2010

Pihkova - Novgorod - Pietarhovi

Sain olla mukana Jääski-seuran järjestämällä ja Kyösti Toivosen johtamalla-opastamalla tämän kesän ensimmäisellä Venäjän matkalla 10.-14. kesäkuuta 2010. Matka oli antoisa, vaikkakin raskas, ainakin näin vanhalle.

Lähdimme Imatralta hotelli Vuoksenhovin edestä varhain perjantai-aamuna ja ajoimme Enson ja Jääsken läpi, Viipurin ohi aina Kanneljärvelle asti, jossa oli ensimmäinen ja ainoa kahvipysäkki.

Matkamme jatkui Pietarin kiertotietä kohti Velikiye Novgorodia, ikivanhaa venäläistä kaupunkia. Ihmettelimme katsellessamme tasaista, viljavan näköistä maata, suuria aukeita, joissa ei ollut edes yhtään lehmää tai lammasta syömässä hyvän näköistä luonnonheinää. Miten Venäjällä on varaa jättää pellot viljelemättä, kun asukkaita on paljon ja ruokaa tarvitaan? Kun kolhoosit hävitettiin, ei mitään tehty tilalle.

Novgorodissa majoituimme hotelli Intouristiin, jossa oli myös ruokailu. Ensin kävimme tutustumassa Kremlin suureen alueeseen, kauniiseen kirkkoon ja pysähdyimme muurin ulkopuolella katsomassa hienoa siltaa ja uimarantaa. Jo tässä kaupungissa voimme huomata sen, että kadut ovat siistejä, roskia ja grafitteja ei ollut missään. Kauniita vanhoja kirkkoja, osa korjattuja, osa vielä korjaamatta, niitä löytyi kävelyretkellä ruokailun jälkeen. Hotellimme lasivitriineissä oli esillä upeita tuohitöitä. Ne näyttivät melko tuoreilta, siispä voi olettaa, että vanhan hienon käsityön taitajia Venäjältä vielä löytyy.

Hotellimme lähellä oli melko uusi, suuri teatteri. Rumempaa rakennusta en ole nähnyt. Se näyttikin melko autiolta. Lieneekö käytössä ollutkaan?

Aamulla matka jatkui kohti Pihkovaa. Tie oli ensin alussa kuoppaista, mutta kun muutimme Leningradin oblaskista toiseen tie parani huomattavasti. Pihkovan ”tiemestari” oli hoitanut asiansa paremmin.

Pihkovahan sijaitsee Peipsijärven eteläkärjessä ja on ns. Setukaismaata. Neuvostoliitto kahmaisi suurimman osan Setukaismaasta itselleen ja vain pieni osa jäi Virolle. Siellähän suomalaiset Viron ystävät käyvät Setukaisjuhlilla. Muistatte varmaan nähneenne kuvissa heidän naistensa upeat kansallispuvut suurine rintakupuineen.

Kaupunki on ikivanha, todella kaunis, vanhoine rakennuksineen, joissa on selvä länsimaiden rakennustyyli. Paljon on vielä korjaamista, mutta paljon on myös tehty. Peltoja viljellään ja niillä oli jo näkyvissä muutamia lehmiä ja joitakin pieniä lammaslaumoja. Haikaran pesiä oli sähkötolppien päällä ja joitakin haikaroita oli ”liikenteenlaskijoina” tien vieressä. Maisema näytti hyvin virolaiselta.

Meidän onneksemme hotellimme oli muuttunut pieneksi, uudeksi, tosin jo 1700-luvulla rakennetuksi majoitus- ja ravitsemuspaikaksi. Hotelli oli pieni, viihtyisä, kauniisti kalustettu ja siinä oli monta ravintolaa. Heti Pihkovaan päästyämme jatkoimme matkaa kohti kauniiksi mainostettua Petserin luostaria. Ja sitä se todella olikin. Se on syvään rotkoon rakennettu luostari, joka on saanut olla toiminnassa koko Neuvostoliiton ajan. Me saimme kävellä siellä omaan tahtiimme. Paikassa tuli jotenkin pyhä ja rauhallinen olo, vaikka ihmisiä oli paljon. Heistä suurin osa oli ortodokseja, tietenkin. Pientä osaa matkatovereistamme oli kohdannut se onni, että he pääsivät Kyöstin kanssa luostarin puutarhaankin.

Myös Pihkovassa on Kreml, jossa kävelimme illalla. Saimme käydä myös sen kauniissa kirkossa ja katsomassa sen vanhaa, salaista satamaa.

Seuraavan aamuna pieni kiertomatka Aleksander Nevskin valtavalla patsaalla ja sitten auton nokka kohti Pietarhovia. Sen läheisyydessä oli suuret tietyöt käynnissä, mutta niistä selvisimme. Valtavasta autoruuhkasta emme sitten oikein selvinneetkään. Lauantaina oli Venäjällä vietetty uutta Venäjäpäivää ja autot täyttivät hotelliimme ja Pietarhovin puutarhaan ja palatsiin johtavat kadut, niin ettemme päässeet edes kääntymään hotellin pihaan.

Koko matkan oli ollut hyvä ilma, mutta nyt satoi, välillä aivan kaatamalla. Tavarat hotelliin ja kävellen Pietarhovin alueelle ensin syömään ja sitten tutustumaan palatsiin. Voi sitä kullan kiiltoa, huonekalujen, taulujen, kellojen kauneutta ja loistoa. Sainpahan pyörähtää tanssisalin lattialla Kyöstin johdattamana muutaman kierroksen valssiakin. Puistossa kävelimme, vaikka satoikin. Upeita kullattuja suihkulähteitä! Edellisen kerran olin kierrellyt puistossa vuonna 1959.

Hotelli oli hyvällä paikalla ja kauniisti sisustettu. Selvästi huomasi, että olimme tutustumassa Venäjään, emme entiseen synnyinseutuumme Karjalaan, rajaseutuun.

Paluumatkalla poikkesimme Viipurissa syömässä ja kävimme Mikael Agricolan uudella patsaalla, joka oli lounaspaikkamme Pietari-Paavalin kirkon vieressä.