Ekumeeninen tilaisuus Sukevalla 3.11 2024

Järjestämme perinteisen ekumeenisen tilaisuuden tänä vuonna Sukevalla apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounalla sunnuntaina 3.11.2024 klo 13. Mukana on edustus evankelisluterilaisesta seurakunnasta ja ortodoksisesta seurakunnasta ja lauletaan molempien seurakuntien lauluja. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu. Tsasounan löydät osoitteesta Vankilantie 52 A, Sukeva. Sukevalle evakuoitiin Vieremän Salahmin ohella iso osa Korpiselän väestöstä, joten on todella mukava päästä pitämään perinteinen tilaisuutemme siellä. Tsasounan ympärillä on idyllinen pieni hautausmaa, josta moni Korpiselän evakko on saanut viimeisen leposijansa ja joka pyhäinpäiväviikonloppuna on varmasti kaunis näky. Olet tervetullut mukaan, laitahan ajankohta jo kalenteriisi!

Apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna

 

Pikkujoulut pe 8.11 2024

Pidämme pikkujoulut tänä vuonna perjantaina 8.11. Vieremän Rientolassa, jossa esitetään Jaakko Tepon elämästä kertova musiikkikomedia.

Tästä löydät lisää tietoa esityksestä: https://rientolavierema.fi/ajankohtaista/

Esityksen hinta on 35 euroa, joka maksetaan seuran tilille ilmoittautumisen jälkeen. Ostimme seuralle erän lippuja, koska lipuista iso osa oli jo mennyt eli konsertti on suosittu. Ilmoittaudu sitovasti mukaan pikkujouluihin 6.10. mennessä Tertulle p. 040-7383784, niin varataan sinulle paikka seuran lippukiintiöstä. Esityksen väliajalla seura tarjoaa kahvit.

Huomaathan lyhyen ilmoittautumisajan, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!
 

 

Maanpuolustusjuhla la 7.9.2024

Saimme kutsun Korpiselän Pitäjäseuralta maanpuolustusjuhlaan Hoilolaan.

Ohjelma
Klo 9.00 Liturgia

Hoilolan ortodoksisessa kirkossa, Tsiikontie 6 a, Hoilola
Klo 11.00 Seppelten lasku ja Ekumeeninen muistopalvelus

muistomerkillä (ort.kirkon vieressä).
Klo 11.45 – 13.00 Lounas (vapaaehtoinen maksu)

Klo 13:00 Maanpuolustusjuhla
Korpiselkätalolla Korpitalontie 5, Hoilola
Ilmoittautuminen 2.9.2024 mennessä p. 040 719 8552

 

Karjalaiset kesäjuhlat 2024

15-16.6

Seuramme oli mukana Karjalaisilla kesäjuhlilla Mikkelissä. Oli oikein onnistunut matka, siitä kiitos kaikille mukana olleille. Juhlat keräsivät yli 10 000 osallistujaa. Facebookissa Karjalaisten kesäjuhlien sivuilla näyttää olevan kulkueestamme kuva, kurkatkaapa sinne:

Karjalaiset kesäjuhlat Facebook

 

Kevätlaulutilaisuus

Iisalmen Seudun Karjala - Korpiselkä seurojen yhteinen kevätlaulutilaisuus Sari Tenhusen johdolla Koljonvirran kartanolla ke 22.5 klo 17.00. Omakustanteiset kahvit 6€ kahvileivän kanssa. Tarjoilun vuoksi olisi hyvä laittaa viestiä Mirja Kötölle puh. 0447283333. Olette tervetulleita yhdessä pagisemaan ja laulamaan!

 

Vieremän pruazniekka

Toukokuun alkuun olemme yhdessä Salahmin nuorisoseuran kanssa ideoineet tapahtumaviikonlopun Vieremälle ja Salahmille. Luvassa mielenkiintoinen karjalankielinen konsertti perjantaina Vieremän keskustassa. Lauantaina Salahmin nuorisoseura juhlii 110-vuotista taivaltaan ja nuorisoseurantalo 100-vuotista taivaltaan. Sunnuntaina on hengellinen osuus, jolloin on mahdollista tutustua Salahmin tsasounaan ekumeenisessa hengessä. Ristisaatolla Salahmin hautausmaalle muistamme edesmenneitä sukupolvia, jotka lepäävät niin siellä kuin kalmistoissa ympäri Suomea ja menetettyä Karjalaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan viikonlopun tapahtumiin. Alla lisätietoa tapahtumasta.

 

Saatsi & Shemeikka konsertti

Vieremän pruazniekka-viikonlopun perjantaina 3.5 2024, esiintyy Saatsi & Shemeikka-duo Rientolassa

Liput 15€, lipunmyynti alkaa klo 19, konsertti 19:30

Karjalankielisen Saatsi & Shemeikka -duon takaa löytyvät Mika ”Levoin Miša” Saatsi ja Mikael Shemeikka. Duon ohjelmisto koostuu vanhoista Shemeikan-suvun runonlauluista uunituoreeseen nykyfolkiin. Mukana on karjalaisia klassikoita, lainoja Tveristä ja Vienasta sekä molempien omia sävellyksiä.

Miša laulaa sekä soittaa kitaraa ja domraa. Mikael laulaa sekä soittaa haitaria. 5-kieliset kanteleet kuuluvat myös keikkasettiin.

 

Salahmin Nuorisoseuran 110 -vuotisjuhla

Lauantaina 4.5 klo 17-22 Salahmin Nuorisoseurantalo Kiuruvedentie 124, Salahmi

(kuva Salahmin nuorisoseura)

 

Salahmin tsasouna Su 5.5 klo 10

Tsasouna ja Salahmin hautausmaa tutuksi. Mukana Kuopion ortodoksinen ja Vieremän evankelisluterilainen seurakunta. Latokankaantie 83, Salahmi

(kuva Kuopion Ortodoksinen seurakunta)

 

Vuosikokous 2024

Vuosikokous pidettiin 2.3 2024 Hotelli Golden Domessa. Valittiin puheenjohtaja, sihteeri sekä muut hallituksen jäsenet ja varajäsenet. Näistä tarkemmin sivulla Yhteystiedot 

Sukututkija TkL Reijo Savola Oulusta piti kokousesitelmän aiheenaan karjalaissukujen tutkimus, erityisesti painottuen Korpiselkään.

 

Pikkujoulut 2023

Pikkujoulut pidetään sunnuntaina 3.12. klo 13 Vieremän Rientolassa, missä osallistumme teatteriesitykseen ”Kaiken se uskoo, kaiken se toivoo”. Näytelmä perustuu Metropoliitta Panteleimonin romaaniin "Murha näyttämöllä". Ryhmälipun hinta on 16 euroa, jonka osallistuja maksaa itse. Väliaikakahvit seura tarjoaa jäsenmaksun maksaneille jäsenilleen. Ilmoittautumiset ottaa vastaan Terttu Jeskanen 040-7383784

 

Karjalan kielen opetusta

Oletko kiinnostunut karjalan kielestä? Tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan torstaina 19.10.2023 kello 13.00 Invaliditalon kerhohuoneelle, os. Joukolankatu 6 Iisalmi

 

Repo-suvun esittely

Päivi Raivio Pirkkalasta kertoo Repojen perheen evakkomatkasta ja suvusta sunnuntaina 22.10.2023 kello 13.00 Yhdistystalo Vakassa Pohjolankatu 4 Iisalmi. Tervetuloa!

