Karjalan Liitto ry

Luukku 9

Joulukalenterin luukku 9.

Joulukalenteri 9.12.

Kuolemajärven kirkkomaahan siunattiin yhdeksän sankarihautaa 15.3.1942. Kirjan kuvitusta.

Kuolemajärven seurakunta

Noin 90-vuotias vanhus Karjalaisista ei aikonut lähteä ollenkaan siirtolaisuuteen, vaan pysyi itsepintaisesti asunnossaan. Lopulta kaksi sotamiestä otti häntä kainaloista kiinni ja vei hänet väkisten autolle. Sen verran olivat sotamiehetkin närkästyksissä, että he käänsivät vanhuksen kasvot kotiinsa päin, joka nyt jo paloi täydessä liekissä ja käskivät hänen katsoa ja ymmärtää, minkä tähden olivat hänet vieneet väkisin pois. Tämä järkytti vanhusta ja kokemansa jäi hänen mieleensä kipeänä muistona, josta hän tämän kirjoittajallekin puhui. Hän kuoli paluun jälkeen Kuolemajärvelle ja on jo kauan levännyt kotiseurakuntansa kirkkomaan mullissa.

Oheinen ote on Kuolemajärven seurakunnan kirkkoherran Erkki Gummeruksen laatimasta kertomuksesta vuodelta 1950. Kuolemajärvellä oli vuonna 1939 5621 asukasta yhteensä 30 kylässä. Linnoittajia saapui myös Kuolemajärvelle ylimääräisten harjoitusten aikana syksyllä 1939. Tankkiesteitä tehtiin myös pappilan pelloille siten, että pappila jäi ns. Mannerheim-linjan pohjoispuolelle ja kirkko eteläpuolelle.

Lähtö evakkoon tuli heti joulukuun alkupäivinä ja siitä jäi monelle kipeitä muistoja, kuten alun otteesta ilmenee. Pääosa Kuolemajärven seurakuntalaisista sijoitettiin Urjalaan (2709 henkeä), Koijärvelle tuli noin 2000, Kylmäkoskelle noin 190 ja Karkkuun noin 500 henkeä. Savoon Kangasniemelle oli mennyt ominpäin noin 45 henkeä. Heidät kuitenkin siirrettiin myöhemmin Urjalaan, samoin kuin Karkkuun sijoitetutkin. Loput olivat hakeneet sijoituspaikkansa itse. Pika-asutus oli puolestaan suunniteltu kuolemajärveläisten osalta Satakuntaan mm. Karvialle, Kankaanpäähän, Honkajoelle ja Ahlaisiin.

Myös kuolemajärveläiset palasivat sankoin joukoin kotiseuduille, vaikka talot olivat raunioina ja pystyssä törröttäviä savupiippuja oli kaikkialla. Myös kirkollisia rakennuksia ja hautausmaata oli kohdannut hävitys. Täälläkin väliaikaisen asumisen muodot olivat moninaiset. Gummerus mainitsee esimerkkinä pari henkilöä, jotka asuivat pilaantuneista heinäpaaleista rakennetusta majassa. Sankarihautauksia suoritettiin Kuolemajärvellä useita ja kirkkoherra Gummerus on tallentanut kertomukseensa myös kartan sankarihautojen järjestyksestä Kuolemajärven hautausmaalla.

Toinen siirtolaisuus kuljetti kuolemajärveläiset Halikkoon, Sauvoon ja Karunaan. Kirkkoherranvirasto sijoitettiin näistä ensin mainittuun. Vuonna 1945 ilmoitettiin, että kuolemajärveläiset tulevat saamaan pika-asutustiloja mm. Askaisista, Aurasta, Kakskerrasta, Maariasta, Maskusta ja Tarvasjoelta.

Tutustu kokonaisuudessaan tämän ja muiden seurakuntien kertomuksiin, jotka on koottu uuteen julkaisuun ”Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939-1949”. Kirjaa on saatavilla Karjalan Liiton SieMie-puodista tai verkkokaupasta osoitteesta: https://www.karjalanliitto.fi/siemiepuoti/kirjat-ja-julkaisut/kirjat/