Joroisissa hiihdettiin Karjalan Liiton mestaruuksista

01.03.2018 09:59

Karjalan Liiton hiihtomestaruuskilpailut kilpailtiin Joroisten Karjalaseuran isännöiminä kirpeässä talvisäässä Joroisten liikuntahallin lähimaastossa 24.2.2018. Kilpailuihin osallistui 21 hiihtäjää 11 sarjassa. Nuorin kilpailija osallistui 12-vuotiaiden poikien sarjaan ja vanhin M85-sarjaan. Eniten osanottajia (5) oli 80-vuotiaiden miesten sarjassa. Kilpailujen ajankohta ei ollut paras mahdollinen, sillä Etelä-Suomessa olivat meneillään koulujen talvilomat, mikä vaikutti haitallisesti nuorten osallistumiseen. Myös meneillään olleet talviolympialaiset verottivat osanottajamäärää.
Kaikissa sarjoissa hiihtomatka oli kolme (3) kilometriä. Hiihtotapa oli vapaa. Näissä kilpailuissa tärkeintä ei ole voittaminen, vaan karjalaisen urheilukulttuurin vaaliminen ja liikunnallisten karjalaisten keskinäinen tapaaminen.

Katso tulokset kuvien alla.

Vauhdikkaasti matkaan nuoruuden innolla

Kari Miromäki (oikealla) ja Seija Räty (2. oikealta) valmistautuvat luovuttamaan kiertopalkinnon Lievestuoreen Karjalaiset ry:n edustajille. Seura sai palkintopokaaliin kolmannen kiinnityksen ja siten sen myös omakseen. Seuran miellyttäväksi velvollisuudeksi tuli hankkia uusi kiertopalkinto tulevina vuosina kilpailtavaksi.

 

Pääosa kilpailutapahtumaan osallistuneista yhteiskuvassa Joroisten liikuntahallin edustalla.


Tulokset:


N, yleinen    
1. Auli Aalto Janakkalan Karjalaiset 11.43

N50    
1. Jaana Viinikainen    Lievestuoreen Karjalaiset        15.27

N60    
1. Anne Hannukainen    Kankaanpään Karjalaseura        23.07

N70    
1. Milja Komi        Joroisten Karjalaseura        16.27

N75    
1. Pirjo Karetie    Lievestuoreen Karjalaiset        13.04
2. Anneli Lantto    Joroisten Karjalaseura        14.51

P12    
1. Alvi Jankko        Joroisten Karjalaseura        12.54

M65    
1. Raimo Hannukainen    Kankaanpään Karjalaseura        10.15
2. Esko Damski    Joroisten Karjalaseura        11.07

M70    
1. Väinö Pitkänen    Lievestuoreen Karjalaiset        12.17
2. Hannu Kiiveri    Lievestuoreen Karjalaiset        22.48

M75    
1. Raimo Vastamäki    Janakkalan Karjalaiset        13.20
2. Pekka Lantto    Joroisten Karjalaseura        14.20
3. Pauli Aholainen    Joroisten Karjalaseura        17.46
4. Arvo Leminen    Lievestuoreen Karjalaiset        20.22

M80    
1. Kimmo Pusa    Lahden Karjalaseura        13.26
2. Johannes Ijas    Vpl. Pyhäjärvi-seura        16.17
3. Elmeri Taivainen    Lievestuoreen Karjalaiset        17.23
4. Raimo Vanninen     Etelä-Suomen Lumivaaralaiset    18.27
5. Erkki Pitkänen    Hervannan Karjala-seura        18.38

M85    
1. Pauli Ihalainen    Mikkelin Karjalaiset        20.08

Seurojen välinen kilpailu:

1. Lievestuoreen Karjalaiset        45 p (1. sijoja 3 kpl)
2. Joroisten Karjalaseura        45 p (1. sijoja 2 kpl)
3. Janakkalan Karjalaiset        18 p
3. Kankaanpään Karjalaseura        18 p
5. Mikkelin Karjalaiset        9 p
5. Lahden Karjalaseura         9 p
7. Vpl. Pyhäjärvi-seura        7 p
8. Etelä-Suomen Lumivaaralaiset    5 p
9. Hervannan Karjala-seura        4 p