 

Ekumeeninen tilaisuus

Korpiselkä Seuran perinteinen ekumeeninen tilaisuus järjestetään sunnuntaina 5.11. klo 15 Vieremän Kyrönniemessä. Tilaisuus on avoin kaikille, ota tuttavasi mukaan. Kahvitarjoilu ja mukana edustajat molemmista seurakunnista. Tervetuloa!
 

Korpiselkä Seura ry syysinfo 2023

Tutustukaa tuleviin matkoihin, ekumeeninen tilaisuus ja pikkujoulut ovat suunnitteilla, näiden ajankohta varmistuu myöhemmin.

Huomatkaa myös Videot-sivuilta mielenkiintoista katsottavaa. Sieltä löytyy mm. viime kesän matkasta kooste.

 

Suistamon laulujuhlat Iisalmessa sekä Korpiselkä ja Suistamo-seuran 75v juhlat Iisalmessa 17-18.6.2023

 

LAUANTAI 17.6.2023

15.00 Entisen Evakkokeskuksen esittely Hotelli Golden Domessa.
16.00 Profeetta Elian kirkon esittely.
17.00 Ehtoopalvelus Iisalmen ortodoksisessa kirkossa.
17.45 Seppeleenlasku Karjalaan jääneiden muistopaadella.
19.00 Suistamon VIII laulujuhlat Iisalmen Nuorisotalolla. Pääsymaksu.
21.00 Suistamolaiset illatsut Iisalmen nuorisotalolla. Pääsymaksu.

SUNNUNTAI 18.6.2023
10.00 Jumalanpalvelukset Pyhän Ristin ja Profeetta Elian kirkoissa.
11.00 Omakustanteinen ruokailu.
13.00 Korpiselkä Seuran ja Suistamo Seuran 75-vuotisjuhlat Nuorisotalolla. Vapaa pääsy.

 

Päivä Karjalan kielelle-tapahtuma Iisalmessa 12.5 2023

Paikkana Yhdistystalo Vakka, Pohjolankatu 4 74100 Iisalmi

Tapahtuma alkaa klo 10 jolloin Matti Jeskanen Joensuusta luennoi Karjalan kielen nykytilanteesta.

 

17-18.6 2023 Korpiselkä-seuran 75-vuotisjuhlat

Kesäkuussa vietämme seuramme 75-vuotisjuhlia yhdessä Suistamo Seuran kanssa. Samana viikonloppuna vietetään Iisalmessa laulujuhlia, joten viikonloppu on täynnä ohjelmaa. Ohjelmasta lisää lähempänä.

 

Matka Hoilolaan Korpiselkätalolle elokuussa 2023

Ilmoittautuminen 12.5 mennessä Katso lisätiedot sivulta Tulevia matkoja

 

Vuosikokous 2.3 2023

Vuosikokous pidetään torstaina 2.3 2023 klo 17 Iisalmessa hotelli Golden Domessa + etämahdollisuus

 

Korpiselkä seuran pikkujoulut 11.12 2022

Korpiselkä Seuran pikkujoulut pidetään yhdessä Suistamo Seuran ja Iisalmen Seudun Karjalaseuran kanssa sunnuntaina 11.12.2022 klo 13. Paikka Vieremällä Haajaisten koulukievarilla (osoite Haajaistentie 557). Mahdollisuus yhteiskyyteihin ainakin Iisalmesta ja Vieremältä, ota yhteys johtokunnan jäseniin! Juhlassa puuro- ja kahvitarjoilu, yhteislaulua duo Maarit ja Lassi Korpihallan johdattamana, sekä jouluista ohjelmaa. Varaa mukaan pieni puuroraha.

Ensi viikolla vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Tuolloin lasketaan seppeleitä sankarihautausmailla ja monilla paikkakunnilla myös Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeillä. Iisalmessa seppeleet lasketaan vanhan kirkon sankarihaudoilla (entinen maaseurakunta), Sankariniemen sankarihaudoilla (entinen kaupunkiseurakunta) ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä kaikilla kolmella paikalla yhtä aikaa klo 11. Vieremällä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä seppeleenlasku jumalanpalveluksen jälkeen.

Tarkistathan oman paikkakuntasi tilaisuudet, kannustamme lämpimästi osallistumaan niihin!
 

Karjala-talon kokoelmiin tutustumien 11.11 2022

Perjantaina 11.11 klo 15-17 on Helsingissä Karjala-talolla tilaisuus koskien eri karjalaseurojen arkistoja. Tilaisuutta voi seurata myös etänä osoitteesta https://www.facebook.com/karjalanliitto/

Jos olet tulossa paikan päälle, niin vielä ehtii vielä ilmoittautua laittamalla viestiä maanantaihin 7.11. mennessä nina.repo@karjalanliitto.fi 

 

Kaipuuni Karjala" -konsertti 13.11 2022 Kallion kirkossa

Isänpäivänä Räisälä-seura järjestää "Kaipuuni Karjala" -konsertin Helsingissä Kallion kirkossa (Itäinen Papinkatu 2). Aarne Pelkonen, baritoni, Juho Alakärppä, piano. Liput 35€. Lipputiedustelut +358 41 319 2026 tai toivo.piippo@gmail.com / +358 400 705 959 tai anjor@elisanet.fi

 

Pitäjäseuran kotisivut

Korpiselän pitäjäseura on päivittänyt kotisivunsa. Pitäjäseura toimii Hoilolassa ns. "tynkä-Korpiselän" alueella eli alueella, joka jäi Suomeen rauhansopimuksessa. Sivuilla on paljon Korpiselän historiaa. Sivut löytyvät osoitteesta: https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/korpiselan-pitajaseura-ry.html
 

Sukututkimuslinkkejä

Jos sukututkimus kiinnostaa, niin Snellmanedun kautta on mahdollisuus osallistua "Miten löydän karjalaiset sukujuureni" ja "ortodoksinen sukututkimus" -sukututkimuskursseille. Varmasti mielenkiintoisia kursseja ja auttavat alkuun sukututkimuksessa ja miksei enemmänkin harrastaneille hyvää oppia: 

https://snellmanedu.fi/tuote/miten-loydan-karjalaiset-sukujuureni-3/
https://snellmanedu.fi/tuote/ortodoksinen-sukututkimus/

 

Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat-kirja

Timo Lehtonen on julkaissut mielenkiintoisen kirjan Karjalan kirkoista ja tsasounista. Tilaukset sivustolta www.timontieto.fi hinta 40€. Aamun Koitto-lehden tilaajille tai ortodoksisen kirkon jäsenille saattaa olla vieläkin edullisempi hinta tulossa joten tarkkailkaa postianne. Tässä vielä Aamun Koiton aikaisempi julkaisu linkkinä: Kadonneet kirkot ja tsasounat 

 

Ekumeeninen tilaisuus pe 21.10 klo 18

Ekumeeninen tilaisuus järjestetään perjantaina 21.10 klo 18 Sonkajärven ev.lut. seurakuntatalolla. Mukana edustus sekä luterilaisesta että ortodoksisesta seurakunnasta.

