Tietonen 2016

Taas on vuosi vierähtänyt ja on Tietosen aika! On todella mukava taas saada kirjoittaa Sinulle ja läheisillesi seuramme kuulumisia. Seurassamme on tapahtunut vuonna 2015 paljon asioita ja myös alkanut vuosi 2016 lupaa paljon. Korkeahkojen postikulujen vuoksi pystymme lähettämään paperisen kirjeen vain kerran vuodessa, mutta nyt onkin sitten paljon asiaa tulossa, toivottavasti luet kirjeen yhtä innolla kuin johtokunta on saadessaan kirjeen Sinulle lähettää!

Seuramme vuosikokous pidettiin tiistaina 23.2.2016 Iisalmessa vanhan kirkon sakastissa (Kustaa Aadolfin kirkko, ev. lut. kirkko). Saimme samalla tutustua kirkkomuseoon sakastin yläkerrassa johtokuntamme jäsenen, Iisalmen ev. lut. seurakunnan suntion Aimo Karhapään opastuksella. Kokousesitelmän piti isä Elias Huurinainen. Vuosikokouksessa todettiin vuoden 2015 jäävän seuramme historiaan hyvin positiivisena ja poikkeuksellisen toimintarikkaana vuotena.

Monet seuralaisemme osallistuivat erilaisiin tapahtumiin, mm. karjalaisiin kesäjuhliin Hyvinkäällä kesäkuussa, TonkKumin heiton SM-kilpailuihin Vieremällä loppukesästä, Iisalmen alueella toimivien karjalaseurojen järjestämään syksyiseen illanviettoon  sekä erilaisille matkoille, mm. Korpiselän pitäjäseuran järjestämään ristisaattoon Korpiselän kirkonkylälle, missä pidettiin muistopalvelukset luterilaisella ja ortodoksisella hautausmaalla ja kirkon luona sankarihaudoilla. Kerkesimme käydä Tallinnassakin vuoden aikana. Vuoden kruunasi pikkujoulut Iisalmen kulttuurikeskuksella Kulkurin valssi -teatteriesityksen merkeissä marraskuun viimeisenä viikonloppuna.

Vuoden 2015 tärkein tapahtuma oli ehdottomasti Laatokan karjalaisten heimojuhlat, jotka saimme järjestää tänä vuonna Iisalmessa yhdessä perinteisen evakon pruasniekan lisäksi heinäkuisena viikonloppuna 17.-19.7.2015. Evakon pruasniekka oli viime vuonna yhdistetty tähän tapahtumaan. Varsinaisesti juhlien järjestelyistä vastasi erillinen pruasniekkatoimikunta, jossa seurastamme oli vahva edustus. Juhla oli tärkeä virstanpaalu seurallemme, koska Ylä-Savo on vahvaa korpiselkäläisaluetta. Iso osa Korpiselän asukkaista asutettiin Ylä-Savoon, erityisesti Vieremälle ja Sonkajärvelle sekä jonkinverran Iisalmeenkin. Nykyisinkin seuramme jäsenistä iso osa asuu Ylä-Savon alueella, vaikka muuttoliikkeen myötä lähes puolet jäsenistämme asuu Ylä-Savon ulkopuolella, erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Tapahtuman sisältö muuttui moneen kertaan erilaisten yhteensattumien vuoksi ja lopullinen sisältö varmistui vasta vähän ennen juhlia, mutta kaikesta huolimatta juhlat onnistuivat hyvin ja saivat hyvää palautetta. Ilmassa oli tosin haikeuttakin, sillä näillä näkymin juhlat olivat viimeiset nykymuotoiset Evakon pruasniekka -juhlallisuudet. Pitkäaikainen Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra isä Elias Huurinainen jäi eläkkeelle keväällä 2015, minkä jälkeen juhla etsinee uuden muotonsa uusien tekijöiden voimin.

Varmastikin merkittävin virstanpaalu seurallemme viime vuonna oli Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin saaminen Vieremälle. Hanke oli seurallemme suuri ponnistus ja teetätti paljon työtä. Lopputulos on kuitenkin todella onnistunut ja keräsi paljon kiitosta. Muissa Ylä-Savon kunnissa muistomerkki oli jo aikaisemmin, mutta nyt se saatiin myös Vieremälle. Jatkossa myös vieremäläiset voivat muistaa erillisen muistomerkin äärellä rajan taakse jääneitä vainajiaan.

Muistomerkki paljastettiin perjantaina 17.7.2015. Muistomerkin siunasi käyttöön pastori Pirjo Lyytinen Vieremän ev. lut. seurakunnasta ja puheen muistomerkillä piti isä Elias Huurinainen. Mukana juhlissa oli mm. metropoliitta Panteleimon. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui reilusti yli 100 henkeä, kahvitilaisuuteenkin seurakuntatalolla muistomerkin paljastami

Vuosi 2016 tuo tullessaan monenlaista mukavaa tapahtumaa

Ekumeeninen tapahtuma on jo tänä vuonna ehditty viettääkin. Kokoonnuimme puheenjohtajamme Arto Vornasen ja Merjan sekä Hinnin luona Koiraharjussa Vieremällä. Isä Elias Huurinainen ja diakonissa Sari Määttä olivat mukana tuomassa terveisensä tapahtumaan. Saimme viettää lämminhenkisen illan ja käynnistää näin toimintavuoden 2016.

Tulevia vuodelle 2016 kaavailtuja tapahtumia ovat mm.                                  

