Karjalan Liiton talvisodan päättymisen muistotilaisuus 11.3.2018

Talvisodan päättymisen muistotilaisuus 11.3.2018
Karjalan Liiton valtakunnalliset ekumeeniset hengelliset päivät, Lapinlahti 

 

Kirjailija Minna Kettunen


Korkeasti pyhitetty arkkipiispa, kunnioitettu piispa, hyvä juhlaväki!
Olemme kokoontuneet Talvisodan päättymisen muistotilaisuuteen. Muistamme kiitollisella kunnioituksella sekä sotatoimissa menehtyneitä että siviilejä. Näitä henkensä antaneita veljiämme ja siskojamme tuossa lyhyessä sodassa oli yhteensä lähes 28.000. Tämä muistotilaisuus herättää mielessäni monia ihmetyksen aiheita.
Yksi talvisodassa henkensä antaneista oli 22-vuotias lapinlahtelainen Heikki Jääskeläinen. Hän kirjoitti kotiväelle viimeiseksi jääneessä kirjeessään: Olkaa hyviä evakoille, jos heitä sattuisi tulemaan. Heillä tulee olemaan kärsimystä. Kauhun ja kuoleman kentillä tämä nuori mies ajatteli muita; heitä, jotka joutuivat jättämään kotinsa. Hänen myötätuntonsa evakkoon joutuvia kohtaan on esikuvallista. Saatuani Heikin kotitalosta kertovan kirjan ja luettuani hänen rintamakirjeensä rupesin ihmettelemään, mistä hänen myötätuntoinen asenteensa oli peräisin, miten se oli syntynyt.

Lue puhe kokonaisuudessaan täältä

 

 

Karjalan Liiton talvisodan syttymisen muistotilaisuus 29.11.2015, Turku.

Maakuntajohtaja Kari Häkämies

 

Karjalan Liiton arvoisa varapuheenjohtaja, naiset ja miehet

Haluan ensin lausua kiitokseni siitä, että olen saanut kutsun pitää juhlapuhe tässä arvokkaassa tilaisuudessa. Myös omat juureni ovat Karjalassa isovanhempieni kautta. Olen myös osallistunut takavuosina Karjan Liiton toimintaan sen valtuuston varapuheenjohtajana. Eli kyl tää väh silt tuntuu ko kottii tulis.

Suomen tasavallan presidentti Kyösti Kallio piti itsenäisyyspäivänä 6.12.1939 radiopuheen Suomen kansalle vain viikko sodan syttymisen jälkeen. Hän totesi:

”tuntuu kohtalokkaalta todeta, että olemme joutuneet sittenkin itsenäisyyspäiväämme viettämään olosuhteissa, joka järkyttää kaikkien mieliä. Me olemme tahtomattamme, ilman omaa syytämme joutuneet itäisen naapurimme Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Suomen hallitus on koettanut neuvottelujen kautta saada asian rauhallisesta tietä ratkaistuksi, mutta Neuvostoliiton vaatimukset ovat olleet suurelta osalta sen mielestä niin maamme turvallisuutta uhkaavat, ettei hallitus yhteisymmärryksessä eduskunnan kanssa ole katsonut voivansa niitä sellaisenaan hyväksyä.”

Sota ja sodan uhka olivat alusta saakka raskainta Karjalan väelle. Jo lokakuun alussa, kun vielä elettiin neuvotteluvaihetta Neuvostoliiton kanssa, joutuivat rajaseudulla asuvat karjalaiset evakkoon. Salmin rajakylien Viipurin ja Suomenlahden saarikylien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseuduiltaan. Ennen sodan puhkeamista peräti 45 000 karjalaista oli lähtenyt evakkoon. Kiire oli ollut kova, moni ei saanut mukaansa kuin sen minkä jaksoi kantaa.

Puolet karjalasista oli ammatikseen viljellyt maata ja kasvattanut karjaa. Heille piti siis löytää uudet tilat. Eduskunta sääti pika-astuslain, mutta kun sota jatkui syksyllä 1941, lakien toteuttaminen jäi kesken.

Kun sota-alkoi hotelli Kämpiin Helsinkiin kokoontui satamäärin kansainvälisiä kirjeenvaihtajia. He olivat varmoja, että Suomi tuhoutuisi nopeasti itseään paljon suuremman vihollisen edessä. Mutta niin se ei mennyt.