 

Miten löydän karjalaiset sukujuureni etäkurssi 29.10.2022

Tervetuloa tutustumaan karjalaisiin sukujuuriisi Reijo Savolan johdolla!

Kurssilla käsitellään karjalaisten sukujuurien historiaa, sukututkimuksen aloitusta, ortodoksista sukututkimusta ja sen erityispiirteitä, elämäkertatyötä ja sukututkimuksen yhteisjulkaisualustan Genin käyttöä. Kurssi soveltuu kaikille vasta-alkajista edistyneempiin sukututkijoihin. Lisätiedot ja ilmoittautuminen linkistä Miten löydän karjalaiset sukujuureni?

 

Kesäinen tervehdys ja puutarhavierailu 14.7 2022

Karjalan Liiton kesäjuhlille kesäkuussa Raumalle suuntautunut kesäretki on tehty ja meidän seuramme auto oli täynnä porukkaa. Taisipa joku jäädä varasijallekin, mutta onneksi pääsi muuta reittiä Raumalle ison linja-auton täytyttyä ennätysajassa, niin saatiin kaikki mukaan.

Korona-ajan jälkeen yhteiselle matkalle oli selvästi tilausta ja kiinnostusta. Pidämme tämän mielessä jatkossakin ja pyrimme retken järjestämään kuin myös muita retkiä. Tulevista retkistä mainittakoon esim. Tallinnan matka syksylle. Sitä on alustavasti suunniteltu, katso Tulevia matkoja sivulta lisätiedot. Myös syksyn yhteinen avaus ja myös ekumeeninen tilaisuus on suunnitteilla. Ekumeeniseen tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua myös etänä ja Tallinnaan on helppo lähteä mukaan pääkaupunkiseudultakin tai matkan varrelta, kun linja-auto starttaa Vieremältä/Iisalmesta.

Nyt tulevalla viikolla torstaina 14.7. on ex tempore -ohjelmaa tarjolla Ylä-Savossa asuville tai lomaileville jäsenillemme. Iisalmen Karjalaseura on sopinut puutarhavierailun Iisalmen Ahmolle. Karjalaseura kutsui meidät mukaan. Lähtö kimppakyydeillä klo 17.30 Iisalmesta hotelli Golden Domen edestä tai suoraankin voi mennä. Ohjeiksi tuli ajaa suoraan pihaan perille asti, ettei tukita pihatietä saati Ahmon tietä. Osoite Pienahmontie 32.

 

Karjalaiset kesäjuhlat Raumalla

Korpiselkä Seura järjestää matkan Karjalaisille kesäjuhlille Raumalle 17.-19.6.2022. Lähtö Iisalmesta perjantaina, paluu sunnuntaina. Mahdollista lähteä myös matkan varrelta mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 14.5. mennessä 0407383784 Terttu Jeskaselta. Matkan hinta riippuu osallistujamäärästä. Voit tulla myös suoraan Raumalle, ota yhteyttä Terttuun, jos tarvitset majoitusta tai jos haluat tulla Ylä-Savon porukan mukaan viikonlopun aikana tapahtumapaikalla.

Juhlien ohjelman ja oheistapahtumat löydät osoitteesta: www.karjalaisetkesajuhlat.fi

 

Vuosikokous ja jäsenkirjeet 2022

Seuramme vuosikokous pidettiin torstaina 3.3.2022 Iisalmessa hotelli Golden Domessa. VTM Esa Laukkanen piti kokousesitelmän aiheesta "Laatokan Karjalan sotahistoria" painottuen erityisesti talvisodan sotatapahtumiin Korpiselän alueella. Vuosikokouksessa tuli pieniä muutoksia johtokuntaan. Etäyhteyksien ansiosta johtokunta edustaa nykyisin entistä paremmin eri puolilla Suomea asuvaa jäsenistöämme. Hyväksyimme vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä suunnittelimme alkanutta vuotta 2022. 

Jäsenkirjeet postitetaan lähipäivien aikana, tarkkaile postiasi. 
 

Vuosikokous 3.3 2022

Sääntömääräinen vuosikokouksemme pidetään torstaina 3.3.2022 klo 18 Iisalmessa hotelli Golden Domessa. Kokoukseen on myös etäosallistumismahdollisuus. Kokouksen jälkeen kahvitarjoilu, minkä jälkeen Esa Laukkanen esittelee Laatokan Karjalan sotahistoriaa. Luvassa varmasti mielenkiintoinen esitelmä! Tervetuloa mukaan!

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja lisäksi valitaan johtokunta alkaneelle vuodelle vuosikokousten väliseksi ajaksi. Jos olet kiinnostunut toimimaan mukavassa porukassa, niin mielellämme otamme täydennystä johtokuntaan. Päästään yhdessä ideoimaan tulevia juttuja!

Tässä alla Teams-linkki, jota kautta pääsette osallistumaan kokoukseen. Tervetuloa mukaan joko paikan päälle Iisalmeen tai etäyhteyksin.

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
 

Viipurin Lauluveikkojen päätapahtuma Tulenkantajat - 125-vuotisjuhlakonsertti Helsingissä 23.4

Seurallemme tuli mainos juhlakonsertista, tämä tiedoksi erityisesti pääkaupunkiseudulla asuville jäsenillemme. Luvassa varmasti mieleenjäävä kokonaisuus, joten varatkaa ihmeessä lippuja jos ketkä asutte pääkaupunkiseudulla tai liikutte siellä

Tulenkantajat 125-vuotisjuhlakonsertti

 

Joulunajan tapahtumat 2021

Marraskuu alkaa olla jo yli puolenvälin ja on aika kääntää katseet kohti joulukuuta. Siitä tässä vaiheessa 3 tiedotettavaa asiaa.

1. Pikkujouluristeily Tallinnaan on jouduttu perumaan koronatilanteen pahennuttua. Matkan jo varanneille on soitettu asiasta.

