Karjalaiset sanonnat

Sananparret kuvaavat ja rikastuttavat elämää

Akateemikko Matti Kuusi kirjoitti 1950-luvulla, etteivät sananparret ole vain museoesineitä, menneiden sukupolvien elämän hartautta herättäviä muistomerkkejä; ne ovat aseita, joiden terä puree ja parantaa tänään yhtä väkevästi kuin vuosituhat sitten. Eikä maailma ole viimeisessä puolessa vuosisadassa niin muuttunut, etteikö tämä huomio yhä olisi ajankohtainen. Karjalaiset sananparret ovat hyvin muistissa. Vuonna 2001 järjestettyyn Sano miu sanonee -kilpakeruuseen lähetettiin tuhansia eri puolilla Karjalaa kuultuja sananparsia; kaikkiaan aineistoa kertyi 744 sivua ja kaksi kasettia.
 
Sananparsien monet muodot

Sananparret ovat kansan keskuudessa yleisesti tunnettuja ja toisteltuja sanontoja. Ne ovat muodoltaan vakiintuneita ilmauksia, jotka erottuvat tavallisesta puheesta kuvaannollisuutensa vuoksi. Puhumisen välineistönä sananparret ovat tehokkaita, sillä ne nostavat esiin mielikuvia kommentoitavasta asiasta. Sananparret edustavat kollektiivisia käsityksiä, eikä sananparren käyttäjän siten tarvitse itse vastata sanoistaan samalla tavoin kuin suorasanaisesti puhuessaan. Käyttäessään sananpartta puhuja vetoaa menneiden sukupolvien elämänviisauteen ja auktoriteettiin.
 
Sananparsi on yhteisnimitys monenlaiselle puheen höysteenä käytettävälle ilmaisulle. Tunnistettavimpia sananparsilajeista ovat sananlaskut. Niitä on pidetty sananparsilajeista kunnianarvoisimpina. Sananlaskut sisältävät usein käsityksiä siitä, miten tulisi elää.
 
Esimerkiksi Sitä kuusta kuulemine, minkä juurel asunto
on tyypillinen sananlasku. Sananlasku sisältää itsenäisen ajatuskokonaisuuden, eikä yleensä kirjaimellisesti ymmärrettynä sovi lauseyhteyteensä tai tuntuu liian yksinkertaiselta: tällöin kuulija tunnistaa sen sananlaskuksi ja etsii sille tilanteeseen sopivan merkityksen.
Muita sananparsilajeja ovat mm. vertaukset, sutkaukset, puheenparret, alunhöysteet, malapropismit ja wellerismit. Nämä kaikki ovat Sano miu sanonee -aineistossa edustettuina.
 
Vertaukset värittävät puhetta ja tuovat asioille lisää syvyyttä:
Rakastin sinnuu ko Karjalaa.  Sutkaukset ovat kansanomaisia lentäviä lauseita, lyhyitä ja repliikinomaisia, kuten Ei täs työtä pelätä - uskalettaa käyvä vaik työ vieree makkaamaa. Ne eivät pyri yleispätevyyteen tai tarjoa elämänohjeita kuten sananlaskut. Puheenparret toimivat tilanneyhteydestä riippumattomina kiertoilmaisuina tai puheen mehevöittäjinä. Puheenparresta on kyse kun sanotaan vaikkapa että
Sil on oma lehmä ojas.
 
Alunhöysteet ovat erilaisia huudahduksia, hihkaisuja, kirouksia ja siunailuja, kuten esimerkiksi Voi hötkäläise kötkäläine.
Malapromismien keskeisenä piirteenä on komiikka, joka perustuu sanojen tahalliseen tai tahattomaan paikan vaihtumiseen. Hätäiselle puhujalle on voitu sanoa: Emäntä juoksoo kartano kääs ympär ämpärii ja voivottaa ko kana söi kaks haukkaa.
 
Wellerismit ovat sanoi-tyyppisiä sananparsia, jotka laukaisevat hankalia tilanteita tuomalla keskusteluun huumorin pilkahduksen, mutta välittävät samalla esimerkiksi kysymyksen, kiellon, kehotuksen, lupauksen, anteeksipyynnön tai lohdutuksen. Nyt on koko pere sama kato al, sano vanhapoika ko pan hatu päähääsä.
 
Sananparren elämä

Sananparsia syntyy, kun joku kiteyttää oivalluksen oikein mehevään muotoon. Ne jäävät eloon, mikäli tuntuvat istuvan elämänpiiriin. Sopivalta tuntuvasta toteamuksesta voi tulla sananparsi, kun muut ymmärtävät että se sopisi muihinkin tilanteisiin: jos sen havaitaan esittävän hyvin heidän ajatuksiaan ja tunteitaan.
 