1. Pääkaupunkiseudulla tai lähistöllä asuvien seuran jäsenten tapaaminen lauantaina 16.4.2016 Karjala-talolla (os. Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki). Ruokailu klo 12 ja sen jälkeen yhdessäoloa Sortavala-kabinetissa. Seura tarjoaa ruoan jäsenmaksun maksaneille jäsenille! Ilmoittautumiset, erityisruokavaliot ja lisätiedot 5.4. mennessä sihteerille sähköpostitse jani.ronkko(at)fimnet.fi tai Terttu Jeskaselle puhelimitse p.040-7383784.

2. Karjalanliiton kesäjuhlat Seinäjoella 17.-19.6.2016. Ilmoittaudu Terttu Jeskaselle (yhteystiedot kirjeen lopussa) jos haluat mukaan yhteiskuljetukseen Ylä-Savosta tai osallistua Ylä-Savosta tulevan porukan mukana tapahtumaan.

3. Ristisaatto Korpiselkään elokuussa. Alustava päivämäärä 7.8.2016.  Järjestäjänä Korpiselän pitäjäseura. Tarkempi ohjelma selviää myöhemmin, mutta Tertulta voit kysellä entisten vuosien kokemuksista ja tehdä ennakko-ilmoittautumisen. Paikat menevät yleensä todella nopeasti!

4. Kesällä teatteriretki Ylä-Savossa johonkin alueen kesäteattereista. Päivä ja teatteriesitys selviävät kevään aikana.

5. Kesäinen illanvietto yhdessä muiden Karjalalaseurojen kanssa Iisalmessa loppukesästä. Tarkempi ohjelma ja aikataulu selviää myöhemmin.

6. Kootaan seuraltamme perinteiseen tapaan joukkue TonkKumin heiton SM-kilpailuihin Vieremällä syksyllä.

7. Pikkujoulut loppuvuodesta.

Suuria muutoksia ei tullut johtokunnan kokoonpanoon vaan päätimme jatkaa pääosin tutulla tiimillä. Uuden johtokunnan yhteystiedot löydät tämän kirjeen lopusta. Tämän Tietosen mukana saat vuoden 2016 jäsenmaksun, jäsenmaksun suuruus on ennallaan eli 12 euroa per jäsen. Karjalanliittoon kuuluvilta jäseniltä peritään lisäksi Karjalanliiton jäsenmaksu, joka vuonna 2016 on myöskin 12 euroa ja sillä saa Karjala-kortin, 2 kertaa vuodessa ilmestyvän Karjala-lehden sekä muita jäsenetuja.

Seuramme rahoittaa toimintaansa jäsenmaksujen lisäksi myös tuotemyynnillä. Myynnissä on t-paitojen, viirien ym. lisäksi myös Korpiselän ortodoksisen seurakunnan suomennettuja kirkonkirjoja CD:llä sekä heti sotien jälkeen tehtyä Korpiselkä-kirjaa. Internet-sivuiltamme löydät ajantasaisen listan. Kun seuraavan kerran tarvitset esim. adressia, niin muistathan seuramme tarjoaman vaihtoehdon, voit näin adressilla tukea seuramme toimintaa ja karjalaista työtä.

Tuotteita voit tilata myös ottamalla yhteyttä johtokunnan jäseniin. Seuran Internet-sivut löydät osoitteesta www.karjalanliitto.fi/korpiselkaseura, mistä löytyy myös tarkemmat tiedot ja hinnat tuotteista.

Facebookia käyttävät jäsenemme saattaisivat olla kiinnostuneita Korpiselkä -sivusta Facebookissa. Sivu ei ole seuramme ylläpitämä emmekä ole millään lailla mukana seurana sivulla, mutta muutoin sivulla on mielenkiintoista asiaa. Mikäli olet mukana Facebookissa ja Korpiselän historia kiinnostaa, niin kannattaa laittaa viestiä sivun ylläpitäjälle ja pyytää saada liittyä sivun seuraajaksi. Ylläpitäjät toivovat sinun esittelevän itsesi ennen liittymispyyntöä ja kertovan, miksi haluat liittyä ryhmään.

Pidämme yhteyttä jäseniimme vuosittain tämän Tietosen avulla ja lisäksi pitkin vuotta sähköpostitse. Mikäli et vielä saa seuraltamme sähköpostia ja jos sinulla tai läheiselläsi on sähköpostiosoite, niin ilmoitathan sen meille, niin lähetämme pitkin vuotta tarkempaa tietoa tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Moni jäsenistämme on sähköpostiosoitteensa toki jo antanutkin ja muutama jäsenemme on antanut meille tiedoksi lapsensa sähköpostiosoitteen, koska eivät itse käytä sähköpostia. Se on hyvä vaihtoehto, saat näin pitkin vuotta tietoa tapahtumista, vaikket itse tietokonetta käyttäisikään. Tämän Tietosen lopussa on seuramme johtokunnan yhteystiedot, joten toki voit myös soittaa ajankohtaisista asioista ja kysyä lisää tietoa vaikkapa jostakin tapahtumasta. Muistathan myös ilmoittaa muuttuneet osoite- ja muut tietosi, jotta helpotamme posti-Kustin työtä.

Vuosi 2016 tuo mukanaan siis monenlaista mukavaa toimintaa. Jos sinulla tulee ehdotuksia tai haluat muutoin tietää lisää seuramme toiminnasta, niin ota rohkeasti yhteyttä! Seuramme sai vuonna 2015 monia uusia jäseniä toisen ja kolmannen polven karjalaisista. Mainostattehan jatkossakin seuraamme, jotta yhä uudet sukupolvet löytäisivät seuramme ja voisivat halutessaan liittyä yhteiseen työhön karjalaisen perinteen vaalimiseksi!

Karjalazin tervehyzin

Johtokunta 2016