2. Seuran pikkujoulut pidetään tänä vuonna pienimuotoisemmin arkena puurojuhlan merkeissä. Vanhemmalta väeltä on tullut toivomusta pikkujouluista päiväaikaan ja paikaksi on esitetty Vieremän peruskorjattua ja uudelleen avattua Rientolaa. Järjestämme pikkujoulut yhdessä Korpiselkä Seuran, Suistamo Seuran ja Iisalmen Seudun Karjalaseuran kanssa keskiviikkona 8.12. klo 12. Puuro ja ohjelmamaksu 10€. Jos menet omalla autolla ja sinulla on mahdollista ottaa porukkaa kimppakyytiin mistä tahansa ilmansuunnasta, niin ota yhteyttä Mirja Köttöön p. 044-7283333, niin järjestellään kyytejä niin, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Samoin jos olet kyydin tarpeessa, ota yhteyttä Mirjaan, niin sovitaan mihin kyytiin pääset. Ajankohta on työssäkäyvien ja kauempaa tulevien kannalta haasteellinen, mutta Rientolassa on aika kova varausaste, kun kaikki haluavat päästä näkemään uudistetun paikan ja toisaalta konsertteihin yms. voi tulla äkkiä muutoksia ja peruuntumisia koronatilanteen eläessä nopeasti. Puurojuhla päivällä lienee tänä vuonna perusteltu ratkaisu. Yritetään ensi vuonna sitten taas vähän isompaa pikkujoulua vaikka konsertin merkeissä!

3. Kolmanneksi asiaksi joululahjaidea. Saimme Outi Patroselta tiedon, että hän on tehnyt uuden Korpiselkään liittyvän teoksen. Tässäpä mainio joululahjaidea!

Alla Outin kuvaus teoksesta:

Luin viime keväänä ja kesänä kaikki sellaiset 1800-luvulla julkaistut sanomalehtikirjoitukset, joissa mainitaan Korpiselkä. Erilaisia kirjoituksia löytyi tuhansia.

Kirjoitin lehtikirjoitusten pohjalta kirjan mutta lisätietoja etsin myös kirjallisuudesta ja Mikkelin maakunta-arkistosta. 

Keskityin koko ajan Korpiselän kirkonkylään ja sen ympäristöön.

Kiinnostuitko?

Kirjani "Elämää Korpiselän kirkonkylässä 1800-luvulla" on nyt valmis.

- 200 sivua, pehmeät kannet

- mustavalkopainatus, ei valokuvia

- painettu Keuruulla, kustantaja Outi Patronen

- 15 euroa plus pakkaus postikulut 8 euroa, yhteensä 23 euroa, kulkee kirjepostissa

Kirjaa voi tilata toistaiseksi vain minulta.

Terveisin

Outi Patronen, Helsinki

outi.patronen at gmail.com

0400 524414

 

 

Syksyn tapahtumat 2021

Viime vuonna pikkujouluristeily jäi välistä koronan vuoksi, tänä vuonna yritämme sen järjestää, mikäli korona-tilanne ei tästään pahene. Olemme reissussa 2 yötä, toisen laivalla, toisen Tallinnan hotellissa.  Ajankohta 13.-15.12.2021. Kuljetus Iisalmesta, mahdollisuus lähteä myös matkalta mukaan. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 12.11. mennessä Terttu Jeskaselta p. 040-7383784. Matkan hinta riippuu hyttityypistä ja lähtijämäärästä, mutta voit kysyä Tertulta alustavaa noin-hintaa. Risteily on kaikille avoin riippumatta seuran jäsenyydestä!

Ylä-Savon alueen Karjalaseurojen yhteiset pikkujoulut pidetään alustavan tiedon mukaan Vieremän Rientolassa keskiviikkona 8.12. klo 12-16. Olet tervetullut mukaan! Lisää tietoa lähempänä, mutta laita jo päivämäärä itsellesi ylös.

 

Korpiselkä Seuran tapahtumat syyskaudella 2021

Johtokunta kokoontui maanantaina 30.8.2021 pohtimaan syksyn toimintaa. Toiminta tarkentuu syksyn mittaan, kysy tarvittaessa lisätietoja puheenjohtajalta ja sihteeriltä. Alle on koottu kokouspäivänä tiedossa olleet ja sovitut tapahtumat.

-Karjaseurojen yhteiset syyskauden avajaiset yhdessä Suistamo Seuran ja Iisalmen Seudun Karjalaseuran kanssa pidetään lauantaina 18.9. Tuomirannassa Iisalmessa. 

-Iisalmen Evakkonaiset juhlivat merkkivuottaan sunnuntaina 12.9. hotelli Golden Domessa. Olemme saaneet kutsun osallistua tapahtumaan. Tilaisuudessa tarkoitus ainakin muistella menneitä vuosikymmeniä kahvittelun lomassa.

-Ekumeeninen tilaisuus pidetään sunnuntaina 10.10. klo 12 Iisalmessa hotelli Golden Domessa. Tilaisuus on järjestetty vuodesta 1972 alunalkaen mikkelinpäivän aikoihin syksyllä ja mukana on edustus luterilaisesta ja ortodoksisesta seurakunnasta, laulamme yhdessä molempien seurakuntien lauluja ja seurakuntien edustajat pitävät puheenvuorot. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

-Pikkujoulujen ajankohta ja sisältö selviävät lähempänä joulukuuta.

-Pikkujouluristeilyä emme vielä uskaltaneet lähteä järjestämään vallitsevan koronatilanteen vuoksi, mutta tiedotamme lähempänä, jos risteily toteutuu.

-Lokakuussa 22.10. tulee 60 vuotta Salahmin tsasounan vihkimisestä (Arkkipiispa Paavali). Kuopion ortodoksinen seurakunta toimittaa sen kunniaksi vigilian lauantaina 23.10.2021 klo 17.00 alkaen Salahmilla. Vigilian jälkeen pidetään tsuajuilta, jossa muistellaan menneitä. Evakkonaiset järjestävät "cateringin" . Sunnuntaina 24.10.2021 klo 9.30 alkaa temppelin  60-vuotisjuhla vedenpyhityksellä ja liturgialla Salahmin tsasounalla. Tästäkin tarjoilusta vastaa evakkonaiset. Olemme saaneet seuralle kutsun osallistua tapahtumaan, ja välitän sen näin pyynnöstä teille kaikille, vaikka seurana emme järjestelyissä mukana virallisesti olekaan. 

-Tulevana lauantaina 4.9. klo 13 on mahdollisuus osallistua etänä mielenkiintoiseen esitelmään netin kautta. Filosofian tohtori Hannu Heikkilä johdattaa meidät evakkoaiheiseen kirjeenvaihtoon, josta hän on tehnyt väitöstutkielman. Lisätiedot ja linkin saat halutessasi sihteeriltä.  

