Tietonen 2015


Keväinen tervehdys Korpiselkä seurasta! Vuosi on alkanut kovaa vauhtia ja niin myös kolahtaa tämä vuosittainen Tietonen postiluukustasi! Valitettavasti korkeiden postikulujen vuoksi pystymme lähettämään paperisen kirjeen vain kerran vuodessa. Jos sinulla tai läheiselläsi on kuitenkin sähköpostiosoite, niin ilmoitathan sen meille, niin lähetämme pitkin vuotta tarkempaa tietoa tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Moni jäsenistämme on sähköpostiosoitteensa toki jo antanutkin. Muutama jäsenemme on antanut meille tiedoksi lapsensa sähköpostiosoitteen, koska eivät itse käytä sähköpostia. Se on hyvä vaihtoehto, saat näin pitkin vuotta tietoa tapahtumista, vaikket itse tietokonetta käyttäisikään. Tämän Tietosen lopussa on seuramme johtokunnan yhteystiedot, joten toki voit myös soittaa ajankohtaisista asioista ja kysyä lisää tietoa vaikkapa jostakin tapahtumasta. Muistathan myös ilmoittaa muuttuneet osoite- ja muut tietosi, jotta helpotamme posti-Kustin työtä.


Seuramme vuosikokous pidettiin sunnuntaina 15.2.2015 Iisalmessa Hotel Artoksessa. Suuria muutoksia ei tullut johtokunnan kokoonpanoon vaan päätimme jatkaa tutulla tiimillä. Tämän Tietosen mukana saat vuoden 2015 jäsenmaksun, jäsenmaksun suuruus on 12 euroa per jäsen. Karjalanliittoon kuuluvilta jäseniltä peritään lisäksi Karjalanliiton jäsenmaksu, joka vuonna 2015 on myöskin 12 euroa ja sillä saa Karjala-kortin, 2 kertaa vuodessa ilmestyvän Karjala-lehden sekä muita jäsenetuja.


Todettiin toimintakertomuksessamme vuoden 2014 jäävän seuramme historiaan hyvin positiivisena vuotena. Saimme onnitella monia seuramme jäseniä merkkivuosien johdosta ja erityisesti olemme hyvin ylpeitä olympiavoittajasisaruksista Kerttu ja Iivo Niskasesta, joiden äidinpuoleiset sukujuuret, Vornaset ovat Korpiselästä lähtöisin. Liekö erämaissa asuneilla ja metsästyksestä ja kalastuksesta elantonsa saaneilla esi-isillä ollut vaikutusta myös hiihtomenestykseen, uskomme seurassa näin!


Toimintapuolella erityisesti jäi jäsentemme mieleen helmikuinen ekumeeninen ilta Vieremällä Arto, Merja ja Hinni Vornasen luona. Tapahtumassa oli edustus luterilaisesta seurakunnasta (pastori Pirjo Lyytinen Vieremältä) ja ortodoksisesta seurakunnasta (kirkkoherra isä Elias Huurinainen Iisalmen ort. seurakunnasta). Paikalla oli yli 40 henkeä, mutta kaikille saatiin istumapaikat! Muita, jo perinteiseksi muodostuneita tapahtumia olivat mm. evakon pruasniekka ja loppukesästä muiden Karjala-seurojen kanssa yhteistyössä järjestetty kesäinen tapaaminen sekä pikkujoulut marraskuun lopussa.
Monet seuralaisemme osallistuivat erilaisiin tapahtumiin, mm. karjalaisiin kesäjuhliin sekä erilaisille matkoille, mm. Korpiselän pitäjäseuran järjestämään ristisaattoon Korpiselän kirkonkylälle, missä pidettiin muistopalvelukset luterilaisella ja ortodoksisella hautausmaalla ja kirkon luona sankarihaudoilla.
Vuonna 2015 päätimme vuosikokouksessa järjestää monenlaista toimintaa.


