Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 7

Viikon seura nro 7: Viipurin Lauluveikot

Viipurin Lauluveikot. Kuva Tapio Aunu.

 

Viikon seura -juttusarja aloitettiin musiikin parissa ja musiikki jatkukoon, kun viikon nro 7 seurana esitellään vuonna 1897 perustettu Viipurin Lauluveikot. Viipurin Lauluveikot on mieskuoro täynnä väkevää laulua ja karjalaista asennetta! Viipurin Lauluveikot on toiminut yli 120 vuoden ajan karjalaisuuden viestinviejänä. Viipurissa perustetun ja nykyisin Helsingissä toimivan kuoron laulussa soi Suomen tarina.

Viipurin Lauluveikot on vuosikymmenten aikana osallistunut merkittävästi suomalaisen mieskuorokulttuurin kehittymiseen tilaamalla ja kantaesittämällä teoksia kotimaansa eturivin säveltäjiltä. Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan kaltaisten säveltäjämestarien Viipurin Lauluveikoille kirjoittamat kappaleet kuuluvat sekä laulajien että yleisön suosikkeihin. Jean Sibelius on säveltänyt ainoana kuorona Viipurin Lauluveikoille oman kunniamarssin. Kuoron ohjelmisto koostuu rakastetuimmista suomalaisista mieskuorolauluista, karjalaisesta musiikista sekä aikamme rytmi- ja taidemusiikista.

Viipurin Lauluveikot tekee yhteistyötä myös muiden toimijoiden kanssa. Syksyllä 2020 kuoro toteutti Via Karelia yhteiskonsertin Karelia-puhallinorkesterin kanssa. VLV osallistui myös Karjalaisten tarina -esityksiin yhdessä Karjalaisen näyttämön ja Karelia-puhallinorkesterin kanssa.

Viipurin Lauluveikkojen toimintaan kuuluu monia juhlavia perinteitä. Vuosittain kuoro esiintyy Karjalaisilla kesäjuhlilla lauantain iltakonsertissa. Vuodesta 1953 lähtien VLV on rikastuttanut Helsingin konserttielämää Adventtikonserteillaan. Adventtikonsertti esitettiin marraskuussa 2020 ensimmäistä kertaa live-streamina ja se keräsi kaikkiaan lähes 2500 katselukertaa. Kuoro järjestää viiden vuoden välein suuren juhlakonsertin. Seuraava juhlavuosi ja -konsertti vuonna 2022. Juhlavuoden teemana on Tulenkantajat.

Muille seuroille Lauluveikot haluaa korostaa, että karjalaisuus on nykyään koko Suomen asia. Heistä on hienoa huomata Karjalaisille kesäjuhlille saapuessa, että joka kerran tuntee saapuneensa omiensa joukkoon. Karjalaiset hyveet ovat ajattomia valtteja!
Viipurin Lauluveikot lähettävät haasteen eteenpäin Karelia-puhallinorkesterille: Puhallinorkesterin toiminnasta olisi mukava kuulla lisää tässä juttusarjassa!

Oheisen linkin kautta pääset vielä muistelemaan viime joulun striimattua konserttia encorena kuullun Finlandia-hymnin sävelin: https://youtu.be/YXECAIerbQo

Käy tutustumassa myös kuoron omiin kotisivuihin!

Kuva: Tapio Aunu