Nissisen Vilppo meni kirkossa ehtoolliselle. Hänelle annettiin ehtoollisleipä, mutta viiniä hän ei saanutkaan. Kirkonmenojen päätyttyä Vilppo kertoi tuttavilleen, kuinka oli käynyt. Nämä kysyivät: "No mitä sie teit?", johon Vilppo: "Söin kuiviltaa." Tästä jäi elämään vuosikymmeniä elänyt sanonta: Syöp kuiviltaa, ko Nissise Vilppo ripil.
 
Sananparret elävät keskusteluissa ja jäävät useasti merkityksettömiksi käyttöyhteydestään irroitettuna. Kuten Matti Kuusi asian ilmaisee: "Vasta tositarkoitus, eloisa tilanne ja sukkela soveltaminen herättää sananparret henkiin, luo niihin huumoria, satiirin terävyyttä tai filosofian syvyyttä, saa ne kimaltamaan sateenkaaren kaikissa värivivahteissa."
Sano miu sanonee -sananparsikeruun aineistossa sananparsia värittävät tiedonmuruset niiden kertojista, kerrontatilanteista, jopa sananparsien syntytilanteista.
 
Löyskä oli räätäli, joka kulki taloissa tekemässä jalkineita. Hän oli kova leikinlaskija, oikea ikenniekka, jos rahat olivat lopussa, hän näytteli tyhjää kukkaroaan, siitä tuli aikaa myöten sananparsi: Nii o tyhjä ko Löyskä kukkaro.
 
Sananparsia lähettäneet ihmiset ovat myös esittäneet omia tulkintojaan sananparsista. Nämä näkemykset sananparsien sisällöistä ovat olleet erittäin valaisevia, ja avanneet sananparsiin liittyviä merkityksiä, joiden ohjaamina sananparsia ripotellaan puheen mausteeksi.
 
Elämän eväitä

Sananparret eivät ole pelkästään puheen värittäjiä. "Ajattelen nyt, että niissä piilikin suuria viisauksia, joten rohkenen esittää niitä tähän keruuseen", kirjoitti sananparsiensa saatteeksi Eeva Laaksonen, jonka mielestä sananparret tarjoavat nykyelämäänkin ajattelemisen aiheita. Ne ovat elämänohjeita, joita vielä noudatetaan. Myös Sirkka-Liisa Erlund kirjoitti lähettäneensä ohjeita ja rohkaisuja elämän evääksi nuorisolle ja vanhemmillekin.
 
Sananparret peilaavat elämänmenoa ja kuvaavat sitä tiivistetyssä muodossa. Professori Pekka Hakamiehen mukaan sananparsitutkimuksessa puhutaan usein sananparsista inhimillisen kokemuksen kiteytyminä, jotka ovat yhteenvetoja useista samanlaisista tilanteista. Sananparsiin voi sisältyä runsaasti elämänviisautta ja uskomuksia ympäröivästä maailmasta. Ne voivat keventää tunnelmaa, laukaista sosiaalisia jännitteitä, toimia ohjenuorina ja sisältää varoituksen sanoja. Eri tilanteissa sananparsi voi viestiä hyvinkin erilaisia asioita. Sananparret myös vahvistavat ja ylläpitävät elämänarvoja ja normeja sekä taitoja.
 
Keruuta varten muistelluista sananparsista osa piirtää kuvaa menneestä maailmasta. Monet sananparret ovat kuitenkin ajattomia eikä niiden terä ole vuosien saatossa tylsynyt, toiset taas saavat uusia merkityksiä nykymaailmassa. Myös uusia sananparsia syntyy jatkuvasti. Sananparret eivät ole katoamassa, ne vain sopeutuvat uudenlaiseen maisemaan.
Enemmä vaa tällästä ja isommat lusikat!
 
Lähteet:
Sano miu sanonee -kilpakeruu. Karjalan Liitto 2001 (Sirkka-Liisa Erlund, Reino Halonen, Reino Huhtanen, Lauri Kantee, Saini Knuuttila, Eeva Laaksonen, Liisa Pekonen, Heljä Pulli, Mirjam Sassi)
Pekka Hakamies: Venäläisten sananparsien vaikutus karjalaiseen ja suomalaiseen sananparsistoon. SKS 1986.
Iris Järviö-Nieminen: Suomalaiset sanomukset. SKS 1959. 
Matti Kuusi: Sananlaskut ja puheenparret. SKS 1954. 
Matti Kuusi & Outi Lauhakangas: Maailman sananlaskuviisaus. WSOY 1993. 
Outi Lauhakangas: Kansanrunousarkiston sananparsikortistojen käyttöohjeet määrittelyineen ja selityksineen. SKS, kansanrunousarkisto, julkaisematon moniste 1988. 
Kari Laukkanen & Pekka Hakamies (toim.): Sananlaskut. SKS 1978.
Teksti: Heidi Hopeametsä
 
