Tietonen 2022


Perinteinen jäsenkirjeemme Tietonen on jälleen tavoittanut Sinut. Alkanut vuosi on 74. toimintavuosi seurassamme. Tänä vuonna sekä sotatilanne Ukrainassa että jo kolmatta vuotta jatkunut koronatilanne vaikuttavat seuramme toimintaan. Niistä ja muista ajankohtaisista asioista kerromme lisää tässä kirjeessä. Ikävästä alkuvuodesta huolimatta antoisia lukuhetkiä jäsenkirjeen parissa!

Tämän Tietosen lähettämisen aikaan eletään surullista aikaa. Sotatilanne Ukrainassa on kestänyt jo reilun viikon ja tilanne siellä on järkyttävä. Ajatuksemme ovat ukrainalaisten luona. Tilanne tuo varmasti vanhemman jäsenistömme mieleen muistoja 80 vuoden takaa ja nuoremmatkin kantavat kollektiivisessa muistissaan oman perheensä historiaa sota-ajalta. Meille korpiselkäläistaustaisille Ukrainan tilanne tuo väistämättä mieleen oman heimomme kohtalot, kun se joutui lähtemään Karjalasta kahteen kertaan ja tilanteessa on muutoinkin paljon yhtymäkohtia 80 vuoden takaisiin asioihin Suomessa. Toivotaan, että sota loppuisi pian ja rauha palaisi Ukrainaan ja Eurooppaan.

Toinen seuramme toimintaan suuresti vaikuttava tekijä on se, että elämme jo kolmatta koronavuotta. Rokotusten myötä epidemia osoittaa hiipumisen merkkejä, mutta edelleen se vaikuttaa meidänkin seuramme toimintaan. Vuoden 2020 toimintaa jouduttiin supistamaan paljon koronapandemian vuoksi ja vaikka toisin ajattelimme, niin pandemia jatkui myös vuoden 2021 ajan. Toivomme, että alkanut vuosi 2022 toisi viimein valoa näköpiiriin ja päästäisiin ns. "normaaliin".

Vuonna 2018 käyttöönotetut kotisivut ja sähköpostilista ovat ensisijaiset tiedotuskanavamme. Lisäksi hyödynnämme tarvittaessa Facebookin Korpiselkä-ryhmää, vaikka se ei olekaan virallisesti seuramme omistuksessa. Ylläpitäjien kanssa on kuitenkin sovittu asiasta, että voimme sen kautta ilmoittaa tapahtumistamme. Sähköpostitiedotus on tehostunut, kun yhä useampi seuran jäsen käyttää sähköpostia. Sähköistä viestintää ja sähköisiä osallistumismahdollisuuksia yritetään hyödyntää koko ajan enemmän, kun seuran jäsenet ovat hajautuneena ympäri Suomea.

Seuramme vuosikokous pidettiin torstaina 3.3.2022 Iisalmessa hotelli Golden Domessa. Eläkkeellä oleva Iisalmen kaupungin hallintojohtaja VTM Esa Laukkanen (jolla itselläänkin on karjalaistausta!) piti kokousesitelmän aiheesta "Laatokan Karjalan sotahistoria" painottuen erityisesti talvisodan sotatapahtumiin Korpiselän alueella. Aihe osoittautui hyvinkin ajankohtaiseksi, kun emme vielä Esaa kokousesitelmää pitämään kysyessämme tienneet, mikä tilanne Euroopassa tulisi olemaan kokouksen aikaan.

Vuosikokouksessa tuli pieniä muutoksia johtokuntaan. Etäyhteyksien ansiosta johtokunta edustaa nykyisin huomattavasti entistä paremmin eri puolilla Suomea asuvaa jäsenistöämme. Johtokunnan jäsenten yhteystiedot löydät jäsenkirjeen lopusta. Hyväksyimme vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä suunnittelimme alkanutta vuotta 2022. Tässä jäsenkirjeessä kerrotaan tarkemmin näistä asioista.

Vuodesta 2021 suunniteltiin "normaalia" vuotta koronapandemian jälkeen, jonka uskottiin laantuvan kesän lähestyessä ja rokotusten laajentuessa. Toisin kuitenkin kävi ja pandemia piti meitä(kin) otteessaan koko vuoden ajan. Jouduimme edelleen siirtämään useampaan otteeseen siirrettyä Tolvajärven reissua, sekä perumaan Karjalaisille kesäjuhlille, Korpiselän ristisaattoon ja Tallinnan joulumarkkinoille suunnitellut matkat.

