Eeva-Riitta Kauttu ja Kaija Linnahalme kunniajäseniksi

Jääski-seuran jäsenistö on hallituksen esityksestä kutsunut seuran kunniajäseneksi Kaija Linnahalmeen.

Imatralainen Kaija Linnahalme o.s. Tuomala on syntynyt Jääskessä,  hänen kotinsa sijaitsi Vuoksen itärannalla hyvin lähellä siltaa.

Kaija tunnetaan tänä päivänä parhaiten Jääsken suuntautuvien matkojen iloisena oppaana ja Jääsken asioiden tietopankkina. Kotona Imatralla onkin hyllymetreittäin kansioita ja albumeja, joihin Kaija on kerännyt kaiken Jääskestä löytämänsä tiedon ja laajasti kuvamateriaalia.

Kaijan panos Jääsken entisten kirkkomaan ja hautausmaiden kunnostamisen käynnistämiseen 90-luvulla oli aivan ratkaisevaa niiden saamiseksi nykyisen kaltaiseen hoidettuun tilaan. Kaija loi hyvät suhteet rajan toiselle puolen oleviin tahoihin ja näin onnistuttiin hankkimaan raskaita koneita avuksi hautausmaiden raivaukseen. Hautausmaiden laajamittainen hoito-operaatio huipentui vuonna 2004 Jääsken kirkkomaalla pidettyyn Jääski-juhlaan ja juhlajumalanpalvelukseen, jonka YLE uutisoi.

Kaija on yhteyksillään edesauttanut, että nykyisinkin pääsemme vierailemaan Enson sankarihautausmaalla, joka sijaitsee yksityisellä alueella.

Kaija on ollut Jääski-seuran Imatran ja Etelä-Karjalan toiminnan priimus motor. Hän on dokumentoinut mm. Imatrankosken kirkon Jääsken seurakunnasta peräisin olevan sakraalisen esineistön. Aktiivinen toiminta Imatran jääskeläisissä on poikinut mm. Jääskeläisten vuotuisen kirkkopyhän, jota järjestetään edelleen.

Jääski-seuran hallituksen jäsenenä Kaija toimi vuodet 2003-2010. Hän on saanut Karjalan Liiton hopeisen ansiomerkin 2004.

Perinteen talletukseen Kaija tuottaa edelleen jatkuvasti aineistoa, jota näemme mm. seuraavassa Jääskeläinen 2019 -julkaisussa.

Jääski-seura kiittää kunniajäseneksi nimettyä Kaija Linnahalmetta ansiokkaasta, arvokkaasta ja tärkeästä työstä jääskeläisen kulttuurin, perinnön ja perinteen säilyttäjinä ja eteenpäinviejänä.

 

Jääski-seuran jäsenistö on hallituksen esityksestä  kutsunut seuran kunniajäseneksi Eeva-Riitta Kautun.

Eeva-Riitta Kauttu on o.s. Arponen, syntynyt Ensossa 1933. Hänen sukujuurensa juontavat Lottolan kylään ja siellä Lanalle ja Lamminpäähän.

Eeva-Riittaa voisi sanoa Karjala-asioiden käveleväksi tietosanakirjaksi. Hän on ottanut osaa useisiin Karjalaisen perinteen työryhmän järjestämiin perinteenkeruuhankkeisiin ja on palkittu niissä useissa ja hänelle on myönnetty mm. Museoviraston hopeinen ansiomerkki ja Kansanrunousarkiston kokoelmien kartuttamisesta ”Elias Lönnrot-monitietäjä” – palkinto.

Suomen Tietokirjailijoiden jäseneksi hänet valittiin vuonna 2002.

Eeva-Riitta on itse kirjoittanut ja julkaissut kuusi kirjaa ja ollut avustamassa lukemattomissa jääskeläisissä kyläkirjoissa. Viimeisin kirja ”Isomummon lapsuus”, ilmestyi noin kuukausi sitten. Tähän kirjaan on taltioitu pienen evakkotytön lapsuus ja sitä on myynnissä tuossa Jääski-kaupassa.