Hannu Heikkilä: Näkökulmia laatokankarjalaisen siirtoväen asemaan sotienjälkeisessä Suomessa
Alustuksessa tarkastellaan laatokankarjalaisia evakossa ja uusilla asuinsijoilla sekä heihin kohdistunutta tutkimusta. Vaikka sopeutumisen käsite on leimannut sitä keskustelua, jota siirtokarjalaisten asemasta on käyty toisen maailmansodan jälkeen, uusin tutkimus käsittelee mm. yksilöiden kokemushistoriaa. Alustus pohjautuu Heikkilän tuoreeseen väitöstutkimukseen. Mureen kirjeet. Evakkous ja elämäntavan muutos rajakarjalais-ortodoksisten sisarusten kirjeenvaihdoissa 1930-luvulta 1970-luvulle
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/75173
 

 

Keskikesän kuulumiset ja Salahmin pruasniekka 18.7.2021

Heinäkuu alkaa olla jo puolessa välissä. Alkukesän olemme saaneet nauttia auringosta ja kesäiset kelit näyttävät jatkuvan.

Seuran puitteissa olemme seurailleet koronatilanteen kehittymistä. Viime sunnuntaina saimme viedä Korpiselkä Seuran terveiset Iisalmen Seudun Karjalaseuralle, joka täytti 80 vuotta. Moni Ylä-Savossa asuva jäsenemme kuuluu myös siihen seuraan ja osallistui juhliin ja oli ilo viedä meidän seuramme terveiset, kun teemme aika paljon yhteistyötä Karjalaseuran kanssa.

Sunnuntaina 18.7. tapahtuu omassakin seurassamme. Saamme osallistua Salahmin pruasniekkaan Vieremällä. Salahmin kylälle asutettiin paljon Korpiselän väkeä ja tsasounakin on rakennettu pääosin korpiselkäläisvoimin. Tsasouna on nykyisin aika vähällä käytöllä väestön muutettua taajamiin ja Etelä-Suomeen ja myös sisäilmahaasteet rajoittavat jonkin verran rakennuksen käyttöä, mutta aika ajoin siellä on palveluksia ja saimme Korpiselkä Seuranakin viettää ekumeenisen pruasniekan siellä ennen koronaa. 

Pruasniekka on perinteinen karjalainen kyläjuhla, jossa on yleensä ollut kirkollinen osuus ja maallinen osuus. Aloitamme päivän klo 9.30 vedenpyhityksellä ja ortodoksinen liturgiapalvelus alkaa klo 10. Jos tulee enemmän porukkaa, niin palvelus saatetaan pitää ulkona, mihin on hyvä varautua.  Palveluksen päätyttyä arviolta 11.30 aikaan on kahvitarjoilu, josta vastaavat Evakkonaiset ja Korpiselkä Seura. Sen jälkeen kävelemme tsasounalta Salahmin hautausmaalle, joka on pieni kylähautausmaa, jossa lepää paljon Korpiselästä lähteneitä henkilöitä. Matka on noin 1km. Huonojalkaiset voivat toki mennä autolla matkan. Kannattaa varata vesipullo mukaan, sillä hellettä on luvattu sunnuntaillekin! Hautausmaalla järjestetään panihida, minkä jälkeen kävelemme takaisin tsasounalle. Korpiselkä Seuran puolesta viedään seppele Salahmilla lepäävien vainajien muistolle.  Tsasounalle löydät laittamalla navigaattoriin Latokankaantie 83, Salahmi (Vieremä). Jos tulet Iisalmesta päin, niin voit kysäistä tutuilta yhteiskyytejä, niin ei tarvitse jokaisen peräkkäin ajaa ja ylipäätään että mukaan pääsisivät hekin, joilla autoa ei ole.

 

Kesäterveiset 1.6.2021

Kesä alkaa olla jo ovella kuukauden vaihtuessa, joten on varmasti paikallaan suunnata katseet kesään. Valitettavasti koronatilanne jatkaa elämistään, joten kesää on vaikea suunnitella seurassa(kin). Ohessa kuitenkin ajankohtaiset asiat.

Ensin peruuntuneet matkat:
1. Tolvajärven reissu on siirretty syksyyn tai hamaan tulevaisuuteen. Ilmoittautuneet ovat saaneet asiasta viestiä joku aika sitten. 
2. Korpiselän ristisaatto jouduttaneen perumaan, joten ilmoittautumisia ei oteta vastaan.
3. Muitakaan kesäksi kaavailtuja matkoja ei voida järjestää, ne tosin olivat vasta suunnitteluasteella.

Kesällä kuitenkin tapahtuu:

1. Impilahden pitäjäesittely 13.6. klo 17 Iisalmessa hotelli Golden Domessa. Järjestää Iisalmen seudun Karjalaseura, mutta meidät on kutsuttu mukaan. Esittelijänä Arja Jelekäinen. 


2. Iisalmen seudun Karjala Seura täyttää 80 vuotta ja juhlii sunnuntaina 11.7. Iisalmen Nuorisotalolla. Meidät on kutsuttu mukaan ja viemme Korpiselkä Seuran terveiset heille, yhteistyö on ollut tiivistä viimeiset vuosikymmenet. Juhlat ovat näillä näkymin kaikille avoimet.

3. Sunnuntaina 18.7. Kuopion ortodoksinen seurakunta (johon Ylä-Savo nykyisin kuuluu) järjestää pruasniekan Salahmin tsanounalla, mistä on ristisaatto Salahmin hautausmaalle ja myös pientä syötävää ja ehkä pientä ohjelmaakin luvassa. Tapahtumassa yhteistyössä mukana näillä näkymin Evakkonaiset ja myös meidät Korpiselkä Seura on kutsuttu mukaan. Salahmin tsasounahan ei ole aktiivikäytössä sisäilmahaasteiden vuoksi, joten nyt on mahdollisuus tutustua tsasounaan. Salahmille evakuoitiin paljon Korpiselän väkeä, joten paikka on meille hyvin tärkeä ja monen suvulle merkityksellinen paikka. Yritetään rajoitusten puitteissa nauttia yhdessä kesäisestä päivästä, toivotaan että sää suosii. Tervetuloa!

4. Mahdollisesti loppukesästä matalan kynnyksen tapaaminen Helsingissä pääkaupunkiseudun jäsenille, jos koronatilanne jatkaa rauhoittumistaan. Järjestelyt ovat vasta pohdinta-asteella, ei ole edes suunnitteluun vielä päästy. Ilmaan heitetty idea esim. tutustumisesta Hietaniemen ortodoksiseen hautausmaahan ja Hietaniemeen yleensäkin. Tähän tarvittaisiin kuitenkin pääkaupunkiseudun jäsenten apua! Onko teistä joku käynyt Hietaniemessä ja voisiko itse tai tietäisikö jonkun, joka voisi toimia vapaaehtoisena oppaana alueeseen tutustuttaessa. Ortodoksisella puolella olisi Korpiselän runonlaulajia ja muitakin karjalaisia, mutta yhtä kaikki kierros voisi olla myös luterilaisen puolen valtionpäämiehiin ja muihin merkkihenkilöihin tutustumista. Tilaisuuden jälkeen kahvit esim. hautausmaan takana olevassa kartanossa, jos koronarajoitukset sallivat sisätilaan kokoontumisen. Tapahtuman toteutuminen edellyttää, että mukana järjestelyissä olisi joku pääkaupunkiseudun jäsenistä, joka tietäisi sikäläiset liikenneyhteydet ja toimisi apun koordinoimaan paikkoja ja olisi apuna ideoinnissa, joten jos asia kiinnostaa, niin vinkkaa, niin pohditaan yhdessä edellytyksiä tapahtumalle! Voi olla joku muukin idea pohjalla, hautausmaakierros nousi alustavissa pohdinnoissa esiin, mutta riippuu ihan järjestelyissä mukana olevien toiveista, millaista tapahtumaa yritetään järjestää ja milloin.