Kesätapahtumaa ei ryhdytty edes suunnittelemaan. Saimme kuitenkin osallistua Iisalmen Seudun Karjalaseuran 80-vuotisjuhliin heinäkuussa, ja mukana oli paljon sitä väkeä, joka on ollut yleensä mukana kesätapahtumassamme. Veimme seuramme terveiset juhlaan.
Salahmin tsasounan pruasniekka pidettiin sunnuntaina 18.7., mihin saimme seurana osallistua ja olla järjestelyissä mukana. Pruasniekka pidettiin tavanomaista juhlavammin, kun tsasouna viettää syksyllä 60-vuotisjuhlaansa. Salahmin kylälle asutettiin paljon Korpiselän väkeä ja tsasounakin on rakennettu pääosin korpiselkäläisvoimin. Tsasouna on nykyisin aika vähällä käytöllä väestön muutettua taajamiin ja Etelä-Suomeen. Päivä alkoi klo 9.30 vedenpyhityksellä ja ortodoksinen liturgiapalvelus alkoi klo 10. Palveluksen päätyttyä oli kahvitarjoilu, josta vastasivat Evakkonaiset ja Korpiselkä Seura. Sen jälkeen kävelimme tsasounalta Salahmin hautausmaalle (matkaa n. 1 km), joka on pieni kylähautausmaa, jossa lepää paljon Korpiselästä lähteneitä henkilöitä. Mielenkiintoinen kesäretken pysähdyspaikka, jos liikutte Vieremällä päin ja lähellä on Hiilimutkan leirintäaluekin.

Syksyllä pidimme syyskauden avajaiset yhdessä Suistamo Seuran ja Iisalmen Seudun Karjalaseuran kanssa Iisalmessa Tuomirannassa 18.9.
Ekumeenisen tilaisuuden saimme pitää hotelli Golden Domessa 10.10.2021. Mukana olivat perinteiseen tapaan isä Elias Huurinainen sekä Vieremän seurakunnan diakonissa Sari Määttä. Lisäksi paikalla olivat Iisalmen ortodoksisen seurakunnan virkaatekevä pastori isä Jelisei Rotko ja kanttori Lisa Pugovkina, jotka lauloivat juhlassa. Järjestyksessään ekumeeninen tilaisuus oli jo 49. Tilaisuuteen osallistui vajaa 50 henkilöä, seura tarjosi kahvit hotellin kautta.

Joulukuussa saimme kokoontua pikkujouluihin Vieremälle uudistettuun seuratalo Rientolaan keskiviikkona 8.12. Tilaisuudessa oli tarjolla joulupuuroa sekä ohjelmaa ja taisipa joulupukkikin vierailla tilaisuudessa. Kerkesimme onneksi pitää pikkujoulut ennen koronatilanteen pahenemista Ylä-Savossa. Johtokunta kokoontui jouluruokailuun ravintola Raatihuoneelle lauantaina 11.12.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2021 oli vähintäänkin kohtalainen vuosi koronasta huolimatta. Päätapahtumia saatiin melko hyvin pidettyä vaikka matkat jouduttiin perumaan ja kesällä ei ollutkaan isompaa seuramme omaa tapahtumaa.

Vuoden 2021 aikana muistimme edesmenneitä seuramme jäseniä ja yhteistyökumppaneita adressilla, mikäli vain saimme tiedon kuolemasta ennen hautajaisia. Muistimme myös evakkonaisia heidän juhlistaessaan 35-vuotista taivaltaan. Haluamme seurana olla mukana karjalaisen heimomme elämässä, ilossa ja surussa, joten vinkkaathan tarvittaessa johtokunnalle!

Muistimme myös Iisalmen Seudun Karjalaseuraa 80-vuotisen taipaleen johdosta ja Salahmin tsasounaa 60 vuotisen historian johdosta ja Vieremän seurakuntaa 100 vuoden täyttymisen johdosta. Kaikki ovat meille tärkeitä yhteistyökumppaneita. Iisalmen Seudun Karjalaseuran 80-vuotisjuhlien yhteydessä paljastettiin entistetty Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Iisalmessa. Korpiselkä Seura, Suistamo Seura, Iisalmen Seudun Karjalaseura ja Evakkonaiset kustansivat patsaan pesun ja puhdistamisen, kultauksen ja samalla patsaaseen lisättiin ortodoksinen risti (aiemmin oli vain länsimainen perusristi). Patsaassa on nyt molempien kirkkokuntien käyttämät ristit ja kultaukset näkyvät paremmin. Kukin taho maksoi 1/4 laskusta.