2000-luvun alussa Eeva-Riitta teki yli 400-sivuisen tutkielman Ensossa työskennelleestä tekstiilitaiteilija Greta Skogter-Lehtisestä. Hänen kirkkotekstiileistään saamme lukea Eeva-Riitan kirjoittaman jutun tämän vuoden Jääskeläisestä.

Eeva-Riitta Kauttu on Arposten sukuseuran perustava jäsen ja toiminut seuran hallituksessa sen alusta lähtien 28-vuotta, toimien puheenjohtajana 10 vuotta. Vuonna 2017 hänet valittiin Arposten sukuseuran kunniajäseneksi.

Eeva-Riitta on kirjoittanut tekstejä jokaiseen vuosittain ilmestyvään Arpostia-lehteen sekä parikymmentä eri artikkelia Jääskeläinen-lehtiin, siis lähes jokaiseen.

Jääski-seurassa Eeva-Riitta on toiminut aktiivisesti. Hänen kotonaan pidettiin kirkkomaatoimikunnan perustava kokous vuonna 1990. Hän oli aktiivisesti mukana Jääskessä pidettävissä talkoissa sekä järjestämässä monia Jääski-päiviä mm. Lappeenrannassa, Tampereella ja Helsingissä sekä työskennellyt useilla Jääski-päivillä.

Hän on toiminut Pääkaupunkiseudun jääskeläisten vetäjänä vuosina 1998-2018 ja on myös Lottola-kerhon perustajajäsen. Hänelle on myönnetty Karjala-liiton hopeinen ansiomerkki.

Pronssiset ansiomerkit Laukkaselle, Pennalle, Sihvoselle ja Raskiselle

Karjalan Liitto on Jääski-seura ry:n hakemuksesta myöntänyt pronssiset ansiomerkit seuraaville henkilöille ansiokkaasta toiminnastaan karjalaisuuden ja jääskeläisyyden hyväksi.

JARI LAUKKANEN

Jari Laukkanen on ollut Jääski-seura ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2010 alkaen ja varapuheenjohtana vuodesta 2019 alkaen. Hän on osallistunut aktiivisesti seuran tapahtumien järjestelyihin jo vuosia ja toiminut erityiseti Imatran jääskeläisten toiminnassa. Jari Laukkanen on ollut Jääski-seuran hautausmaatalkootoimikunnan vastaava vuodesta 2011 alkaen.

JUHA PENNA

Juha Penna on ollut Jääski-seura ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2014  ja varapuheenjohtaja 2016-2018. Hän on osallistunut aktiivisesti seuran tapahtumien ja ohjelmien järjestelyyn sekä toiminut aktiivisesti Imatran jääskeläiset -ryhmässä.  Hän on toiminut puheenjohtajana Pennan sukuseurassa vuodesta 2012 alkaen.

PEKKA SIHVONEN

Pekka Sihvonen on ollut Jääski-seura ry:n hallituksen jäsen 2013-2018 ja varapuheenjohtaja 2013-2018. Hän on osallistunut aktiivisesti seuran tapahtumien järjestelyyn sekä Jääsken hautausmaiden hoitotalkoisiin. Sihvonen on toiminut Jääsken maamiesseuran johtokunnassa 20 vuotta ja toimii edelleen. Hän on Sihvosten sukuseuran perustajajäsen, johtokunnan sekä kirjatoimikunnan jäsen ja Ilmeen perinneyhdistyksen jäsen.

MINNA RASKINEN

Minna Raskinen on toiminut Iitin karjalaiset ry:ssä 1984-85, ohjannut myös Iitin karjalaisten nuorten kanteleryhmää. Hän on ollut Jääski-seura ry:n hallituksen jäsen vuodesta 2015 alkaen ja varapuheenjohtajana vuodet 2016-2018. Hän on osallistunut aktiivisesti seuran tapahtumien ohjelmointiin ja järjestelyihin sekä kuulunut Karjalan Liiton kesäjuhlien 2018 ohjelmatyöryhmään. Raskisen sukuseuran puheenjohtajana Minna on toiminut vuodesta 2010 alkaen

Jääski-seura kiittää sekä kunniajäseneksi nimettyjä että ansiomerkkien saajia ansiokkaasta, arvokkaasta ja tärkeästä työstä jääskeläisen kulttuurin, perinnön ja perinteen säilyttäjinä ja eteenpäinviejinä.