Karjalan Liitto ry

Luukku 6

Joulukalenterin luukku 6.

Joulukalenteri 6.12.

Kenttäpostikonttori ja elintarviketäydennuspaikka Heinjoen kirkossa 29.8.1941. SA-Kuva.

Heinjoen seurakunta

Heinjokelaisten evakuoiminen alkoi yöllä 7. päivää vasten joulukuuta. Edellinen, eli itsenäisyyspäivä, oli ollut kirkossamme yhtämittaista juhlaa aamusta iltaan saakka. Oli pidetty kaksi jumalanpalvelusta, molemmat ehtoollisviettoineen. Koko päivän oli kirkko ollut täynnä kansaa, ehtoollisella runsaasti siviileitä ja sotilaita. Miten tuntuikaan silloin sana tavoittavan kuulijoita. Illan jo hämärtyessä pidettiin vuoden 1918 sankaripatsaalla lyhtyjen valossa hartaustilaisuus, mikä jäi monelle unohtumattomaksi elämykseksi.”

Oheinen ote on Heinjoen seurakunnan entisen kirkkoherran Kustaa Palovaaran laatimasta kertomuksesta vuodelta 1950. Kyseisen seurakunnan väkiluku oli yhteensä 3689 henkeä ennen talvisodan syttymistä. Seurakunta otti vastaan tiedon ylimääräisten harjoitusten alkamisesta yöllä lokakuun 7. päivää vasten. Pitäjän talot täyttyivät majoitettavista sotilaista ja pappilaan sijoittui divisioonan esikunta sekä muuta upseeristoa. Heinjokelaiset evakuoitiin Perniöön otteen mukaisesti joulukuun alkupuolella, mutta täydellinen tyhjentäminen tapahtui vasta helmikuun 15. päivän jälkeen Summan rintaman murruttua. Aineelliset vahingot olivat raskaat, koska kaikista pitäjän rakennuksista jäi jäljelle vain noin 7 %. Sodissa kaatuneita oli talvi- ja jatkosodassa seurakuntalaisista 67. Lisäksi moni siviilihenkilö menehtyi sotien aikana, koska ei jaksanut evakkomatkan rasituksia.

Välirauhan aikana seurakuntalaisia siirrettiin Perniön ohella Särkisaloon, Angelniemelle, Sauvoon ja Karunaan. Lopullisiksi sijoituskunniksi määrättiin kuitenkin vuonna 1941 Vihti, Ul. Pyhäjärvi, Karjalohja, Sammatti ja Pusula. Heinjokelaiset kuitenkin palasivat entisen kirkkoherran arvion mukaan kotiseuduilleen vuoden 1941 lopulla 100-prosenttisesti, asuen aivan yleisesti karjasuojissa ja kellareissa. Joku perhe asui jonkin aikaa kuusen juurellakin. Rakennuksilla uurastettiin ahkerasti ja pellot oli juuri kylvetty, kun uusi lähtö tuli 17.6.1944. Vuoteen 1949 mennessä, kun seurakunnan toiminta päättyi, oli iso osa heinjokelaisista sijoittunut aiemmin mainittuihin lopullisiin sijoituskuntiin.

Tutustu kokonaisuudessaan tämän ja muiden seurakuntien kertomuksiin, jotka on koottu uuteen julkaisuun ”Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939-1949”. Kirjaa on saatavilla Karjalan Liiton SieMie-puodista tai verkkokaupasta osoitteesta: https://www.karjalanliitto.fi/siemiepuoti/kirjat-ja-julkaisut/kirjat/