Seuramme osallistuu Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin seppeleiden hankintaan ja laskemiseen kansallisina juhlapäivinä Vieremällä. Vieremän kunnan ja ev. lut. seurakunnan kesken olemme sopineet, että yhteistyössä hankimme seppeleet muistomerkille itsenäisyyspäivänä, kansallisena veteraanipäivänä ja kaatuneiden muistopäivänä. Myös muun muassa Iisalmessa jäseniämme on mukana usein seppeleenlaskussa Karjalaan jääneiden muistopaadella kansallisina juhlapäivinä, vaikka seurakunnat ja kunnat järjestävät varsinaiset juhlallisuudet.

Seuran jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 2021-22 yhteensä 183 jäsentä. Saapuneiden jäsenmaksujen määrässä oli nousua edelliseen vuoteen, siitä iso kiitos teille kaikille. Jäsenmaksullanne mahdollistatte toimintaamme. Vaikka jäsenistössä tapahtuikin luonnollista poistumaa, niin olemme seurassa saaneet iloita, että jäsenkuntaan on tullut lisää toisen ja kolmannen polven karjalaisia. Kerrothan jatkossakin jäsenyydestä läheisillesi ja kannusta heitä olemaan mukana työssä karjalaisen verenperintömme vaalimiseksi.

Tämän Tietosen mukana saat vuoden 2022 jäsenmaksun. Karjalanliittoon kuuluvat jäsenet ovat jo aiemmin saaneet jäsenmaksunsa Karjalan Liiton kautta. Jos haluat liittyä myös Karjalan Liiton jäseneksi, ilmoita siitä seuran sihteerille, niin liitämme sinut rekisteriin. Karjalan Liiton jäsenmaksulla saat heidän jäsenkorttinsa (erilaisia etuja), 4 kertaa vuodessa ilmestyvän Karjalan kunnaat -jäsenlehden sekä muita jäsenetuja. Löydät ne liiton Internet-sivuilta.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2022

Vuosikokous 3.3.2022 klo 18 hotelli Golden Domessa. Kokousesitelmän piti Esa Laukkanen.

Pitäjäilta 6.3.2022 klo 16 Golden Domessa Raja-Karjalan ja Suistamon historiasta sekä Pitäjäselän Toivosista. Esitelmänpitäjä Leena Pietikäinen Kiuruvedeltä, järjesti Suistamo Seura.

Monologi Timoi Munne: Santeri, karjalaispojan kasvutarina. Sunnuntaina 10.4.2022 (palmusunnuntai) Iisalmen Nuorisotalolla. Järjestävät Suistamo Seura, Korpiselkä Seura ja Iisalmen Seudun Karjalaseura yhdessä.

Retki Korpiselän Tolvajärvelle kesän aikana. Matkan toteutuminen on hyvin epävarmaa koronatilanteen ja Ukrainan sotatilanteen vuoksi ja se on siirtynyt jo kolme kertaa. Osa matkalaisista on edelleen ilmoittautumislistalla. Järjestäjänä Carelian Wild Guys, jolle tehdään suoraan matkavaraukset. Korpiselkä Seura ei ole virallisesti järjestäjänä, mutta autamme keräämään matkaporukkaa, jos matka toteutuu. Toteutuminen hyvin epävarmaa sotatilanteen vuoksi.

Karjalanliiton Karjalaiset kesäjuhlat Raumalla 17.–19.6.2022. Seuralle valittu majoituspaikkoja Raumalta ja pyritään järjestämään yhteiskuljetus. Lisätiedot Terttu Jeskaselta p. 040 738 3784.

Mahdollisesti joku kotimaan reissu kesän aikana, jos koronatilanne sen sallii. Seuraa viestintää tai soita Terttu Jeskanen p. 040 738 3784.

Kesäinen tapahtuma heinä-elokuussa Vieremän Rientolassa. Tarkempi sisältö rakentuu myöhemmin, kun aletaan nähdä, mitä voidaan vallitsevassa koronatilanteessa järjestää.

Ristisaatto Korpiselän kirkonkylään 7.8.2022, jos koronatilanne ja Ukrainan sotatilanne sen sallii. Järjestää Korpiselän pitäjäseura, jonne suoraan ilmoittautumiset. Yhteyshenkilönä Jaakko Jeskanen. Toteutuminen hyvin epävarmaa sotatilanteen vuoksi.

Syyskauden avaus yhdessä muiden Karjala-seurojen kanssa Iisalmessa Kirman kyläpirtillä. Ajankohta varmistuu myöhemmin.