Näillä ajatuksin, aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!

 

Vuosikokouskuulumiset 23.3.2021

Seuran vuosikokous pidettiin maanantaina 22.3.2021 Iisalmessa hotelli Golden Domessa hybridikokouksena. Kokous onnistui hyvin ja kävi jopa niin, että etänä oli enemmän porukkaa kuin paikan päällä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat ja kun paikalla oli etänä porukkaa ympäri Suomen, niin saimme johtokuntaan terveisiä ja hyviä toiveita tulevasta toiminnasta. 

Johtokunnassa ei tapahtunut muutoksia. Löydät johtokunnan jäsenten tiedot yhteystiedot-osiosta ja uusimman Tietosen jäsentiedotteet-osiosta. Tietosessa on 22.3. hyväksytty vuoden 2021 toimintasuunnitelma.

Meillä on ollut haasteena jäsenkunnan hajaantuminen muuttoliikkeen myötä ympäri Suomea ja maailmaa. Meitä yhdistävät juuret Korpiselässä ja kun suurin osa jäsenistä on nykyisin toisen ja kolmannen polven korpiselkäläisiä, toiveena olisi koota jäseniä yhteen ja vaihtaa ajatuksia sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olemme aika ajoin järjestäneet pääkaupunkiseudulla tapahtumia, mutta sekään ei auta, kun jäseniä on Rovaniemeltä Espooseen ja länsirannikolta itärajan tuntumaan. Kokouksessa nousi esiin hyviä ideoita etäosallistumismahdollisuuksien hyödyntämisestä ja esimerkiksi joku karjalaisaiheinen seminaari etäyhteyksien avulla olisi hyvinkin toteutettavissa oleva idea. Jäädään kuulostelemaan!

Seuramme jäsenkirje Tietonen lähti tänään painoon ja kunhan saamme sen, niin alamme postittaa jäsenkirjeitä, joten saat postia lähiaikoina, olehan kuulolla! Muutamat ovat ilmoittaneet, että heille voi laittaa jäsenkirjeen sähköisenä ja heille laitan sähköpostilla kirjeen. Tietosta odotellessa aurinkoista kevättalvea, pysytään terveinä!

 

Vuosikokous maanantaina 22.3.2021 klo 18.30 

Korpiselkä Seuran johtokunta kokoontui 2.2.2021 käsittelemään vuosikokousasioita ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Vuosikokous pidetään maaliskuussa Iisalmessa hotelli Golden Domessa. Ennen kokousta on kahvitarjoilu. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kokouksen yhteydessä ei ole oheisohjelmaa vaan pelkkä sääntömääräinen kokous. Tänä vuonna poikkeuksellisesti on mahdollisuus osallistua kokoukseen myös etänä seuraajana. Nykyiset säännöt eivät mahdollista virallista etäosallistumista, mutta mielellämme otamme etäseuraajia mukaan ja tässä tilanteessa se on jopa suotavaa. Harvoinhan meillä kokouksessa on äänestetty, ja puheoikeus on toki myös etänä mukana olevilla. Nyt on hyvä tilaisuus kokeilla etäkokoukseen osallistumista, jos et ole aikaisempina vuosina välimatkan vuoksi malttanut tulla vuosikokoukseemme!

Seuramme jäsen voi ilmoittautua etäosallistujaksi laittamalla viestiä sihteerillemme, joka antaa paluupostissa linkin Teams-kokoukseen. Kirjaudu kokoukseen sekä etu- että sukunimelläsi tai vaihtoehtoisesti ilmoita nimesi keskustelukentässä osallistujalistan laatimista varten. 

Jos osallistut kokoukseen paikan päällä, kahvitarjoilun vuoksi voit ilmoittaa tulostasi, vaikka toki mukaan pääsee myös ex tempore ilman ilmoittautumista. Ilmoittamalla tulostasi seuran toimijoiden on helpompi varmistua osallistujamäärästä (johtokunnan kokoontuessa 2.2.2021 Pohjois-Savossa tiedossa oleva kokoontumisrajoitus oli max 20hlö). Maaliskuun vallitsevista koronarajoituksista emme vielä tiedä, joten muutoksia sallittuun osallistujamäärään voi tulla.

 

 

Joulutervehdys 20.12.2020

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on joulutervehdyksen aika. Tänä vuonna emme sattuneesta syystä pystyneet pitämään perinteisiä pikkujoulujamme koronatilanteen pahennuttua koko Suomessa. Teimme sen sijaan videotervehdyksen jäsenillemme. Ilmoitathan sihteerille, ellet ole saanut sähköpostia ja siihen liittyvää linkkiä. 


Mennyt vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Seuramme ehti onneksi pitää vuosikokouksensa ennen epidemian puhkeamista Suomessa. Kokouksen yhteydessä Arja Jelekäinen kertoi karjalaisten kohtaloista sota-aikana. Tälle vuodelle kaavaillut lukuisat matkat ja tapahtumat jouduimme kuitenkin pääosin perumaan. Syksyllä epidemiatilanne Ylä-Savossa salli kuitenkin meidän pitää perinteisen ekumeenisen tilaisuuden ja muualla asuvat pystyivät osallistumaan siihen etänä, video on edelleen katsottavissa YouTubessa. Toivotaan, että tilanne helpottaisi vähitellen ja ensi vuoden kuluessa voitaisiin taas kokoontua ja nähdä "livenä" teidän kaikkien kanssa. 

Näillä ajatuksin oikein rauhaisaa joulunaikaa teille jokaiselle ja parempaa uutta vuotta 2021!

toivoo Korpiselkä Seuran johtokunta
 

 

Johtokunta kokoontui 3.9.2020 Iisalmessa

Johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran koronaepidemian alkamisen jälkeen käymään läpi mennyttä kevättä ja kesää sekä tulevaa syksyä 2020. Todettiin, että koronaepidemia on sotkenut suuresti meidänkin seuramme toimintaa ja kaikki tapahtumat ja matkat tältä vuodelta on jouduttu perumaan. Tolvajärven ja Pietarin matkat pyritään järjestämään uudelleen keväällä 2021, mikäli koronatilanne sen vain sallii. Totesimme myös, että oli onni, että ehdimme pitää vuosikokouksemme ennen koronaepidemian alkamista ja samassa yhteydessä oli tilaisuus karjalaisten sota-ajan vaiheista. Se jäänee tämän vuoden ainoaksi fyysiseksi tapahtumaksi.

