Elmi Tsokkisen muistomitali Loimolan Voimalle

15.04.2023 10:00

15.4.2023
TIEDOTE

Karjalan Liitto myönsi Elmi Tsokkisen muistomitalin Loimolan Voima -yhtyeelle

Loimolan Voima on uutta karjalankielistä folkmusiikkia tekevä yhtye, jonka juuret ulottuvat syvälle Raja-Karjalaan. Yhtyeen muodostavat Lieksassa varttuneet, juuriltaan suistamolaiset veljekset Mika ”Miša” Saatsi ja Niko ”Miikkula” Saatsi. Miša vastaa sävellyksistä ja Miikkula kirjoittaa tekstit suoraan karjalaksi. Veljesten missio on tehdä uhanalaista karjalan kieltä tunnetuksi musiikin kautta.

Loimolan Voiman vuoden kansanmusiikkilevynä palkittu debyyttialbumi Ruttomužikan kyynäl ilmestyi vuonna 2020. Yhtyeen musiikki kumpuaa rajan tältä ja tuolta puolen, perinteistä ammentaen ja ylihuomiseen kulkien. Yhtyeen konserteissa musiikki soljuu eteenpäin yhdessä karjalankielisen tarinoinnin kanssa ainutlaatuisella tavalla. 

Loimolan voima valittiin tänä vuonna Vuoden kansanmusiikkitekijäksi. Palkinnon myöntää Suomen Musiikintekijät ry. Huomionosoituksen perusteluissa todetaan, että yhtye on kohottanut monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään kansanmusiikin tekemisen rimaa. Syntetisaattorit ja loopperit yhdistyvät heidän musiikissaan luontevasti perinteisten kansanmusiikki-instrumenttien kanssa, luoden samalla jotain uutta ja oivaltavaa. Ansiokasta on myös se, että he käyttävät musiikissaan uhanalaista karjalan kieltä.

Niko ”Miikkula” Saatsi ja Mika ”Miša” Saatsi.

Elmi Tsokkisen muistomitali

Elmi Tsokkinen o.s. Kokko (s. 5.7.1885, k. 12.4.1979) oli suojärveläinen runonlaulaja. Tsokin talo Korpiselässä toimi majatalona, joten Elmi Tsokkinen joutui huolehtimaan 11 lapsensa lisäksi myös matkailijoista. Viikoittain majoittujina olivat hirvenhiihtäjät Vornaset ja Shemeikat sekä kala-, riista- ja puutavaramiehet runonlaulupitäjistä. Heiltä Elmi oppi monia runoja ja suakkunoita. Elmi Tsokkinen oli myös taitava parantaja.

Evakkotie toi Elmin perheineen Pohjanmaalle, ja sieltä Helsinkiin. Elmi Tsokkinen esitti äidinäidiltään ja tädiltään oppimia itkuvirsiä eri tilaisuuksissa. Hänen mummonsa Palaga Happo o.s. Vornanen velvoitti Elmiä viemään Vornasten lauluperinnettä eteenpäin.

Elmi Tsokkisen pronssisen mitalin on suunnitellut Essi Renvall. Mitalin on lyöttänyt vuonna 1976 Kalevalaisten Naisten Liitto, jonka kunniajäsen Elmi Tsokkinen oli. Kalevalaisten Naisten Liitto lahjoitti mitaleita Karjalan Liitolle.