Ekumeeninen tilaisuus syksyllä 2022. Ajankohta varmistuu myöhemmin. Tallinnan matka loppuvuodesta. Ajankohta tarkentuu myöhemmin. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Terttu Jeskanen p. 040 738 3784.

TonkKumin heiton SM-kilpailut Vieremällä syksyllä. Yritetään saada seuralta oma joukkue.

Seppeleenlaskut Karjalaan jääneiden muistomerkille suunnitelman mukaisesti kansallisina juhlapäivinä (Kansallisena veteraanipäivänä, Kaatuneiden muistopäivänä, Itsenäisyyspäivänä).

Pikkujoulut loppuvuodesta. Ajankohta varmistuu myöhemmin. Alustavasti paikkana Vieremän koulukievari.

Seuramme rahoittaa toimintaansa jäsenmaksujen lisäksi myös tuotemyynnillä. Myynnissä on viirien ym. lisäksi myös Korpiselän ortodoksisen seurakunnan suomennettuja kirkonkirjoja CD:llä sekä heti sotien jälkeen tehtyä Korpiselkä-kirjaa sekä vuonna 2018 julkaistua
Korpiselän kyläkartat-kirjaa. Internet-sivuiltamme löydät ajantasaisen listan tuotteistamme ja tilauslomakkeen.

Vuonna 2018 käyttöönotetut uudet adressimallit ovat olleet suosittuja. Kun seuraavan kerran tarvitset adressia, niin muistathan seuramme tarjoaman vaihtoehdon, kotisivuiltamme löydät adressin kuvan ja värssyvaihtoehdot. Adresseja ja muita tuotteita voit tilata seuran kotisivujen kautta tilauslomakkeella tai ottamalla yhteyttä johtokunnan jäseniin.

Kotisivut löydät osoitteesta: www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/korpiselka-seura-ry.html

Kannattaa käydä tutustumassa! Facebookissa Korpiselkään liittyviä asioita löydät parhaiten Korpiselkä-ryhmästä. Ryhmä on suljettu ulkopuolisilta, mutta pääset jäseneksi esittelemällä itsesi ja sukuyhteytesi Korpiselkään. Ryhmä ei ole seuramme ylläpitämä, mutta monet jäsenemme ovat siellä aktiivisesti mukana ja sivuilta löydät paljon mielenkiintoista tietoa Korpiselän historiasta ja nykypäivästä. Esimerkiksi valokuvia on todella paljon!

Toivotaan, että alkanut vuosi 2022 toisi tullessaan muutoksen parempaan ja päästäisiin näkemään enemmän livenä kuin parina viime vuotena. Toimintasuunnitelma elää koko ajan, joten seuraathan kotisivujamme ja myös sähköpostitse saat tietoa toiminnastamme pitkin vuotta. Mikäli et vielä saa seuraltamme sähköpostia ja jos sinulla tai läheiselläsi on sähköpostiosoite, niin ilmoitathan sen meille, niin lähetämme pitkin vuotta tarkempaa tietoa tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Moni jäsenistämme on sähköpostiosoitteensa toki jo antanutkin ja muutama jäsenemme on antanut meille tiedoksi lapsensa sähköpostiosoitteen, koska eivät itse käytä sähköpostia. Saat näin pitkin vuotta tietoa tapahtumista, vaikket itse tietokonetta käyttäisikään.

Postituskulujen vuoksi paperinen jäsenkirje lähetetään vain kerran vuodessa. Tietosen lopussa on seuramme johtokunnan yhteystiedot, joten toki voit myös soittaa ajankohtaisista asioista ja kysyä lisää tietoa vaikkapa jostakin tapahtumasta. Muistathan myös ilmoittaa muuttuneet osoite- ja muut tietosi, jotta helpotamme posti-Kustin työtä.

Näillä ajatuksin ajankohtaisesta tilanteesta huolimatta toiveikkain mielin kohti tulevaa! Pidetään huolta itsestämme ja toinen toisistamme ja koko Korpiselästä lähteneestä heimostamme. Ollaan ajatuksin, sanoin ja teoin tukemassa myös ukrainalaisia veljiämme ja sisariamme.
Toivottavasti näemme Sinutkin tänä vuonna tapahtumissamme tai matkoillamme sen, mitä niitä toivon mukaan pystytään järjestämään.
Korpiselän muisto elää meissä jokaisessa ja voimme jokainen osaltamme auttaa vaalimaan sitä ja siirtää tietoutta seuraaville sukupolville!

Karjalazin tervehyzin
Johtokunta 2022