Ekumeeninen tapahtuma 10.2.2015 on jo tänä vuonna ehditty viettääkin. Se oli viimevuotiseen tapaan suosittu ja tilaisuuteen Iisalmen ortodoksisen kirkon alasalissa osallistui noin 30 henkilöä. Vieremän ev. lut. seurakunnan diakonissa Sari Määttä kertoi apostoli Andreaksesta ja ystävyyden merkityksestä samalla viikolla olleeseen ystävänpäivään liittyen ja isä Elias Iisalmen ortodoksisesta seurakunnasta kertoi luovutetun Korpiselän hengellisestä elämästä.


Tulevia vuodelle 2015 kaavailtuja tapahtumia ovat mm.                                                           
1. Karjalanliiton kesäjuhlat Hyvinkäällä 13.-14.6.2015.
2. Ristisaatto Korpiselkään todennäköisesti elokuussa. Järjestäjänä Korpiselän pitäjäseura. Tarkempi ajankohta ja ohjelma selviää myöhemmin.
3. Kesäinen illanvietto yhdessä muiden Karjalalaseurojen kanssa Iisalmessa loppukesästä. Tarkempi ohjelma ja aikataulu selviää myöhemmin.
4. Pikkujoulut loppuvuodesta.
 
Erikseen täytyykin sitten mainita, että vuoden 2015 tärkeimpänä tapahtuma on ehdottomasti Laatokan karjalaisten heimojuhlat, jotka saamme järjestää tänä vuonna Iisalmessa. Evakon pruasniekka on tänä vuonna yhdistetty tähän tapahtumaan. Tapahtuma järjestetään viikonloppuna 17.-19.7.2015.
Tämä on tärkeä virstanpaalu seurallemme, koska Ylä-Savo on vahvaa korpiselkäläisaluetta. Iso osa Korpiselän asukkaista asutettiin Ylä-Savoon, erityisesti Vieremälle ja Sonkajärvelle sekä jonkinverran Iisalmeenkin. Nykyisinkin seuramme jäsenistä iso osa asuu Ylä-Savon alueella, vaikka muuttoliikkeen myötä lähes puolet jäsenistämme asuu Ylä-Savon ulkopuolella, erityisesti pääkaupunkiseudulla.


Korpiselkä seura ry on puuhannut Vieremälle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiä. Muissa Ylä-Savon kunnissa se on ollut osassa jopa jo vuosikymmeniä. Vieremä on kuitenkin jostain syystä unohtunut, vaikka nimenomaan Vieremälle ja Sonkajärvelle on asutettu suurin osa Korpiselän asukkaista. Muistomerkki paljastetaan Laatokan Karjalan liiton juhlien yhteydessä.


Muistomerkkihanke osoittautui yllättävän haastavaksi, kun tarvittiin luvat seurakunnasta, museovirastosta, kirkkohallituksesta, kunnan teknisestä toimesta jne. Kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin ja muistomerkki on nyt tekeillä. Seura maksoi osan muistomerkistä jo viime vuoden puolella ja tämän vuoden puolella maksamme loput niin, että muistomerkki valmistuu keväällä ja paljastamistilaisuus on kesäjuhlien yhteydessä. Rahallisesti tämä oli iso ponnistus seurallemme, mutta onneksi saimme rahallista avustusta hankkeeseen useilta tahoilta oman rahoituksemme lisäksi. Tämä on hyvä esimerkki hankkeesta, jonka voimme seurana yhdessä toteuttaa ja näin vaalia vielä 2010-luvullakin karjalaista perintöämme. Jäsenenämme sinäkin saat jäsenmaksullasi olla mukana tukemassa hankettamme.


Lopullinen kesäjuhlien ohjelma on vielä vähän kesken, mutta mm. muistomerkin paljastustilaisuus siellä on, sekä mm. yhteinen juhla Iisalmen kulttuurikeskuksella, toriohjelmaa sekä kaikenlaista muuta mukavaa. Lisätietoa ilmestyy kotisivuillemme ja sähköpostillisille jäsenillemme sähköpostiin. Toki myös johtokunnalta saat soittamalla lisätietoa juhlasta. Toivomme näkevämme Sinutkin kesäjuhlilla Iisalmessa, tällainen tilaisuus ei järjesty usein! Vietetään  yhdessä mukava kesäinen viikonloppu!