Loppuvuodelle kaavaillut tapahtumat joudutaan perumaan epävarman korona-tilanteen vuoksi. Selvittelemme kuitenkin mahdollisuutta järjestää perinteinen ekumeeninen tilaisuus virtuaalisena, mikäli löytyy sopiva toteutustapa. Tämä mahdollistaisi myös eri puolilla Suomea asuvien jäseniemme osallistumisen tapahtumaan. Informoimme asiasta lisää heti, jos järjestelyt etenevät ja tapahtuma osoittautuu mahdolliseksi järjestää etänä. 

 

Tilannetietoa Seuran toiminnasta

1.5.2020 jäsenille sähköpostilla laitettua tiedotetta mukaillen


Korona-virus se vain jatkaa jylläämistään. Etenemistahti on hitaampi kuin alunperin uumoiltiin ja hyvä näin, onneksi Suomessa tilanne on vielä hallinnassa. Siitä kuuluu kiitos suomalaisille, jotka ovat hyvin noudattaneet ohjeistuksia.

Korpiselkä Seuran osalta joudumme ilmoittamaan lisää mutkia matkaan koronan vuoksi. Aikaisemmin jouduimme perumaan kevään tapahtumat ja matkat sekä jo osan kesän suunnitelmista. Kesä jäi vielä muilta osin kysymysmerkiksi. Pari viikkoa sitten saimme varmistuksen, että kesäkuun alkuun sovittu Tolvajärven matka siirtyy näillä näkymin syyskuun loppuun. Uusi reissukirje on jo lähetetty heille, jotka ovat matkalle ilmoittautuneet.


Tällä viikolla sovimme puhelinpalaverin jälkeen perua Korpiselkä Seuran heinäkuulle suunnitellun kesätapahtuman. Osallistujamäärä jää varmasti alle 500, mutta mielestämme on silti edelleen hyvä pitää kokoontumisrajoituksesta kiinni ja vallitsevassa tilanteessa emme nähneet edellytyksiä järjestää tapahtumaa, varsinkin kun sen yhteyteen suunniteltu vieraileva teatteriesitys peruuntuisi joka tapauksessa, kun teatteri on perunut näytöksensä. 

Syksyn osalta tilanne elää ja eletään toivossa, että syksyllä saisimme jälleen kokoontua "livenäkin".

Pidetään kuitenkin huolta toisistamme ja soitellaan tai viestitellään! Muistakaa soitella myös lähipiirinne ikäihmisille, he todella tarvitsevat nyt juttuseuraa! Pienikin 10 minuutin puhelu aina silloin tällöin voi tehdä ihmeitä.

Kaikesta huolimatta vappuiloa ja valoisaa kevätaikaa!

-Johtokunta

 

Vuosikokouskuulumisia 9.3.2020

Korpiselkä Seuran vuosikokous pidettiin  maanantaina 9.3.2020 Iisalmessa Yhdistystalo Vakassa. Kokouksen jälkeen oli yhdessä Ylä-Savon sukututkijoiden kanssa tilaisuus, jossa Arja Jelekäinen kertoi karjalaisten sota-ajan vaiheista. Paikalla oli yhteensä reilu 30 henkeä, joten tilaisuus selvästi herätti kiinnostusta.

Itse kokouksessa käsittelimme vuosikokousasiat ja muun muassa vahvistimme johtokunnan laatiman toimintasuunnitelman tälle vuotta. Kokouksessa tuli pieniä muutoksia johtokuntaan, tervetuloa uudet toimijat mukaan! 

Postitamme tällä viikolla seuramme jäsenlaskut ja jäsenkirjeet Tietoset. Tarkkailehan siis postiasi, luvassa taas paljon mielenkiintoista luettavaa!

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2020:

Vuosikokous maanantaina 9.3.2020 klo 17 Iisalmessa yhdistystalo Vakassa. Välittömästi sen jälkeen yhteistyössä Ylä-Savon sukututkijoiden kanssa yhteinen tapahtuma, jossa Arja Jelekäinen esittelee karjalaisten sota-ajan vaiheita.

Iisalmen Evakkonaisten ja karjalaseurojen yhteinen Pietarin matka 13.-16.5.2020.  Lisätiedot ja ilmoittautumiset Terttu Jeskaselta p. 040  738 3784. Lisää tietoa matkaohjelmasta myös seuran kotisivuilla.

Ohjelmallinen tarinatuokio 24.5. klo 12 yhdistystalo Vakassa Iisalmessa yhdessä muiden Karjala-seurojen kanssa.

Retki Korpiselän Tolvajärvelle 2.-4.6.2020. Retkelle piti ilmoittautua jo joulukuussa rajamuodollisuuksien vuoksi.

Karjalanliiton Karjalaiset kesäjuhlat Helsingissä 12.-14.6.2020. Lisätietoja ja ilmoittautumiset yhteiskuljetukseen Ylä-Savosta Terttu Jeskaselta p. 040  738 3784. Mukaan voi lähteä myös matkan varrelta tai paikan päällä Helsingissä. Samassa yhteydessä yhteinen tapaaminen pääkaupunkiseudulla asuville jäsenille lauantai-iltana klo 17 Karjala-talolla.

Kesäinen illanvietto sunnuntaina 26.7.2020 klo 18 Valkeisen nuorisoseuran Nurmelassa. Teatteriesitys, ohjelmaa ja illanviettoa.

Ristisaatto Korpiselän kirkonkylään 7.8.2020. Järjestää Korpiselän pitäjäseura. Yhteyshenkilönä seurastamme toimii Terttu Jeskanen p. 040  738 3784.

Syyskauden avaus yhdessä muiden Karjala-seurojen kanssa Vieremällä Hiilimutkan leirintäalueella.

Ekumeeninen tilaisuus syksyllä 2020. Alustavasti suunniteltu toteutettavaksi Vieremällä Salahmin tsasounalla.

Tallinnan matka loppukesästä tai alkusyksystä. Samassa yhteydessä tapaaminen pääkaupunkiseudulla asuvien kanssa Helsingissä. Ajankohta tarkentuu myöhemmin. Lisätiedot Terttu Jeskaselta p. 040  738 3784.

TonkKumin heiton SM-kilpailut Vieremällä syksyllä. Yritetään saada seuralta oma joukkue.

Seppeleenlaskut Karjalaan jääneiden muistomerkille suunnitelman mukaisesti kansallisina juhlapäivinä (Kansallisena veteraanipäivänä, Kaatuneiden muistopäivänä, Itsenäisyyspäivänä).

Pikkujoulut loppuvuodesta. Tarkemmat tiedot sähköpostitse, kun ajankohta ja ohjelma hahmottuu.

