainakin arkistojen aarteet ovat silloin erikoisen hyvässä säilössä, voi joku lohduttautua.

Mutta takaisin sulun jälkeiseen hetkeen, kun tunkkainen, mutta kaivattu arkistoilma lehahti janoisten historiantutkijoiden kasvoille. Olo oli kuin kevätlaitumelle päästetyllä karjalla, ja mielitekoja oli monia. Tarttuako ensin tuohon vai tähän kansioon? Mikä ruohontupsuista onkaan mehevin? Toisaalta sulkutilat ovat olleet opettavaisia, kun itsestään selvänä pidetty arki ei enää olekaan sitä. Tämä liiton historiahankekin tulee saamaan pysyvän leiman tästä aikakaudesta, kun sen teossa jouduttiin hetken ajan turvautumaan arkistojen ulkopuoliseen materiaaliin.

Terhi Pietiläinen kysyi minulta Karjalan Liiton juhlavuoteen liittyvässä haastattelussa, että onko aineistosta tullut esiin jotakin yllättävää. Liiton historiaa on julkaistu kronologisesti koottuina painatteina vuosikymmenten saatossa useita, joten mullistavaan ja käänteentekevään arkistolöytöön en odota törmääväni. Siksi esitettyä kysymystä oli pysähdyttävä miettimään. Mitä arkistomateriaalista nousee hätkähdyttävimpänä esiin? Lopulta kuitenkin päädyin siihen kaikkein dramaattisempaan hetkeen koko Karjalan Liiton olemassaolon aikana. Nimittäin perustamiskokoukseen huhtikuussa 1940. Ehkä joku nyt kysyy, eikö dramaattisempaa ollut Karjalan menettäminen toistamiseen ja uusi evakkous jatkosodan jälkeen. Voihan se olla, mutta siltä ei arkistomateriaalin perustella vaikuta. Nimenomaan perustamiskokous näyttäisi olleen se vahvimpien tunteiden ja järkytyksen ajankohta.

Perustamiskokouksen kulku on dokumentoitu tarkasti puheenvuoro ja tapahtuma kerrallaan. On selvää, että siihen osallistujat tiesivät olevansa jonkin merkittävän kynnyksellä. Puheiden lomassa esitettiin kevyempiäkin ohjelmanumeroita, kuten runoja. Rouva Pusa lausui näistä ehkä koskettavimman. Kyseessä oli ilmeisesti maanviljelijä Eeno Pusan puoliso. Eeno Pusahan oli alkuvaiheiden aktiiviisia toimijoita. Runo oli kirjoitettu kalevalamittaisena, tottakai. Sisältö peilasi kokouksen mielialoja ja tavoitteita, ryyditettynä vahvalla kaipuulla:

Sinne jäivät sienilehdot
marjamättähät makeat.
Jäivät verkot ja venehet
kaskilehdot  kantoinensa
kaikki kummut kutrinensa.

Otettiinpa runossa kantaa myös siirtokarjalaisten vastaanottoon joillakin alueilla seuraavasti:

Vaikk on uskonto useilla
meikäläisillä monella
hiukan toinen tavoiltansa.
Niin on silti sisällöltä
saman arvon ansaitseva.

Meihin koskevi kovasti
sydämihin särjettyihin,
jos nyt vielä viholliseen
veljen luona verratahan.

Jos Karjalan Liitto olisi perustettava tänään vuonna 2020, meillä olisi siitä aivan muunlaisia dokumentteja. Kokouksessa olisi kenties television uutiskamerat. Läsnäolijat tallentaisivat tapahtumia puhelimensa kameralla valokuviksi ja videoiksi. Materiaalin määrä olisi miltei rajaton, eikä sitä kaikkea löytäisi arkistoista. Kahdeksankymmentä vuotta sitten tällainen ei tullut läsnäolijoille mieleenkään. Siksi olemme rajallisen aineiston varassa, kun jokainen säilynyt paperi on merkityksellinen. Myös rouva Pusan lausuma runo, jota hän ei ehkä ajatellut lainattavan blogikirjoitukseen vuonna 2020.

(Kuva kokouksessa lausutun runon ensimmäisestä sivusta. Karjalan Liiton arkisto, Kansallisarkisto.)

Katja Tikka
Karjalan Liiton historiankirjoittaja