Karjalan Liitto ry

Viikon seura nro 33

Vaasan Karjalaseuran mottona on ollut se, ettei jäädä "tuleen" makaamaan vaan tehdään eikä meinata.

Viikon seura nro 33: Vaasan Karjalaseura ry

Karjalaisen kulttuurin tulevaisuudesta ollaan aina ajoittain huolissaan. Onko meillä tulevaisuutta? Vaasan Karjalaseurasta muistutetaan, että sama huoli tulevaisuudesta oli esillä jo 1950-luvulla. Vaasa-lehdessä kyseisellä vuosikymmenellä pakinoinut “VERÄJÄN MIKKO” aikoinaan evästi kesäjuhlille lähtijöitä suraavasti: “Vanhana miehenä tahtoisin erikoisesti evästää nuoria karjalaisia noille juhlille. Teidän ei sovi unohtaa velvollisuuksianne sitä elämää kohtaan, jonka merkit liikkuvat verissänne. Teidän asiananne on suorittaa kansalaisvelvollisuudet siinä yhteiskunnassa, jossa asutte, teidän velvollisuutenne on antaa henkenne paras panos sen elämän hyväksi, jonka erottamaton osa te olette. Mutta teidän on myöskin tajuttava se, että sitä karjalaisuutta, jonka olette veriinne syntymässänne saaneet, teidän on vaalittava koko elämänne ajan ja jätettävä se velvoitus jälkeentulevillennekin. Vain sillä tavalla te rikastutatte ympäristönne elämää ja omaa elämäänne. Vain siten te vaellatte elämänne tien oikeassa järjestyksessä!" Sanat, jotka ovat yhä edelleenkin päivänpolttavia ja toisaalta osoittavat sen kuinka ympyrä sulkeutuu ja kuitenkin, kuten Vaasan Karjalaseurakin - jatkaa yhä kulkuaan - tulevaisuuteen.

Toiminta siis jatkuu ja kantaa hedelmää. Vuonna 1940 perustettu Vaasan Karjalaseura ry vaalii karjalaista kulttuuri- ja heimoperinnettä sekä toimii sen siirtämiseksi nuorisolle. Tämän 127 jäsenen seuran mottona on ollut se, ettei jäädä "tuleen" makaamaan vaan tehdään eikä meinata. Seura järjestää erilaisia tilaisuuksia jäsenilleen sekä kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille henkilöille. Pääasiallisin toimintamuotomme on tarinaillat joka toinen keskiviikko.

Seuran historiaan mahtuu useampikin mieleenpainuva tilanne. Vaasan kirkko oli remontissa, kun seura täytti 60 vuotta. Vaasan Karjalaseuran aloitteesta pidettiin silloin juhlajumalanpalvelus Vaasan kaupungintalossa. Silloinen kirkkoherra meinasi pudota tuoliltaan, kun kuuli tämän ehdotuksen. Mieleenpainuvin hetki oli kuitenkin vuonna 1999, kun istuva presidentti Martti Ahtisaari osallistui Karjalaisille kesäjuhlille Vaasassa.

Vaasan Karjalaseura tekee yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Erityisesti yhteistyötä tehdään Laihian karjalaisten kanssa, jotka ovat ikään kuin seuran "ottolapsia". Vaasasta toivottaisiinkin kuultavan tässä juttusarjassa kyseisen seuran esittely jossain kohtaa.

Yhteistyökumppaneita ovat myös kummatkin kirkkokunnat, Vaasan kaupungin kirjasto, Vaasa opisto, Pärnun Inkerin Suomalaiset, Vaasan Lottaperinneyhdistys ry, Vaasan Pärnu seura ja Vaasan Kalevalaiset. Karjalan Liitolle seura toivottaa voimia karjalaisen kulttuurin ylläpitämisessä tässä muuttuvassa maailmassa.

Seuran toiminta on pysynyt vireänä koronasta huolimatta. Tarinailloissa ei ole pystytty kokoontumaan, mutta seura on julkaissut verkossa n. 60 poikkeusajan tarinailtaa. Hienoa reagointia vallitsevaan tilanteeseen! Lisäksi kyykkä-kentällä on kokoonnutta molempina ”koronakesinä”.
Tutustu myös seuran omiin kotisivuihin.

Kuva seuran 80-vuotispäivänä 13.8.20, käynti Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Vasemmalla seuran sihteeri Raija Rapo ja oikealla seuran varapj. Anja Paksu. Kuva Seppo Rapo.
Kuva seuran 80-vuotispäivänä 13.8.20, käynti Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Vasemmalla seuran sihteeri Raija Rapo ja oikealla seuran varapj. Anja Paksu. Kuva Seppo Rapo.

Kuva Vaasan kirjastosta "joulun aika ja talvea Karjalassa". Kuva Kari Rapo.
Kuva Vaasan kirjastosta "joulun aika ja talvea Karjalassa". Kuva Kari Rapo.