 

 



Vuosikokous maanantaina 9.3.2020 klo 17 Iisalmessa yhdistystalo Vakassa

Korpiselkä Seuran vuosikokous pidetään maanantaina 9.3.2020 klo 17 Iisalmessa yhdistystalo Vakassa. Heti kokouksen jälkeen kello 18 osallistumme Ylä-Savon sukututkijoiden tilaisuuteen samassa paikassa. Ulla Mönttinen kertoo Korpiselästä lähtöisin olevien henkilöiden haastatteluista, joita hän on vuosien saatossa tehnyt. Luvassa mielenkiintoinen ilta, olet lämpimästi tervetullut!
 

 

Johtokunnan kokouksen 28.1.2020 kuulumisia

 

Hei Korpiselkä Seuran jäsen,

Johtokunta kokoontui eilen tiistaina 28.1. illalla ja kävi oikein antoisan katsauksen edelliseen vuoteen ja suunnittelimme tulevaa. 

Seuran vuosikokous pidetään maanantaina 9.3.2020 klo 17 Iisalmessa yhdistystalo Vakassa. Heti kokouksen jälkeen kello 18 osallistumme Ylä-Savon sukututkijoiden tilaisuuteen samassa paikassa. Ulla Mönttinen kertoo Korpiselästä lähtöisin olevien henkilöiden haastatteluista, joita hän on vuosien saatossa tehnyt. Luvassa mielenkiintoinen ilta, olet lämpimästi tervetullut!

Vuosikokouksen jälkeen laitamme liikenteeseen seuramme vuosikirjeet jäsenmaksuineen vuodelle 2020. Jos yhteystiedoissasi on tapahtunut muutoksia, niin varmistathan, että olet ilmoittanut ne Korpiselkä Seuralle.

Tulevista tapahtumista tiedoksi jo tässä vaiheessa:

Pietarin matka toteutuu suunnitellusti 13.-16.5. Lisätietoja ja matkaohjelman löydät seuramme kotisivuilta: https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajaseurat/korpiselka-seura-ry/tulevia-matkoja.html

Kesäkuussa järjestämme matkan Helsinkiin karjalaisille kesäjuhlille 12.-14.6. Samassa yhteydessä on tarkoitus järjestää tapaaminen pääkaupunkiseudulla asuville jäsenille. Laitathan jo päivämäärät kalenteriin! Lisää tietoa juhlista löydät: https://www.karjalaisetkesajuhlat.fi/  Järjestämme yhteiskyydin marjoituksineen Ylä-Savosta, lisätiedot Terttu Jeskaselta. Päivitämme kevään aikana kotisivuille matkasta tietoa, seuraathan sivujamme ja ilmoittelua.

Tolvajärven retki on täysi, eikä ilmoittautumisia enää voida ottaa. 

Korpiselän kirkonkylään ristisaatto 7.8. Tästäkin lisätietoa Terttu Jeskaselta. Paikat täyttyvät yleensä nopeasti, joten olethan pikaisesti yhteydessä, jos kiinnostuit! Rajamuodollisuuksien vuoksi osallistujamäärää joudutaan rajaamaan.

Muista tulevista tapahtumista tietoa vuosikokouksen jälkeen Tietosessa.

Näillä eväin kaikkea hyvää alkavaan vuoteen 2020 sinulle ja läheisillesi!

toivoo Korpiselkä Seuran johtokunta
 

 

MENNEET TAPAHTUMAT:

 

Pikkujoulut 2019

Vuosi alkaa olla jo loppusuoralla ja on aika kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta 2019. Pikkujouluja vietämme perjantaina 20.12.2019 klo 18 osallistumalla ortodoksisen kirkkokuoron joulukonserttiin Iisalmessa. Sen jälkeen pieni yhteinen tilaisuus yhdessä muiden Karjalaseurojen kanssa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, virittäydytään yhdessä joulun tunnelmaan!


Rauhaisaa joulunodotusta sinulle ja läheisillesi!

 

Syksy 2019

Korpiselkä Seuran johtokunta kokoontui maanantaina 16.9.2019. Syksylle sovittiin seuraavat tapahtumat, joista saa lisätietoa johtokunnan jäseniltä ja Iisalmen Sanomien muistiosta sekä näiltä kotisivuilta. 

-Ekumeeninen tilaisuus lokakuussa Salahmin tsasounalla tiistaina 29.10. klo 18. Mukana edustajat luterilaisesta ja ortodoksisesta seurakunnasta. Vietetään yhdessä ekumeeninen hetki ja kahvitellaan yhdessä, olet lämpimästi tervetullut!

-Karjalaseurojen yhteiset pikkujoulut perjantaina 20.12.2019. Osallistumme Iisalmen ortodoksisen kirkkokuoron joulukonserttiin, minkä jälkeen nautimme joulupuuron ortodoksisen kirkon alasalissa. Tervetuloa mukaan!

-Tulevista matkoista löydät tietoa "Matkat"-osiosta.

 

Karjala-seurojen yhteiset syyskauden avajaiset


Sikokallion majalla Iisalmessa lauantaina 7.9. Lisätiedot sihteeriltä tai muilta johtokunnan jäseniltä. Tervetuloa mukaan!

 

Vuosikokousterveiset

Korpiselkä Seuran vuosikokous pidettiin Iisalmessa hotelli Golden Domessa sunnuntaina 17.3.2019. Mukana oli mukavasti porukkaa. Muisteltiin mennyttä vuotta ja suunniteltiin yhdessä tulevaa. Seuran puheenjohtajana jatkaa Arto Vornanen ja varapuheenjohtajana Toivo Jelkänen. Sihteeri-rahastonhoitajana jatkaa Jani Rönkkö. Muut johtokuntaan valitut ovat Arja Huttunen, Raimo Kokkonen, Kyllikki Roth-Vilokkinen, Viljo Torvinen ja Seppo Tsokkinen. Varajäseniksi valittiin Terttu Jeskanen, Terttu Sottinen ja Paula Viita-aho. Lähetämme maaliskuun aikana vuoden 2019 Tietonen-jäsenkirjeet kaikille yhdessä jäsenmaksujen kanssa. Seuraile siis postiasi, tiedossa mukavaa lukemista! Aurinkoista kevättalvea kaikille!

 

Korpiselkä-esittely su 17.2.2019

Sunnuntaina 17.2. hotelli Golden Domessa klo 12 Karjalaseurojen yhteinen tilaisuus, jossa vuorossa Korpiselkä-esittely. Tervetuloa!
 

Vuosikokous su 17.3.2019

Korpiselkä Seuran vuosikokous pidetään sunnuntaina 17.3.2019 klo 13 Iisalmessa Hotelli Golden Domessa. Kokouksen jälkeen katsotaan porukalla DVD-koostetta viime vuonna järjestetyistä seuramme 70-vuotisjuhlista. Lämpimästi tervetuloa!

 

Tulevista matkoista esim. kesälle 2019 tietoa "Matkat"-osiossa