Sano miu sanonee -sanontakeruu osoitti murteen elävyyden
Vuonna 2001 järjestetyssä sanontakeruukilpailussa koottiin talteen vielä käytössä olevia karjalaisia sanontoja. Näin haluttiin tallentaa katoavaa karjalaista perinnettä. Tulokset yllättivät, sillä osoittautui, että sanonnat ovat edelleen vilkkaassa käytössä ja niiden käytöstä on monenlaisia tietoja. Keruun tuloksena saatiin yli 10 000 sanontaa. Tarkoituksena oli saada katoavat karjalaisten käyttämät sanonnat talteen ja edistää perinteiden ylläpitämistä. Koottu aineisto on siirretty säilytettäväksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistoon.
 
Menetetyn Karjalan alueelta on aiemminkin tallennettu murresanontoja, mutta Liitossa uskottiin niitä olevan paljon "vällöllään". Pantiin pystyyn keruukilpa, joka nyt on saatu päätökseen. Lähtöolettamus oli oikea. Sanontoja kertyi useita tuhansia, joukossa paljon aiemmin tallentamattomia. Mainittuja muistelijoita toistasataa. Todellinen määrä on paljon suurempi.
 
Kilpakeruun molemmat sarjat keräsivät mukavasti osanottajia. Kerhosarjan osallistujia oli 13 ja yksittäisten osallistujien sarjaan aineistoa lähetti 53 henkilöä: 14 miestä ja 39 naista. Keruuta varten sananparsia muisteli yhteensä 115 henkilöä. Todellinen määrä lienee vielä paljon suurempi, sillä moni on varmasti virkistänyt muistiaan ystävien ja sukulaisten parissa!
 
Sanonnat elävät yli murrerajojen

Aineistoa kertyi Kannakselta Laatokan Karjalaan. Kerääjiä oli sekä yksittäisiä henkilöitä että kerhoja. Keruuaineistossa erottuu kolme aluetta: Kannas, Keski-Karjala ja Laatokan Karjala. Eroa on sekä murteissa että sanonnoissa. Rajan tuntumassa näkyy venäjän vaikutus murteeseen. Sanonnat eivät tunne rajoja, vaan niitä on kulkeutunut laajaltikin paikallisesti muuntuneina.
 
Lähetettyjen sanontojen joukossa on paljolti myös sananlaskuja ja tarinoita, joita ei tällä kertaa ollut tarkoitus kerätä, vaikka mielenkiintoisia ovatkin. Murresanonnat on syytä kirjoittaa murteella. Kirjakieleen muunnettuina ne menettävät tuoreuttaan ja makuaan. Myös toivottiin mahdollista tietoa sanontojen kuulemisen ajankohdasta, sanontatilanteesta ja -paikasta sekä tarvittaessa murresanojen suomenkielistä asua. Murresanonta tarvitsee kasvualustansa, taustansa. Irrallisena se on vaarassa lakastua.
 
Parhaat palkittiin

Vaikka keruukilpailu tällä erää on päättynyt, toivotaan, että niin murresanontoja kuin -sanojakin koottaisiin edelleen, kaikki mahdollinen perinne talteen. Sen mukana tallennamme karjalaista kulttuuria ja historiaa.
 
Yksittäisten sanontojen kerääjistä palkittiin Saini Knuuttila, Mirjam Sassi ja Unto Miikkulainen. Erityismaininnan saivat Tuovi Paju, Liisa Pekonen, Heljä ja Annikki Pulli ja Helka-Marjatta Suvanto.
 
Kerhosarjan parhaina palkittiin Seivästö-säätiön työryhmä, Ent. Salmilaiset ry/ Salmin murteen harrastajat ja Noormarkun Karjalaseura ry. Palkittujen vastaukset olivat tuoreita ja niissä oli elävää murretta. Esille tulivat myös sananparsien käyttötilanteet ja ihmiset.
 
Arviointiraatiin kuuluivat tutkija Juha Nirkko Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, folkloristi Heidi Hopeametsä, Toivo Lyyra pitäjätoimikunnasta. Raati pitäytyi keruuohjeisiin. Vain sananparret otettiin huomioon. Sanontojen murreasu lisäsi painoarvoa. Sisältö on määrää painavampi. Lisäpainoa toivat sananparsille annetut tulkinnat, selvitykset ja taustatiedot.
 
Keruun tuottama aineisto tallennetaan vastaajien nimellä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon tutkijain käyttöön. Tavoitteena on myös koota aineistosta julkaisu.
Onnittelut voittajille, kiitokset kaikille osallistuneille!
"Joha mie sanoi vaikken mittää virkkant!"
 
Teksti: Toivo Lyyra