Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 40

Suistamon perinneseura pitää kiinni kaikesta hyväksi koetusta toiminnasta ja järjestää uudenlaista, uusia sukupolvia puhuttelevaa ohjelmaa.

Viikon seura nro 40: Suistamon perinneseura

Suistamon viidennet laulujuhlat vuonna 2019 keräsivät ennätysyleisön – yli 250 vierasta Suistamon Pyhän Nikolaoksen kirkkoon.

Monet tässä Viikon seura -juttusarjassa esitellyt seurat ovat pohdiskelleet kuinka saada nuorempia sukupolvia mukaan toimintaan. Suistamon perinneseuralta voisi saada vinkkejä tähän liittyen. Seuran toimintaa on uudistettu vahvasti vuodesta 2015 lähtien. He pitävät kiinni kaikesta hyväksi koetusta toiminnasta ja järjestää uudenlaista, uusia sukupolvia puhuttelevaa ohjelmaa. Tästä on seurauksena se, että seuran hallituksen jäsenet ovat pääasiassa 70-luvulla syntyneitä eli suhteellisia nuoria verrattuna moniin muihin pitäjäseuroihin. Hallituksen jäsenet asuvat eri puolilla Suomea Helsingistä Utsjoelle ja Vaasasta Kuopioon. Jäseniä tässä seurassa on kaikkiaan 580 henkilöä.

Tämä vuonna 1951 perustettu seura ja sen tapahtumat ovat avoimia kaikille Suistamosta ja karjalaisuudesta kiinnostuneille. Yksi keskeisimmistä tapahtumista on Suistamon laulujuhlat, joita on järjestetty vuodesta 2016 lähtien. Kyseisen vuoden juhlat olivat erityisen mieleenpainuvat, koska silloin juhlat toteutettiin kotiseutumatkan yhteydessä niin, että vanhan pruasniekkaperinne ja Suistamon laulujuhlat yhdistyivät. Laulujuhlat ovat kokonaisuudessaan jo käsite Karjala- ja kansanmuusikkopiireissä. Kuluvana vuonna juhlat järjestettiin Lapualla, mutta voit tutustua myös vuoden 2020 juhlasta tehtyyn tallenteeseen. Tuolloin laulujuhlat toteutettiin Tuusulan Halosenniemessä virtuaalisesti.

Seurassa ollaan avoimia monenlaiselle yhteistyölle. Yhteistyötä tehdään muiden suistamolaisseurojen kanssa sekä rajakarjalaisten pitäjäseurojen kanssa. Yhteistyö Liiton suuntaan kiinnostaa myös ja Liitolta toivotaankin aktiivista yhteyttä jäsenseuroihin. Tässä juttusarjassa suistamolaiset toivoisivat kuulevansa Suojärven ja muiden aktiivisten sekä ennen kaikkea uudistuvien seurojen kuulumisia.
Lopuksi seurasta lähetetään kaikille terveisiä: Tervetuloa Suistamolle! Meidän Suistamo on auki kaikille ja se syntyy aina sinne, missä me suistamolaiset kokoonnumme.

Tutustu seuran kotisivuihin https://www.karjalanliitto.fi/suistamonperinneseura
Tutustu myös vuoden 2020 virtuaalisiin laulujuhliin https://www.youtube.com/watch?v=nlQ21YIqxXM&t=23s

Kuva: Suistamon viidennet laulujuhlat vuonna 2019 keräsivät ennätysyleisön – yli 250 vierasta Suistamon Pyhän Nikolaoksen kirkkoon.