Hiihtomestaruudet ratkaistiin Lievestuoreella

18.02.2019 16:36

Karjalan Liiton mestaruudet hiihdossa ratkaistiin lauantaina 16.2.2019 Laukaan Lievestuoreella Mustanvuoren ulkoilualueen maastossa jo kevättä enteilleessä kauniissa säässä. Kilpailun järjestäjänä toimi Lievestuoreen Karjalaiset ry. Järjestävä seura oli tehnyt hyvää yhteistyötä Laukaan kunnan kanssa. Kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä oli jakamassa palkintoja ja kunta oli lahjoittanut mittavan määrän kunniapalkintoja kilpailussa käytettäväksi.

Entistä Lievestuoreen tunnettua lipeälampea kiertävä latu oli erinomaisessa kunnossa. Pääosa kilpailijoista hiihti 3 km:n lenkin yhden kerran, aikuiset miehet 60-vuotiaisiin asti hiihtivät kuitenkin kaksi kierrosta. Nopein hiihtäjä oli M55-sarjan voittanut Kankaanpään Karjalaseuran Jouko Huuhka. Kilpailuun osallistui yhteensä 35 karjalaista urheilijaa, joista neljä (4) oli nuoria.

Katso tulokset