Puna-armeija luuli ratkaisevansa sodan parissa viikossa. Oulussa oli määrä pitää voitonparaati. Sitä varten oli erikseen hommattu oikein banderollit ja soittopelit. Voittojuhlien sijasta hankitut tarvikkeet tuhoutuivat Raatteen tien taisteluissa.

Suomen sankarillisesta kamppailusta tuli ympäri maailmaa legenda. Lyhyestä sodasta jäi elämään termejä, jotka ovat tuttuja myös nuoremmille sukupolville.  Molotovin cocktail ja mottitaistelu ovat käsitteitä, jotka eivät suomalaisessa yhteiskunnassa kuole koskaan.

Rauha tuli 105 päivän jälkeen, mutta kovin ehdoin. Tässä salissa se tiedetään. Kun sota jatkui, menetetyt alueet vallattiin takaisin ja karjalaiset palasivat kotikonnuilleen. Mutta kaikki ei ollut niin kuin ennen: monen koti oli tuhoutunut, elämä oli aloitettava ikään kuin alusta. Mut ei se paljo haitant, 70% eli 280 000 karjalaista palasi takaisin. kesään 1944 mennessä.

Mutta tunnettua on, että iloa ei kestänyt kauaa. Karjalaiset joutuivat taas evakkoon. Äkkiä lähdettiin tälläkin kertaa, mutta omaisuuden mukaan otto onnistui paremmin kuin talvisodan alkaessa.

Karjalaisten sijoittumisessa pyrittiin siihen, että samalta seudulta kotoisin olevat pääsisivät lähelle toisiaan. Silloisen Turun ja Porin läänin, siis nykyisten Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien, alueelle siirtyi hieman yli 67 000 karjalaista. Vain Uusimaa ja Häme saivat suuremman määrän evakkoon joutuneista. Varsinais-Suomen keskittyi yli puolet kuolemajärveläisistä, yli 30% kurkijokilaisista ja metsäpirttiläisistä ja lähes 40% seiskarilaisista.

On sanottu, että Suomi onnistui karjalaisväestön asuttamisessa ja juurtumisessa paremmin kuin yksikään muu maailman maa vastaavassa tilanteessa. Ei asiat silti ongelmitta sujuneet. Olen itse asunut eri puolilla Suomea ja tiedän että eri heimo-ominaisuuksien kohtaaminen ei ole yksinkertainen juttu. Mutta onneksi me karjalaiset olemme puheliaita, uteliaita ja meillä on kyky löytää jokaisesta asiasta hyvä puoli. Aivan varmaa on, että mikään muu Suomen heimoista ei olisi selvinnyt yhtä hyvin kotiseutunsa jättämisestä kuin karjalaiset. Vaikka olemmekin syvästi ja tunteikkaasti inhimillisen elämän kokeva joukko, on sielumme sopukoissa voimanlähde, joka aina näkee hyvää. Ikivanha väite, että karjalaisissa hautaisissa on hauskempaa kuin satakuntalaisissa häissä on täyttä totta.


Maailma ympärillämme myllertää taas. Ne, jotka ovat omin silmin nähneet sodan kauhut, kysyvät aivan varmasti, mihin oikein olemme matkalla. Suomi on vuosikymmenet onnistunut pysymään pahojen kriisien ulkopuolella ja niin on onneksi edelleen. Mutta yhtäkkiä olemme havahtuneet tilanteeseen, jossa muutaman tuhannen turvapaikanhakijan sijasta heitä onkin kymmeniä tuhansia. Ihmisiä, jotka jättävät omat kotiseutunsa ja pakenevat sotaa.


Hyvä kysymys on, kuinka suomalainen yhteiskunta tästä uudesta ilmiöstä selviää. Helppoa se ei tule olemaan. Luulen, että maan hallituksella, turvapaikanhakijoilla ja kaikilla suomalaisilla olisi hyvä ottaa oppia karjalaisuudesta tässä kysymyksessä. Uskotaan hyvään, mutta tulijan pitää omaksua tulomaan periaatteet ja arvot. Silloin voimme muutaman vuoden päästä toivottavasti sanoa, että Täshä käi hyväst.


Tämä tilaisuus on otsikoitu: Tule mukaan muistelemaan kansakuntamme kohtalonhetkiä. Siinä ei ole yhtään ylisanaa. Suomi selvisi, mutta menetykset olivat raskaat ja ehdottomasti suurin taakka lankesi karjalaisväestölle. Mutta tässä me kuitenkin olemme, itsenäisessä Suomessa. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea niille naisille ja miehille, jotka henkensä uhalla ja osa henkensä menettäen turvasivat isänmaan vapauden.