Seuralla on edelleen myynnissä Korpiselän ortodoksisen seurakunnan suomennettuja kirkonkirjoja CD:llä sekä heti sotien jälkeen tehtyä Korpiselkä-kirjaa. Ne ovat olleet todella suosittuja! Myynnissä on myös mm. adresseja sekä paitoja, Internet-sivuiltamme löydät ajantasaisen listan. Tuotteita voit tilata myös ottamalla yhteyttä johtokunnan jäseniin. Seuran Internet-sivut löydät osoitteesta www.karjalanliitto.fi/korpiselkaseura, mistä löytyy myös tarkemmat tiedot ja hinnat tuotteista.


"Muruja elon onni" karjalaisaiheinen runokirja ilmestynyt
Viime vuonna 2014 Pohjolan piiri julkaisi kirjan "Muruja elon onni" Martta Raution toimittamana. Karjalaseurojen Pohjolan piiri järjesti karjalaisaiheisen runokilpailun Karjalan Liiton juhlavuonna 2010.  Kilpailuun saapui 33 runoa kuudeltatoista kirjoittajalta. Kilpailun taso oli arviointiraadin mielestä hyvä.   Runoista löytyi valoisuutta, lämpöä ja aito kaipaus koti-Karjalaan. Arviointiraatiin kuuluivat: kirjallisuuskriitikko Marja-Riitta Vainikkala, yliopistonlehtori Reija Satokangas, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Marjatta Keränen.

Karjalan Liiton viime vuoden 2014 teema "Karjalainen sanankäyttö" toimi lopulta pontimena suunnitteilla olleen kirjan julkaisemisessa. "Muruja elon onni" -runokirjan julkistamistilaisuus oli 26.8.2014 Oulussa.
Runokirja on hyvä lahjaidea merkkipäiviin, lahjaksi tai muuten vain luettavaksi, kukkakimpun asemasta voi viedä tuliaisiksi.
Kirjaa voi tilata Heljä Rahikkalalta p. 040-5181 071, helja.rahikkala@gmail.com, hintaan 20 euroa + postituskulut. Suurempi määrä hinnoitellaan erikseen.  www.karjalaseurojenpohjolanpiiri.net.
 
Seuran jäsenille haluamme myös tiedottaa, että kesällä 2015 järjestetään Murasten sukukokous 6.6.15 klo 10 alkaen Kuopiossa. Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja ilmoittautumiset: koski.seppo@dnainternet.net
p. 0440-577083.
 
Tähän Tietoseen on laitettu kuvia viime kesän ristisaatolta Korpiselän kirkonkylään. Kuvat on saatu ristisaattoon osallistuneelta Risto Nykäseltä. Jos haluat kuulla enemmän ristisaatosta, niin Rajavartiolaitoksen lehdessä oli vuonna 2014 mielenkiintoinen artikkeli ristisaatoista rajan yli. Esimerkkinä on käytetty nimenomaan Korpiselän kirkonkylään suuntautuvaa ristisaattoa, sillä sehän aloitetaan "epäviralliselta rajanylityspaikalta" Tuupovaaran Ruhovaarasta. Jos haluat tutustua tarkemmin artikkeliin, niin lehti löytyy Internetistä osoitteesta: http://live.dmp.fi/rajammevartijat/12_2014/index.html.     Suosittelemme lämpimästi lukemaan!
 
Vuosi 2015 tuo mukanaan siis monenlaista mukavaa toimintaa. Jos sinulla tulee ehdotuksia tai haluat muutoin tietää lisää seuramme toiminnasta, niin ota rohkeasti yhteyttä! Seuramme sai vuonna 2014 monia uusia jäseniä toisen ja kolmannen polven karjalaisista. Mainostattehan jatkossakin seuraamme, jotta yhä uudet sukupolvet löytäisivät seuramme ja voisivat halutessaan liittyä yhteiseen työhön karjalaisen perinteen vaalimiseksi!
 
Karjalazin tervehyzin
Johtokunta 2015