Tollankankaan hautausmaa

Kuva: Museovirasto/Historian kuvakokoelma/Karjalan Liiton kokoelma.

Kun Punamäen hautausmaa alkoi täyttyä, perustettiin vuonna 1928 kirkonseudun kolmas hautausmaa Tollankankaalle. Se sijaitsee Rouhialaan menevän tien varrella, noin puoli kilometriä Punamäeltä. Tollankankaalle ehdittiin haudata noin 150 jääskeläistä. Sen koko oli noin 10000m2.

Hautausmaa on taiteilija Ilmari Virkkalan suunnittelema. Se rajoittuu maantiehen kuusiaidalla. Portista kappeliin johti käytävä, jossa oli koivuja molemmin puolin. Kaunis kappeli (9x12m) sijaitsi keskeisesti etuosaltaan koivujen ympäröimänä. Kappeli vihittiin käyttöön 1931. Sen takaosassa sijaitsi puoliympyrän muotoinen kuudentoista kuusen kaari, joiden lomassa oli 28 hautapaikkaa. Muut hautapaikat olivat koivukäytävän molemmilla puolilla.

Hautausmaan kappeli on tuhoutunut ja osalle perustusta on tehty puinen rakennelma.

Tollankankaan hautausmaalta löydetyt suomalaisten hautakivet siirrettiin Punamäen hautausmaalle vuonna 2009.

Talkoissa olivat mukana mm. Reijo Miettinen, Rauno Kärkäs, Jari Laukkanen, Tapio Suojapelto, Pekka Sihvonen sekä Kaija ja Turo Linnahalme ja tulkkina Esko Henttonen. Venäläisiä oli paikalla kahdeksan henkilöä kaksine kuorma-autoineen, joissa oli tarvittavat työkoneet. Tollankankaan hautausmaalta siirrettiin runsas 30 hautakiveä 9.10.2009 Punamäen hautausmaalle.

Hautausmaa on nykyisin täysin venäläisten päällehautaama ja heidän huomattavasti laajentama. 

Hautausmaata ympäröi kuusiaita, mutta nyttemmin se on hakattu matalaksi.

Sijainti: Leveysaste 61.039610, Pituusaste 28.900266

Kuvat:www.finna.fi

Kappelin vihkiäiset 1931. Kuva: Museovirasto/Historian kuvakokoelma/Karjalan Liiton kokoelma.